torstai 25. toukokuuta 2023

Perjantain pohjat:Procol Harumin suurmenestyssinglen seuraaja

 Homburg on brittiläisen rockyhtyeen Procol Harumin kappale, joka oli yhtyeen tuotannossa sen vuoden 1967 debyyttilevytystä, ykköshittiä A Whiter Shade of Palea seurannut single. Yhtyeen musiikillisen johtohahmon, pianisti Gary Brookerin ja tekstintekijä Keith Reidin käsialaa oleva kappale nousi brittilistalla kuudenneksi ja saavutti Kanadassa 15:n ja Yhdysvalloissa 34:n sijan. Homburg nousi listakärkeen monissa maissa, kuten Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Alankomaissa. Camaleontin Homburgista levyttämä italiankielinen cover L'ora dell'amore nousi Italian Hit Parade-singlelistan kärkisijalle 16. joulukuuta 1967 ja säilytti sijoituksensa kymmenen viikon ajan. Reidin Homburgiin kirjoittamat lyriikat hyödyntävät edeltäjänsä tavoin surrealistista, unenomaista kuvastoa ja Matthew Fisherin Hammond-urut ovat kappaleessa keskeisessä osassa, mutta pianolla ja kitaralla on Homburgissa A Whiter Shade of Palea suurempi rooli. Homburgin teema ei ole yhtä voimakkaasti velkaa Bachille, mutta silti arvioissa Homburgia kritisoitiin turhan voimakkaasti A Whiter Shade of Palea muistuttavaksi. Homburg -nimi viittaa Homburg-hattuun, joita valmistettiin Bad Homburgissa, Saksassa. Homburg-singlen b-puolella julkaistiin myös Procol Harumin esikoisalbumilta löytyvä kappale Good Captain Clack. Suomessa Homburgin levytti ensiksi Eddie nimellä Tuhkaa ja samalla tekstillä kappale päätyi onnistuneena näkemyksenä Pate Mustajärven vuonna 1984 ilmestyneelle ensimmäiselle sooloalbumille Nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti