torstai 13. huhtikuuta 2023

Perjantain pohjat:Keskeisen walesilaisrockarin kolmas sooloalbumi

 Dave Edmunds:Get It


Huhtikuussa 1977 Swan Songin julkaisemana ilmestynyt Get It on walesilaisen rockmuusikon Dave Edmundsin kolmas sooloalbumi. Osalla sen kappaleista soittaa Edmundsista, Nick Lowesta ja Terry Williamsista koostunut Rockpile-yhtyeen varhainen triokokoonpano, osa biiseistä, kuten I Knew the Bride ja Little Darlin,' olivat Edmundsin soololevytyksiä. Samoissa nauhoituksissa äänitettiin lisäksi Edmundsin ja Lowen yhteistyötä edustava As Lovers Do. Se jätettiin kuitenkin pois albumilta, mutta julkaistiin sitä vastoin Here Comes the Weekendin ja myöhemmin myös Crawling from the Wreckagen b-puolina. Albumilla julkaisemattoman singlen Where Or When b-puoli New York's a Lonely Town nauhoitettiin myös Get It -albumin kuusi viikkoa kestäneissä äänityksissä. Get Itillä julkaistuista kappaleista kaksi edustaa huomattavasti varhaisempia nauhoituksia. Ju Ju Man, jonka sävellystyöhön oli osallistunut Redbone-yhtyeen Lolly Vegas, oli nauhoitettu vuonna 1975 ja My Baby Left Me niinkin varhain kuin 1969. Mainitussa coverissa taustalla soitti Mickey Geestä, John Williamsista ja Terry Williamsista koostunut Love Sculpture-yhtyeen kokoonpano. Get Itin laadukkaasta covertuotannosta nostettakoon esiin kappaleet Get Out of Denver ja Back to Schooldays, joiden originaaleista levytysversioista vastasivat Bob Seger sekä Graham Parker and the Rumour.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti