18. huhtikuuta 1924 syntynyt ja kymmenes syyskuuta 2005 edesmennyt Clarence "Gatemouth" Brown oli Louisianasta kotoisin ollut yhdysvaltalainen solisti ja multi-instrumentalisti. Vuonna 1983 ilmestyneestä albumistaan Alright Again! hän voitti parhaan traditionaalisen bluesalbumin Grammyn. Vintonissa, Louisianassa syntynyt Brown varttui Orangessa, Teksasissa. Hänen isänsä oli rautatieläinen ja paikallinen muusikko, joka opetti Brownille useiden instrumenttien, kuten viulun, pianon ja kitaran soittoa. Brownilla oli ainakin yksi veli. Brown palveli armeijassa toisen maailmansodan aikana. Hänen ammatillinen musiikkiuransa alkoi 1940-luvun puolivälissä, jolloin Brown soitti rumpuja San Antoniossa, Teksasissa. Lempinimen Gatemouth hänelle antoi koulun opettaja, joka vertasi Brownin ääntä porttiin. Vuonna 1947 Brown vieraili T Bone Walkerin konsertissa Don Robeyn Bronze Peacock Houston yökerhossa. Walker sairastui tuolloin, joten Brown poimi hänen kitaransa ja sävelsi ja esitti nopeasti Gatemouth Boogie-nimisen kappaleen, johon yleisö suhtautui myönteisesti. Vuonna 1949 Robey perusti Peacock Recordsin esitelläkseen Brownin virtuoosimaista kitaratyöskentelyä. Mainittuna vuonna ilmestynyt single Mary is Fine/ My Time is Expensive oli paikallistasolla hitti. Hänen 50-luvun aikana mainitun levy-yhtiön kautta julkaisemansa levytykset eivät olleet yhtä menestyksekkäitä, mutta ne omaavat silti pioneeriaseman. Erityisen merkittävä on vuoden 1954 tuotantoa edustava instrumentaalikappale Okie Dokie Stomp, jossa Brown soittaa jatkuvaa sooloa puhallinsektion säestämänä. Muihin Brownin mainittuna aikakautena levyttämiin instrumentaalikappaleisiin lukeutuvat Boogie Uproar ja Gate Walks to Board. 1970-luvun aikana Cornerl Dupree levytti Okie Dokie Stompista menestyksekään coverin. Brownin viimeinen Peacockille tekemä levytys oli vuonna 1959 ilmestynyt Just Before Dawn, joka esittelee hänen rohkeaa viulunsoittoaan. 1960-luvun aikana Brown muutti Nashvilleen, Tennesseehen. Siellä hän osallistui R&B-televisioshowhun ja levytti useita countrya edustaneita singlejä. Ystävystyttyään Roy Clarkin kanssa Brown teki useita esiintymisiä tv-showssa Hee Haw. Vuonna 1966 Brown vaikutti lyhytikäisen televisio-ohjelman The!!! Beatin houseyhtyeen johtajana. 1970-luvun alkuun mennessä useissa Euroopan maissa oli alettu arvostaa yhdysvaltalaista roots-musiikkia, etenkin bluesia, ja Brown olikin mainitussa maanosassa arvostettu ja kunnioitettu artisti. Hän teki Euroopassa 12 kiertuetta, joista varhaisin ajoittui vuoteen 1971. Hänestä tuli yhdysvaltalaisen musiikin virallinen suurlähettiläs ja Brown teki esimerkiksi laajan kiertueen Itä-Afrikassa. Vuoden 1973 Montreux Jazz Festivaaleilla Brown jammaili yhdysvaltalaisen bluesyhtyeen Canned Heatin kanssa soittaen kitaraa ja huuliharppua. Vuonna 1974 hän oli mukana New Orleansista kotoisin olleen pianistin Professor Longhairin albumilla Rock N' Roll Gumbo, joka oli alun perin Blue Star Recordsin julkaisu. 1970-luvun lopussa Brown muutti New Orleansiin. Vuonna 1979 hän teki tuonaikaisen managerinsa Jim Halseyn myötävaikutuksella Venäjällä kuusi viikkoa kestäneen ja 44 konsertista koostuneen kiertueen. Kyseessä oli ensikerta, kun Venäjä teki sopimuksen yhdysvaltalaisen yksityishenkilön, eli Jim Halseynn kanssa sopimuksen musiikillisesta kiertueesta. Kyseessä olikin siihen mennessä laajin rundi, jonka amerikkalainen yhtye teki Venäjällä. Rounder Recordsin ja Alligator Recordsin 80-luvulla julkaisemat Brownin albumit palauttivat hänen suosiotaan. Hän konsertoi ympäri maailmaa soittaen 250-300 konserttia vuodessa. Vuoden 1982 tuotantoa edustavalla albumillaan Alright! Again Brown voitti Grammyn ja viisi muuta Brownin pitkäsoittoa oli ehdolla Grammyn vastaanottajiksi. Lisäksi hän voitti kahdeksan W C Handy Awardsia. Viimeisinä vuosinaan Brown konsertoi Australiassa, Uudessa Seelannissa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Itä-Euroopassa. Hänen viimeisin albuminsa Timeless ilmestyi vuonna 2004. Mainitun vuoden syyskuussa piippua polttaneella Brownilla todettiin keuhkosyöpä. Hän menehtyi kymmenes lokakuuta 2005 81 vuoden ikäisenä. Vaikka Brown identifioituukin ensisijaisesti bluesmuusikoksi, hän ei ollut genren puristi, vaan yhdisti musiikkiinsa elementtejä countrysta, jazzista, Cajunista ja rhythm and bluesista. Kitaran lisäksi hän soitti viulua, huuliharppua, mandoliinia ja rumpuja. Hänen suurimmat musiikilliset vaikuttajansa olivat Louis Jordan, T-Bone Walker ja Count Basie. Brownin omintakeinen kitaransoittotyyli on vaikuttanut useisiin blues ja rocksoittajiin, kuten Guitar Slimiin, Albert Collinsiin ja Johnny "Guitar" Watsoniin. Vuonna 1989 ilmestyneessä elämäkertateoksessaan The Real Frank Zappa Book Zappa nimeää Brownin Guitar Slimin ja Johnny "Guitar" Watsonin tavoin oman kitaransoittonsa keskeisiin vaikuttajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti