sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Maanantain mainio:Lita Fordin 80-luvun lopun menestysalbumi

Lita Ford:Lita



Helmikuussa 1988 ilmestynyt Lita on amerikkalaisen kitaristin ja solistin Lita Fordin kolmas sooloalbumi. Kyseessä oli artistin ensimmäinen RCA Recordsin julkaisema ja manageri Sharon Osbournen valvonnassa työstetty pitkäsoitto. Suositun amerikkalaissolistin Pat Benatarin rytmiryhmänä tunnetuksi tulleet Don Nossov ja Myron Grombacher osallistuivat kyseisen albumin levytykseen ja myös sitä promotoineelle kiertueelle. Lita-pitkäsoitto saavutti sijan 29. Billboardin listalla ja siltä poimittiin kaksi singlemenestystä; Close My Eyes Forever ja Kiss Me Deadly. Niistä ensin mainittu, balladimaisempi kappale oli duetto Ozzy Osbournen kanssa ja jälkimmäinen melkoinen kertosäekilleri. Kyseiset pikkulevyt nousivat sijoille kahdeksan ja kaksitoista. VH1 nimesi Kiss Me Deadlyn kaikkien aikojen 76. parhaaksi hardrockkappaleeksi. Avausraidasta Back to the Cave lähtien tarjolla on perinnetietoista, melodista ja tyylitajuisen hittihakuista hardrockia. Blueberry tarjoaa hevahtavampaa ilmaisua ja siinä Lita pääsee myös kitaran varteen kelpo tavalla. Falling in and Out of Love on suhteellisen iskevällä kertosäkeellä ryyditetty keskitempoinen rockpala, joka sisältää jälleen myös ripauksen Litan kitarataiturointia. Fatal Passion on vaihteeksi tukevan kitaraosaston lisäksi myös urkusoololla väritetty rivakampi rockpala, jonka Lita tulkitsee nimensä veroisella intensiteetillä. Vastaavasti Broken Dreams edustaa slovarimpaa tuotantoa jo teemansa vuoksi. Myös Under the Gun tarjoaa astetta sofistikoituneempaa hardrokkausta. Kokonaisuutena Lita Fordin lähes nimikkoalbumistä käyvä pitkäsoitto on kestänyt ajan hammasta melkoisen mainiosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti