sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Maanantain mainio:Trafficin 70-luvun viimeinen pitkäsoitto

 Traffic:When The Eagle Flies


Syyskuussa 1974 ilmestynyt When the Eagle Flies on brittiläisen rockyhtyeen Trafficin seitsemäs studioalbumi. Stevie Winwoodin, Jim Capaldin ja Chris Woodin lisäksi albumin työstämiseen osallistui basisti Rosko Gee. Perkussionisti Rebop Kwaku Baah sai lähteä yhtyeestä kesken mainitun pitkäsoiton nauhoitusten, mutta hänen soittoaan kuullaan kahdella sen kappaleista. Winwood soittaa laajempaa kosketinsoitinvalikoimaa, kuin suurimmalla osalla varhaisemmista Trafficin albumeista. Instrumenttiarsenaaliin kuuluu nimittäin myös Moog. When the Eagle Flies jäi Trafficin viimeiseksi albumiksi 20 vuoteen. Vuonna 1994 Winwood ja Capaldi tekivät reunionin pitkäsoitolla Far from Home. Trafficin repertuaarista When the Eagle Flies oli neljäs Yhdysvalloissa top teniin kohonnut ja kultamyyntiin yltänyt albumi. Britanniassa pitkäsoitto saavutti ainoastaan sijan 31. ja listaviikkoja oli yksi. Traffic konsertoi When the Eagle Fliesin tiimoilta, mutta lopetti toimintansa kesken kyseisen kiertueen vuoden 1974 aikana. Chris Woodin säveltämä kappale Moonchild Vulcan nauhoitettiin albumia varten, mutta se sai jäädä pois biisin Memories of a Rock N' Rolla tieltä. Woodin käsialaa olevaa kappaletta soitettiin joka tapauksessa keikoilla ja Trafficin liveversio Moonchild Vulcanista julkaistiin vuonna 2008 Chris Woodin postuumilla cd:llä Vulcan. Rolling Stonen When the Eagle Fliesta laatima arvio oli suhteellisen positiivissävytteinen. Erityisesti albumin biiseistä kehuttiin kappaleita Graveyard People ja Walking in the Wind. Vaikka sovituksia tai tuotantoa kritisoitiin muiden albumilla julkaistujen kappaleiden osalta, tiukempia ja napakampia kappaleita pidettiin yhtyeelle myönteisenä suunnanvaihdoksena. Albumia suositeltiin Winwoodin kosketinsoitintyöskentelyn sekä hänen ja Capaldin laulunkirjoituksesta löytyneen uuden voiman ansiosta. AllMusiciin When the Eagle Fliesta laadittu retrospektiivinen arvio oli yleissävyltään kielteisempi. Kappaleiden instrumentaatiota pidettiin turhan pitkinä ja lauluosuuksissaan Winwood ainoastaan improvisoi melodioitaan musiikin yli kiinnittämättä tarpeeksi huomioita kappaleiden lyriikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti