torstai 22. syyskuuta 2016

Perjantain pohjat:Mark III:n viimeinen pitkäsoitto

Deep Purple:Stormbringer



Marraskuussa 1974 ilmestynyt Stormbringer jäi Deep Purplen Mark III – kokoonpanon (Blackmore, Lord, Paice, Coverdale ja Hughes) viimeiseksi albumiksi. Se sisälsi edeltäjäänsä Burnia selkeästi runsaammin vaikutteita soulista ja funkista. Pitkäsoiton kannessa on Lucille Handbergin ottama valokuva tornadosta, joka havaittiin lähellä Minnesotaa Jasperin kaupungissa. Kyseisestä kuvasta on muodostunut klassikko ja se on päässyt lisäksi muun muassa Miles Davisin vuoden 1979 klassikkoalbumi Bitches Brewn kanteen. Pitkäsoiton nimi Stormbringer esiintyi useissa Michael Moorcockin novelleissa. Vaikka albumi ei kenties kokonaisuutena yltänyt Purplen diskografiassa  useankaan edeltäjänsä tasolle, oli myös sillä kiistattomat huippuhetkensä, joihin lukeutuivat etenkin varhaisen goottirockin klassikkoihin lukeutuva nimikappale, raaka Lady Double Dealer, niin ikään rypistysosastoa tyylitajuisesti edustanut High Ball Shooter, balladikaunokki Soldier of Fortune, upean melodian kannattelema Hold On sekä tavanomaisesta poiketen täysin Glen Hughesin vokalisoima, niin ikään iisimpää osastoa edustanut Holy Man. Love Don’t Mean a Thing rakentuu Blackmoren kekseliään pelkistetyn riffin ympärille ja hienoisia progevivahteita hyödyntävä The Gypsy tarjoaa jälleen Blackmorelta silkan killeririffin sekä upeaa soolotyöskentelyä. Helmikuussa 2009 albumista julkaistiin 35-vuotisjuhlapainos. Sen ykköscd sisälsi remasteroidun albumin ja uusia remiksejä. Toinen levy on dvd, joka sisältää neliraitaisen miksauksen 5.1 audiona, joka julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1974 niin kutsuttuna quad reel – nauhana. Vaikkei siis aivan yhtyeen ydintuotantoon lukeudukaan, sijoittuu Stormbringer silti monen kovan luokan Purple-diggarin listalla melkoisen korkealle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti