sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Torstain terävä:Keskeisen grungeyhtyeen esikoissingle

Seitsemäs heinäkuuta 1991 ilmestynyt Alive on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Pearl Jamin esikoissingle, joka ilmestyi 51 päivää ennen yhtyeen esikoisalbumia Ten, jolle Alive niin ikään sisältyy. Kitaristi Stone Gossardin käsialaa oleva kappale sai alkunsa instrumentaalibiisistä nimeltä Dollar Short ja se oli mukana demonauhalla, jota Pearl Jam kierrätti etsiessään yhtyeelle solistia. Eddie Vedder vastaanotti nauhan ja kirjoitti kappaleeseen lyriikat, jotka kuvastivat sitä tunnetta, kun hänelle selvisi, että henkilö, jonka hän luuli olleen isänsä ei tosi asiassa ollutkaan hänen biologinen vanhempansa. Britanniassa Alive saavutti sijan 16. ja oli Australiassa parhaimmillaan yhdeksäntenä. Heinäkuussa 2022 Alive saavutti viimein Britanniassa kultalevyn 400 000 kappaleen myynnillään. 20 suosituimman joukkoon Alive nousi lisäksi Belgiassa, Irlannissa, Alankomaissa ja Uudessa Seelannissa. Yhdysvalloissa mainittu single oli saatavilla ainoastaan import-versiona, mutta se saavutti Album Rock Tracks-listalla kuudennentoista sijan ja oli Modern Rock Tracks-listalla kahta sijaa alempana. Aliven remiksattu versio sisältyy Pearl Jamin vuonna 2004 ilmestyneelle kokoelma-albumille Rearviewmiror (Greatest Hits 1991-2003) sekä Ten-albumin vuonna 2009 ilmestyneelle uusintapainokselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti