tiistai 4. huhtikuuta 2023

Keskiviikon klassikko:Chicago Bluesin isän ja brittibluesin edustajien yhteinen vuoden 1972 studioalbumi

 Muddy Waters:The London Muddy Waters Sessions


Vuonna 1972 Chess Recordsin julkaisemana ilmestynyt The London Muddy Waters Sessions on Muddy Watersin studioalbumi. Edellisenä vuonna ilmestyneen London Howlin Wolf Sessionsin tavoin mainitun albumin oli soittajistossaan tarkoitus yhdistää yhdysvaltalaisia bluesartisteja ja brittiläisiä blues/rockartisteja.  The London Muddy Waters Sessions pyrki osaltaan vakiinnuttamaan traditionaalisen bluesin ja sitä esittävien artistien jo entuudestaan melko vakaata suosiota Britanniassa. Ilmestymisvuonnaan The London Muddy Waters Sessions voitti parhaan etnisen tai folkäänitteen palkinnon. Kyseessä oli järjestyksessään toinen niistä kuudesta kerrasta, jolloin Muddy Waters voitti mainitun palkinnon. The London Muddy Waters Sessionsilla Muddy vastasi itse sekä akustisesta että slidekitarasta. Muina keppimiehinä albumilla kuultiin Sammy Lawhornia sekä irlantilaista Rory Gallagheria. Carey Bell Harrington oli huuliharpussa, Rick Grech bassossa ja nimeä  Georgie Fortune käyttänyt Georgie Fame sekä Stevie Winwood uruissa ja pianossa. Rumpaleina albumilla vaikuttivat The Jimi Hendrix Experiencen Mitch Mitchell ja Herbie Lovelle, solistina Rosetta Hightower, trumpeteissa Ernie Royal ja Joe Newman, Seldon Powell tenorisaksofonissa ja Garnet Brown pasuunassa. Rory Gallagher vastasi kitarasooloista kolmessa kappaleessa, niiden joukossa Old Fashioned Ways. Niin ikään London Howlin Wolf Sessionseihin osallistunut Stevie Winwood soitti kolmella biisillä ja myöhemmin Van Morrisonin kanssa työskennellyt jazz-blues-soittaja Georgie Fame muilla. Ennen pestiään The Jimi Hendrix Experiencessä Mitch Mitchell oli soittanut Georgie Fame and the Blue Flames-yhtyeessä. Hänen keskeisiin esikuviinsa lukeutui jazzmuusikoita edustanut Elvin Jones ja Mitchellin soittoa kuullaan suurimmalla osalla The London Muddy Waters Sessionsin kappaleista. I'm Readyn ja Blind Man Bluesin kaltaisissa shuffle-kappaleissa rumpalina oli kuitenkin New Yorkin sessiorumpaleiden veteraaneihin lukeutunut Henry Lovelle. Albumin nauhoitusten aikaan Rick Grech tunnettiin parhaiten yhtenä Blind Faith-yhtyeen jäsenistä. Hän oli tosin ehtinyt olla mukana myös Stevie Winwoodin Traffic-yhtyeeessä. Blind Faithin jäsenistä Eric Clapton oli osallistunut London Howlin Sessions-albumin nauhoituksiin. Myös bluesharpisti Carey Bellin osuus The London Muddy Waters Sessionsilla osoittautuu merkittäväksi. Hän oli kuulunut Muddy Watersin yhtyeeseen vuosien ajan ja työskennellyt sitä ennen esimerkiksi John Lee Hookerin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti