torstai 29. syyskuuta 2016

Perjantain pohjat:T Rexin lopullinen läpimurtoalbumi



T Rex:Electric Warrior

Vuonna 1971 ilmestynyt Electric Warrior oli järjestyksessään toinen aikaisemmin nimellä Tyrannosaurus Rex tunnetun yhtyeen T Rexin nimellä julkaistuista pitkäsoitoista. Kyseinen albumi merkitsi sille lopullista läpimurtoa. Musiikillisesti pitkäsoitto ei enää edustanut aikaisemmilta levyiltä tutuksi tullutta folkrokahtavaa lähestymistapaa, vaan siirtyi tyylillisesti lähemmäksi glamrockia. Electric Warrior sisälsi kaksi suurta singlemenestystä, jotka olivat sitä edeltäneen Hot Loven tavoin aina listakärkeen saakka kivunnut rivakka Get It On sekä iisimpi Jeepster. Upean melodinen avausraita Mambo Sun lukeutuu myös pitkäsoiton terävimpään kärkeen. Vielä astetta kevyempi Cosmic Dancer viittaa tekstissään jumaluuden ja kohtalon teemoihin. Myöskään Monolith ei vielä yllä erityisen repivään rokkaukseen, vaan vetoaa melodisen oivaltavuutensa lisäksi Marc Bolanin ajoittaisella kitarataituroinnilla. Suurempi vaihde laitetaan päälle vasta ykköspuolen päätösraidassa Lean Woman Blues. Mainiosti rullaava Planet Queen siirtyy tekstillisesti kieli poskessa korkeampiin sfääreihin. Akustinen balladi Girl muistuttaa tyylillisesti voimakkaimmin Tyrannosaurus Rexin ajoista. The Motivator tarjoaa sellaista svengiä, että muutama hieman vähemmän ikimuistoinen albumin raita saa entistä suuremman oikeutuksen olemassaololleen. Life’s A Gas siirtyy jälleen balladinomaisempaan tuotantoon ennen Rip Offin tarjoamaa loppurutistusta. Electric Warrior on tasokas ja paikoitellen suorastaan erinomaisesti aikaa kestänyt albumikokonaisuus. Kuitenkaan se ei musiikillisesti vastaa täysin sellaista rankkaa kuvaa, jota pitkäsoiton kansikuva ilmentää. Kyseinen pitkäsoitto lukeutuu esimerkiksi Tumppi Varosen kaikkien aikojen suosikkialbumeihin. Electric Warrioria seurannut ja seuraavana vuonna pitkäsoitto The Slider lukeutuu edeltäjänsä tavoin T Rexin huipputöihin. Vuoden 1972 suurimmat singlemenestykset olivat myös kyseiseltä pitkäsoitolta löytyneet Metal Guru sekä Telegram Sam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti