perjantai 16. helmikuuta 2024

Lauantain pitkä:Erään britirockin keskeisimmän edustajan rumpali

 15. helmikuuta 1944 syntynyt Michael Charles Avory on brittimuusikko, joka identifioituu ensisijaisesti The Kinksin pitkäaikaiseksi rumpaliksi. Hän liittyi yhtyeeseen pian sen perustamisen jälkeen vuonna 1964 ja jätti bändin vuonna 1984 kitaristi Dave Daviesin kanssa kokemiensa luovien eroavaisuuksien vuoksi. Daviesin veljesten Rayn ja Daven jälkeen Avory on pisimpään The Kinksissä soittanut muusikko ja hän on osallistunut lähes kaikkiin yhtyeen keskeisiin levytyksiin. Ennen The Kinksiä Avory vaikutti yhtyeessä Bobby Angelo & The Tuxedos, joka saavutti top 30-hitin kappaleellaan Baby Sittin'. Kesä/heinäkuussa 1962 Avory treenasi kahdesti Bricklayers Arms -pubissa Lontoossa muusikoiden, joista sittemmin tuli Rolling Stonesin jäseniä, kanssa. Stonesien debyyttikeikalla Marqueella 12. heinäkuuta 1962 rummuissa oli kuitenkin Tony Chapman. Avory liittyi The Kinksiin tammikuussa 1964 edellisen rumpalin Micky Willettin jätettyä yhtyeen. The Kinksin managementti oli löytänyt Avoryn Melody Makeriin jättämän ilmoituksen. Koe-esiintymisensä Avory suoritti Camden Headissa, Islingtonissa hieman ennen joulua 1963 ja manageri Robert Wace tarjosi hänelle paikkaa Kinksissä pian vuoden vaihduttua. Avorya pidettiin The Kinksin lineupin hiljaisimpana ja helpoimpana jäsenenä ja hän oli Ray Daviesin paras ystävä. Avoryn rummutusta kuullaan vielä The Kinksin vuoden 1986 albumilla Think Visual kappaleessa Rock n' Roll Cities. Ray Davies pyysi häntä vielä palaamaan yhtyeen riveihin, mutta Avory halusi levätä  kaksi vuosikymmentä kestäneen keikkailun jälkeen. The Kinksin jäsenenä Avory pääsi vuonna 1990 Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2005 UK Music Hall of Fameen Pete Quaifen ja Daviesin veljesten kanssa. 90-luvulla Avory perusti yhtyeen Shut Up Frank David Clarken, Noel Reddingin ja The Animalsissa vaikuttaneen Dave Rowberryn kanssa. Yhtye keikkaili tiiviisti ja julkaisi kaksi ep:tä ja yhden livealbumin. 90-luvun puolivälissä Avory ja Clarke perustivat yhtyeen Kast of Kinks, jonka kokoonpanoon ovat kuuluneet  John Dalton, John Gosling, Jim Rodford ja Ian Gibbons. Avory on esiintynyt Kast of Kinksin riveissä sen perustamisesta lähtien. Yhtyeen diskografiaan sisältyy ep ja livealbumi. Huhtikuussa 2004 aikaisemmin The Tremeloesissa soittanut Chip Hawkes sai The Animalsilta pyynnön kasata yhtyeen, joka konsertoisi The Animalsin 40-vuotisjuhlakiertueen kakkosbändinä. Hawkesin lisäksi yhtyeeseen tulivat mukaan Avory sekä The Holliesin Eric Haydock. Yhtyeen nimeksi tuli Class of 64 britti-invaasion syntymävuoden mukaan ja siihen liittyivät lisäksi kitaristit  'Telecaster Ted' Tomlin ja Graham Pollock. Yhtye konsertoi ympäri maailmaa ja työsti albumin yhtyeensä jäsenten varhaisempien yhtyeiden hiteistä. Vuonna 2007 Avory jätti Class of 64:n ja perusti  Haydockin, Pollockin ja Tomlinin kanssa uuden yhtyeen Legends of the Sixties, johon liittyi lisäksi Martin Lyon. Ian Gibbosin kanssa Avory vieraili Ray Daviesin konsertissa Royal Albert Hallissa. Avory vaikuttaa lisäksi The 60's All Stars-yhtyeessä. Sen muihin jäseniin lukeutuvat  John Dee (The Foundations), Alan Lovell (The Swinging Blue Jeans), ja Derek Mandell (The George Harrison Band).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti