Hot Tuna:Historic Live Tuna
Vuonna 1985 Relix Recordsin julkaisemana ilmestynyt Historic Live Tuna on Hot Tuna-yhtyeen albumi, jonka ykköspuoli sisältää KSAN-radiota varten vuonna 1971 soitetun akustisen ennen julkaisemattoman konsertin ja kakkospuoli Fillmore West Auditoriumissa vuonna 1971 nauhoitettua ja aikaisemmin julkaisematonta sähköistä tuotantoa. Kyseessä oli Relixin toinen Hot Tunan julkaisema albumi ja se tuli olemaan yhtyeen viimeinen mainitulle yhtiölle työstämä ennen Jefferson Airplanen vuoteen 1989 ajoitunutta reunion-kiertuetta ja albumia, joiden jälkeen yhtye teki lyhyen visiitin Epic Recordsilla, mutta palasi Relixin artistiksi. Vuonna 1996 Historic Live Tunan a-puoli julkaistiin laajennettuna cd-versiona nimellä Classic Hot Tuna Acoustic ja b-puoli laajennettuna nimellä Classic Hot Tuna Electric. Fillmore Westin konsertista taltioitu kappale Keep Your Lamps Trimmed and Burning pääsi mukaan useiden eri yhtyeiden tuotantoa sisältävälle albumille Fillmore:The Last Days. AllMusicin William Ruhlmanin mukaan Hot Tunan kovan luokan diggarit tulisivat pitämään mainitusta albumista, joka on työstetty kokoonpanolla Jorma Kaukonen, Jack Casady, Papa John Creach ja Sammy Piazza.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti