torstai 29. helmikuuta 2024

Perjantain pohjat:Duran Duranin ainoa listaykkösalbumi

 Duran Duran:Seven and the Ragged Tiger


21. marraskuuta 1983 EMI:n ja Capitol Recordsin julkaisemana ilmestynyt Seven and the Ragged Tiger on Duran Duranin kolmas studioalbumi.  Alex Sadkinin, Ian Littlen ja yhtyeen itsensä tuottaman pitkäsoiton nauhoitukset tapahtuivat Ranskassa, Karibialla ja Australiassa vuoden 1983 huhtikuuun ja lokakuun välisenä aikana. Seven and the Ragged Tiger on kahta edeltäjäänsä, vuosina 1981 ja 1982 ilmestyneitä albumeita Duran Duran ja Rio syntetisaattorivoittoisempi albumi. Pitkäsoiton lyriikat ovat kunnianhimoisia ja sen otsikko viittaa yhtyeeseen, sen kahteen manageriin sekä menestykseen. Seven and the Ragged Tigerista laaditut arviot olivat ristiriitaisia, mutta albumista muodostui menestyksekäs. Duran Duranin pitkäsoitoista ainoana Seven and the Ragged Tiger kohosi nimittäin Britannian albumilistan kärkeen. Billboardilla albumin paras sijoitus oli kahdeksantena. Seven and the Ragged Tigerilta poimittiin kolme singlemenestystä; Union of the Snake, New Moon on Monday sekä Nile Rodgersin työstämä remix kappaleesta The Reflex, joka nousi Britanniassa listakärkeen. Albumin julkaisua seurasi maailmankiertue, jonka satoa edustivat useat konserttielokuvat ja livealbumi Arena. Seven and the Ragged Tiger jäi Duran Duranin originaalin lineupin viimeiseksi studioalbumiksi aina vuoteen 2004, jolloin yhtyeeltä ilmestyi pitkäsoitto Astronaut. Kriitikot eivät ole lämmenneet Seven and the Ragged Tigerille myöskään myöhäisempinä vuosikymmeninä, mutta vuonna 2010 EMI julkaisi albumista uusintapainoksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti