Keskiviikon klassikko:The Velvet Undergroundin nimikkoalbumi

 The Velvet Underground:The Velvet Underground

Maaliskuussa 1969 MGM:n julkaisemana ilmestynyt The Velvet Underground on samannimisen yhdysvaltalaisyhtyeen kolmas studioalbumi ja samalla ensimmäinen pitkäsoitto, jonka yhtye työsti multi-instrumentalisti Doug Yulen kanssa. Hän oli ottanut The Velvet Undergroundista lähteneen John Calen paikan. Albumi oli nauhoitettu vuoden 1968 puolella TTG Studioilla Los Angelesissa. Balladeista ja melko suoraa rocktyyliä edustavista kappaleista koostunut The Velvet Underground erosi tyylillisesti melko voimakkaasti yhtyeen varhaisemmista töistä. Solisti Lou Reedille kyseessä oli tietoinen ratkaisu yhtyeen edellisen albumin White Light/ White Heat edustaman karkeuden jälkeen. Reed halusi myös muiden yhtyeen jäsenten vaikuttavan albumilla solisteina ja Yule vokalisoi pitkäsoiton avausraidan Candy Says ja rumpali Maureen Tucker päätöskappaleen After Hours. Yhtyeen varhaisemmista albumijulkaisuista poiketen The Velvet Undergroundin lyyrisenä teemana oli rakkaus. Reed päätti albumin kappalejärjestyksestä ja hänen biisinkirjoittamisensa keskeisinä teemoina olivat ihmissuhteet ja uskonto. Pale Blue Eyesia on pidetty eräänä laadukkaimmista Reedin kirjoittamista rakkauslauluista ja The Murder Mystery muistuttaa kokeellisuudessaan voimakkaimmin White Light/White Heatin tuotantoa. Andy Warholin Factoryssa napatusta albumin kansikuvasta vastasi Billy Name. Nauhoitukset alkoivat nopealla aikataululla. Yhtyeen moraali oli korkea ja se oli pettynyt Lou Reedin lopullisesta albumista tekemään omaan miksaukseen. The Velvet Undergroundista laaditut arviot olivat myönteisiä, mutta pitkäsoitto kärsi promootion puutteesta ja se jäi vaille listasijoitusta. Reedin The Velvet Underground-albumista työstämä miksaus julkaistiin ensiksi Yhdysvalloissa. Toisesta miksauksesta vastasi Val Valentin ja sitä on sittemmin jaeltu selkeästi laajemmin. Retrospektiiviset arviot ovat olleet vielä myönteisempiä ja The Velvet Undergroundin nimikkoalbumi on kohotettu yleisesti sekä erääksi 1960-luvun että kaikkien aikojen laadukkaimmista pitkäsoitoista. Kehuja ovat vastaanottaneet sekä albumin tuotanto että sen henkilökohtaiset lyriikat. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla The Velvet Undergroundin nimikkopitäsoitto saavutti sijan 143. NME:n laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan albumin listalla The Velvet Undergroundin nimikkoalbumin sijoitus oli 21. Pitchforkin vuonna 2017 laatimalla 60-luvun 200 parhaan albumin listalla The Velvet Undergroundin nimikkoalbumin sijoitus oli 12., eli se menestyi esimerkiksi The Jimi Hendrix Experiencen Electric Ladylandia paremmin. Uncutin 200 kaikkein aikojen parhaan albumin listalla The Velvet Undergroundin kolmas pitkäsoitto oli sijalla 52. menestyen paremmin kuin esimerkiksi The Big Starin Third/Sister Lovers, mutta sijoittuen alemmaksi kuin vaikkapa Carole Kingin Tapestry. Robert Dimery sisällytti Velvet Undergroundin nimikkoalbumin teoksensa 1001 Albums You Must Hear Before You Die vuonna 2018 ilmestyneeseen painokseen. The Velvet Undergroundin kolme ensimmäistä albumia julkaistiin uudelleen 1980-luvun puolivälissä. Niistä muodostui yllättäen suosittuja ja Polygram julkaisi Velvet Undergroundilta esimerkiksi albumin Another View. The Velvet Underground pääsi mukaan boxille Peel Slowly and See. Kun The Velvet Undergroundin nimikkoalbumin ilmestymisestä oli kulunut 45 vuotta, pitkäsoitosta julkaistiin Deluxe Edition, joka perusalbuminsa lisäksi sisälsi monoversioita, demoja ja livetulkintoja pitkäsoitolla alun perin julkaistuista kappaleista.