lauantai 25. marraskuuta 2023

Sunnuntain extra:Eräs Tina Turnerin Private Dancerin singlemenestyksistä

 Better Be Good to Me on Nicky Chinnin, Mike Chapmanin ja Holly Knightin kirjoittama kappale, joka julkaistiin Tina Turnerin vuonna 1984 ilmestyneellä menestysalbumilla Private Dancer ja lisäksi singleformaatissa mainitun vuoden elokuussa. Kappaleen originaalista levytysversiosta oli vastannut vuonna 1981 newyorkilaisyhtye Spider, jonka jäsenistöön Knight oli kuulunut. Billboardin listalla Turnerin  Better Be Good To Mestä levyttämä versio saavutti viidennen sijan ja voitti parhaan naisrocklaulusuorituksen Grammyn. Kyseessä oli yksi neljästä Turnerin Private Dancer-albumin vastaanottamasta Grammysta. Turnerin levytys Better Be Good to Mestä pääsi lisäksi mukaan Miami Vicen soundtrackille. Kappaleesta työstetyssä musiikkivideossa nähdään Turnerin lisäksi The Fixx-yhtyeen solisti Cy Curnin ja kitaristi Jamie West-Oram, jotka kumpikin osallistuivat niin ikään Private Dancer-albumin työstämiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti