keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Torstain terävä:Keskeisen brittiprogen edustajan esikoisalbumi

 Genesis:From Genesis to Revelation

Seitsemäs maaliskuuta 1969 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt From Genesis to Revelation on brittiläisen progressiivisen rockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Genesis-yhtyeen esikoisalbumi. Sen pohjana oli käytetty vuonna 1967 nauhoitettuja demoja, jotka Genesiksen jäsenet olivat työstäneet ollessaan vielä koulussa Charterhousessa, Godalmingissa. Jonathan King kiinnitti huomionsa demoihin, antoi yhtyeelle sen nimen ja järjesti asioita julkaisuyhtiönsä sekä Decca Recordsin kanssa. Singlejen sekä kokonainen albumin nauhoitukset tapahtuivat Regent Sound-studioilla. Arthur Greensladen sovittamat jouset lisättiin myöhemmin joihinkin albumin kappaleista. Genesiksen lopetettua nauhoitukset John Silver korvasi yhtyeen kokoonpanossa sen originaalin rumpalin Chris Stewartin. Genesiksen esikoisalbumi ja siltä poimitut singlet eivät muodostuneet kaupallisesti menestyksekkäiksi ja kesään 1969 mennessä yhtyeen jäsenet olivat saattaneet koulutyönsä päätökseen, lopettaneet yhteistyönsä Jonathan Kingin kanssa ja saattoivat keskittyä Genesikseen täysipainoisesti. Albumin kappaleista Silent Sun ja Winter's Tail ilmestyivät singlefomaatissa vuoden 1968 aikana ja Where the Sour Turns to Sweet seuraavana vuonna. Lokakuussa 1974, jolloin Genesis oli saavuttanut ja huomattavaa suosiota, From Genesis to Revelation nousi Billboardin listalla sijalle 170.  King on säilyttänyt oikeudet albumiin, joka on sittemmin julkaistu useamman kerran uudelleen. Vuoden 1974 uusintapainos oli nimeltään In the Beginning ja vuoden 1987 vastaava And the Word Was... Vuosina 1990 ja 2005 From Genesis to Revelationista ilmestyneet uusintapainokset sisälsivät lisäksi ylimääräisistä kappaleista koostuvan bonuslevyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti