torstai 2. marraskuuta 2023

Lauantain pitkä:Eräs suosituimmista brittiläisen uusromantiikan edustajista

 Adam and the Ants oli brittiläinen, vuonna 1977 Lontoossa perustettu rockyhtye. Se toimi kahdessa eri versiossa vuosien 1977 ja 1982 välisenä aikana. Adam Ant oli molempien johtohahmona. Nimellä The Ants yhtye toimi toukokuusta 1977 mainitun vuoden marraskuuhun. Tuona aikana bändi julkaisi yhden albumin, jolla se oli tyylillisesti muuttunut punkrockista post-punkin ja uuden aallon edustajaksi Yhtyeen mainitun version viimeisen lineupin muodostivat  Dave Barbarossa, Matthew Ashman ja Leigh Gorman, jotka kaikki jättivät yhtyeen tammikuussa 1980 manageri Malcolm McLarenin kehotuksesta ja muodostivat yhtyeen Bow Wow Wow. Adam and the Antsin jälkimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Marco Pirroni ja rumpali-tuottaja Chris Hughes. Se tuli tunnetuksi Burundi-rumpujen hyödyntämisestään. Mainittu lineup oli toiminnassa helmikuusta 1980 maaliskuuhun 1982 ja se saavutti huomattavaa menestystä Britanniassa. Yhtyeen musiikkivideoita näytettiin MTV:llä ja Adam Ant vieraili asemalla video jockeyn ominaisuudessa. Yhdysvalloissa Adam and the Ants identifioitui osaksi toista brittiläistä invaasiota. Ennen Adam and the Antsin perustamista Adam Ant, eli Stuart Leslie Goddard vaikutti basistina pubrock-yhtyeessä Bazooka Joe. Erityisen tunnettu yhtye on siitä, että se soitti pääesiintyjänä  Central Saint Martins College of Art and Designissa samaisessa konsertissa, jossa Sex Pistols soitti ensimmäisen keikkansa. Bazooka Joe lopetti toimintansa pian tämän jälkeen ja Ant tutustui useisiin Lontoon punkskenessä keskeisiin henkilöihin, kuten Jordaniin. Alkuvuodesta 1977 hän perusti yhtyeen The Ants, jonka kokoonpanon muodostivat muilta osin kitaristi Lester Square, basisti Andy Warren ja rumpali Paul Flannagan. Debyyttikeikkansa yhtye soitti huhtikuussa 1977 Roxy-clubilla Siouxsie and the Bansheesin kanssa. Kuukautta myöhemmn Square palasi viimeistelemään kurssinsa taidekoulussa. Hän perusti myöhemmin yhtyeen The Monochrome Set. Squaren paikan otti Mark Ryan ja mainittu The Antsin kokoonpano aloitti säännöllisen keikkailun Lontoon alueella soittaen myös lämmittelykeikkoja muille yhtyeille. Kesäkuun alussa Flanaganin paikan otti Dave "Barbe" Barbarossa ja mainittu Te Antsin kokoonpano nauhoitti Chappell-studioilla Lontoossa kappaleet Plastic Surgery ja Beat My Guest. Adam Ant esitti Kidiä vuonna 1978 valmistuneessa elokuvassa Jubilee. Myös yhtye esiintyi mainitussa elokuvassa, tosin lineupilla, jossa rumpalina oli Bansheesin Kenny Morris. Loppuvuodesta Ryan sai lähteä ja hänen paikkansa otti Johnny Bivouac. Samoihin aikoihin yhtyeen nimi piteni muotoon Adam and the Ants. Yhtye konsertoi ahkerasti ympäri Britanniaa ja saavutti suosiota punk fanzinejen, kuten Ripped and Tornin keskuudessa. Yhtyeen oli kuitenkin vaikeaa saada hankituksi levytyssopimusta. Vuonna 1978 Adam and the Ants solmi levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa. Jo tätä ennen Jubilee-elokuvan soundtracikillä oli ilmestynyt kaksi yhtyeen kappaletta. 23. tammikuuta 1978 Adam and the Ants teki nauhoituksen John Peelin BBC Radio Onella lähetettyä ohjelmaa varten esittäen kappaleet Deutchan Girls, Puerto Rican, It Doesn't Matter ja Lou, joista viimeksi mainitussa solistina oli yhtyeen manageri Jordan. Tämä jätti yhtyeen 14. toukokuuta 1978 Roundhousessa soitetun keikan jälkeen. Peel Sessiota seuranneena päivänä yhtye nauhoitti Deutcher Girlsistä uuden version ja dubbasi AIR-studioilla uuden kitarabreikin Chappel-studiolla nauhoitettuun Plastic Surgery-versioon.Uusi versio julkaistiin Jubilee-soundtrackillä myöhemmin samaisena vuonna. Bivouac jätti Adam and the Antsin päivää Jordanin jälkeen ja hänen paikkansa otti Matthew Ashman. Mainittu lineup jatkoi demojen työstämistä ja nauhoitti kymmenes heinäkuuta toisen John Peel-session, jossa yhtye soitti kappaleet Zerox, Physical, Friends ja Cleopatra. Kuun lopussa yhtye solmi kahden singlen mittaisen sopimuksen Decca Recordsin kanssa.  Kokoonpano Adam Ant (laulu/kitara), Matthew Ashman (kitara), Andy Warren (basso) ja Dave Barbe (rummut) teki ensimmäisen kiertueensa Keski-Euroopassa. Yhtyeen palattua marraskuussa 1978 se nauhoitti RAK-studioilla Stephen "Snips" Parsonsin tuottamana kappaleet Zerox ja Kick. Lokakuussa 1978 Decca julkaisi Adam and the Antsin ensimmäisen singlen Young Parisians. Se jäi vähälle huomiolle ja Decca luopui suunnitelmastaan julkaista yhtyeeltä toinen single. Tammi-helmikuussa 1979 Adam and the Ants teki Young Parisians-kiertueensa Britanniassa. Deccan studioilla West Hampsteadissa nauhoitettiin lisää materiaalia ja 26. maaliskuuta 1979 Adam and the Ants nauhoitti kolmannen Peel-sessionsa, jossa yhtye esitti kappaleet Ligotage, Tabletalk, Animals & Men ja  Never Trust A Man (With Egg On His Face). Yhtye solmi levytyssopimuksen itsenäisen Do It Recordsin kanssa ja nauhoitti Roundhouse-studioilla uudelleen toisen singlensä Zerox b-puolellaan Whip in My Valise. Single julkaistiin heinäkuussa ja sen jälkeen yhtye teki 17 konsertista koostuneen Zerox-kiertueen Britanniassa. Se huipentui viides elokuuta Lontoon Lyceumissa soitettuun loppuunmyytyyn keikkaan. Elokuun lopussa yhtye alkoi nauhoittaa esikoisalbumiaan Sound Development-studioilla Lontoossa. Adam Ant vastasi kappaleiden kirjoittamisesta ja tuottamisesta. Niiden viimeistelemiseen kului ainoastaan viikkoja, sillä kappaleita oli treenattu jo keikkakontekstissa. Kahden Electric Ballroomissa soitetun loppuunmyydyn konsertin jälkeen Ashman ja Warren saivat lähteä. Heistä viimeksi mainittu liittyi The Monocrome Settiin lokakuun alussa ja hänen paikkansa otti Lee Gorman. Ashman palasi kuitenkin pian ja albumia kaavailtiin julkaistavaksi marraskuussa. Albumi Dirk Wears White Sox nousi tammikuussa 1980 lanseeratun brittien independent-albumilistan kärkeen. Adam Ant pyysi Malcolm McLarenia yhtyeen uudeksi manageriksi. Uudenvuodenpäivänä Adam and the Ants soitti loppuunmyydyn konsertin Electric Ballroomissa. Tammikuun lopussa 1980 McLaren kehotti Ashmania, Gormania ja Barbea jättämään Adam and the Antsin ja perustamaan solisti Annabella Lwinin luotsaaman yhtyeen Bow Wow Wow. Seuraavien kuukausien aikana muodostui Adam and the Antsin uusi kokoonpano, johon kuuluivat kitaristi Marco Pirroni, basisti Kevin Mooney ja rumpalit Kerry Lee Miall ja Chris "Merrick" Hughes. Pirronista tuli yhtyeen keskeinen jäsen, joka kirjoitti runsaasti materiaalia Antin kanssa. Yhtye harrasti musiikissaan Burundi-tyyppistä afrikkalaisrummutusta ja imagossaan se yhdisti Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaiden meikkausta merirosvo-tyylisiin värikkäisiin asuihin. Muodostaessaan yhtyettä uudestaan Pirroni ja Ant nauhoittivat Culture Clubin rumpalin John Mossin kanssa uuden version esikoisalbuminsa kappaleesta Cartrouble Part 2 viimeisenä singlejulkaisuvelvoitteenaan Do It Recordsille. Tuottajana Rockfield-studioilla Walesissa oli Hughes, josta tuli sittemmin yhtyeen jäsen. Single julkaistiin nimellä Cartrouble maaliskuussa 1980 ja Moss oli kreditoitu nimellä Terry 1+2. Ant ja Pirroni solmivat julkaisusopimuksen EMI:n kanssa. Matrix-studioilla Lontoossa kaksikko työsti uutta materiaalia Hughesin ja muun yhtyeen kanssa. Stuart vei nauhoja eri levy-yhtiöille samalla, kun Adam and the Ants teki Britanniassa 14 konsertista koostuneen Ant-Invasion-kiertueen, joka huipentui Empire Ballroomille. Heinäkuussa 1980 yhtye solmi sopimuksen CBS Recordsin kanssa ja julkaisi singlen Kings of the Wild Frontier, joka saavutti brittilistalla sijan 48. Hughes jatkoi työskentelyään yhtyeen tuottajana ja nauhoitukset Rockfield-studioilla oli saatu valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Toinen single Dog Eat Dog ilmestyi lokakuussa. Se kohosi Britanniassa top teniin ja Adam and the Ants teki ensimmäisen esiintymisensä Top of the Popsissa. Albumi Kings of the Wild Frontier julkaistiin marraskuussa 1980. Siitä muodostui hitti Britanniassa ja Adam and the Ants nousi niin kutsutun uusromanttisen musiikkisuuntauksen etulinjaan. Bändi teki 32 konsertista koostuneen kiertueen Britanniassa. Albumi kohosi brittilistan kärkisijalle 24. tammikuuta 1981. Marraskuussa 1981 ilmestynyt kolmas single Antmusic nousi seuraavan vuoden tammikuussa brittilistan kakkossijalle ja Australiassa listakärkeen viiden viikon ajaksi. Decca ja Do It Records julkaisivat Adam and the Antsin varhaisempaa tuotantoa. Joulukuussa 1980 Young Parisians nousi brittilistan yhdeksänneksi ja Dirk Wears White Sox saavutti sijan 16. helmikuussa 1981. Cartrouble ja Zerox saavuttivat samassa kuussa brittilistalla sijat 33. ja 45. Helmikuussa 1981 yhtyeen basistiksi vaihtui Gary Tibbs. CBS:n uudelleenjulkaisema Kings of the Wild Frontier saavutti maaliskuussa brittilistalla toisen sijan. Hughes, Ant, Miall ja Pirroni nauhoittivat singlen Stand and Deliver. Hatfield Housessa kappaleesta kuvattiin musiikkivideo ja maaliskuuhun ajoittui kuudesta konsertista koostunut teatterikiertue Britanniassa ja clubikiertue Yhdysvalloissa seuraavana vuonna. Singlestä tuli Adam and the Antsin ensimmäinen listaykkönen Britanniassa viiden viikon ajaksi toukokuussa 1981. Kesän 1981 aikana Adam and the Ants konsertoi Keski-Euroopassa ja palasi sitten Lontoon AIR-studioille viimeistelemään kolmannen albuminsa. Ensimmäisenä singlenä julkaistu albumin nimikappale Prince Charming nousi brittien singlelistan kärkeen neljän viikon ajaksi syyskuussa 1981. Samaisessa kuussa alkanut Prince Charming Revue-kiertue vieraili Itävallassa ja Japanissa. Marraskuussa 1981 ilmestynyt samanniminen albumi oli kolmen viikon ajan brittilistalla kakkosena. Kolmas single Ant Rap nousi kolmanneksi tammikuussa 1982. Vuoden 1981 osalta Adam and the Ants oli eräs Britannian suosituimmista singlebändeistä. Sen Prince Charmingilta julkaistut kolme singleä ja niitä edeltänyt Kings of the Wild Frontier olivat kaikki 50 suosituimman singlen joukossa Stand and Deliver ja Prince Charming sijoilla kolme ja neljä. Tammikuuhun 1982 mennessä Adam and the Ants oli täyttänyt kiertuevelvoitteensa. Vuoden 1982 alkupuolella julkaistiin uudelleen lisää yhtyeen varhaista tuotantoa. Polydor julkaisi helmikuussa seiskatuumaisena singlenä Jubilee-soundtrackillä alun perin ilmestyneet biisit. Deutcher Girls oli a-puolella ja single saavutti brittilistalla sijan 13. Do It julkaisi Ant Music-ep:n, 12-tuumaisen Extended Playn, joka sisälsi kolme aikaisemmin julkaisematonta kappaletta Dirkin nauhoituksista ja kaksiosaisen remixin Cartroublesta. Ep saavutti sijan 46. Alkuvuodesta 1982 Adam and the Ants vastaanotti Kings of the Wild Frontierista parhaan albumin BRIT Awardin. Samaisen vuoden huhtikuussa Ant ja Pirroni vastaanottivat 27:issä Ivor Novello Awardseissa parhaan lauluntekijän palkinnon.  Maaliskuussa 1982 Ant hajotti Adam and the Antsin. Hän siirtyi muutamaa kuukautta myöhemmin soolouralleen ja säilytti Pirronin biisintekokumppaninaan. Single Goody Two Shoes nousi brittilistan kärkeen ja 80-luvun aikana Ant julkaisi useita sooloalbumeita. Hughes on jatkanut hänen tuottajanaan. Konserteissaan Ant on esittänyt tuotantoa molemmilta Adam and the Antsin kokoonpanoilta. Yhteistyö Pirronin kanssa jatkui maaliskuuhun 2010. 2000- ja 2010-lukujen vaihteessa Pirroni vaikutti yhtyeessä Wolfmen Antin vuosien 1982-1985 basistin Chris Constantinoun kanssa. He julkaisivat kaksi albumia. Hughes ja Tibbs muodostivat lyhytikäisen duon Merrick and Tibbs ja julkaisivat vuonna 1983 singlen Call of the Wild. Jordanin kanssa Mooney muodosti yhtyeen Wide Boy Awake ja Ashmanin kanssa yhtyeen Max. Barbesin, Ashmanin ja Gormanin Antsin jälkeinen yhtye Bow Wow Wow saavutti Britanniassa kaksi top teniin kohonnutta singleä. Myöhemmin kolmikko muodosti yhtyeen Chiefs of Relief. Se julkaisi Sire Recorsilla yhden albumin, mutta tuohon mennessä ainoa kolmikosta jäljellä ollut jäsen oli Ashman. Warrenin ja Squaren yhtye Monochrome Set on julkaissut toistakymmentä albumia. Bivouacilla oli Springsin rooli BBC:n poliisikomediassa Operation Good Guys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti