Lauantain pitkä:Todellinen kotimaisen juurimusiikin helmi

Rujosta rhythm and bluesista ensi alkuun musiikillisen innostuksensa ammentanut Balls-yhtye kasautui vuonna 1988.  Timo ”Tipi” Järvinen oli soitellut rytinäbluespohjaista räimettä jo 1970-luvun lopussa Housebreakers-bändissä, jossa olivat käväisseet Esa Pulliaisen ja Dave Lindholmin kaltaiset suuruudet. Elmun toiminnanjohtaja Harri Laitinen pyysi Järvistä kasaamaan yhtyeen yhdistyksen 10-vuotisjuhliin N-clubille. Tipin messiin lähtivät juuri Clifters-yhtyeestä eronneet kitaristit Petri Peevo ja Lare Murtomaa sekä rumpali Sami ”Sande” Vettenranta, jotka olivat Tipin tuttuja 80-luvun alussa vaikuttaneesta Deep Talking Boys-kokoonpanosta. Basistiksi saatiin Silu Seppälä ja koska Elmu-keikka sujui erinomaisesti, yhtye päätti jatkaa toimintaansa. Ballsin ohjelmisto koostui aluksi täysin covereista. Tipi Järvisellä oli laaja levykokoelma, josta lainakappaleet valittiin. Bändillä oli kuitenkin tapana sovittaa biisit suorastaan uuteen uskoon. Lare palasi tässä vaiheessa Clifterssiin ja myös Silulla oli muita kiireitä. Kolmoskitaristiksi Peevo löysi Pera Huuskosen Albert Kingin Suomen-keikalta ja basistiksi saatiin Smackista  tuttu Rane Raitsikka alias Harri Jäntti. Bändin alkukauden keskeisiin keikkoihin lukeutui muun muassa kuuden viikon esiintymisputki Berlin-clubilla. Solistina yhtyeessä vierailivat mm. Melrosen Tokela ja Sielun Veljien Jouko Hohko.
Alun perin Kajaanissa vuonna 1966 syntynyt ja pääkaupunkiin vuonna 1983 muuttanut solistilahjakkuus Marjo Leinonen löytyi yhtyeeseen Rane Raitsikan kautta. Tavastian-keikan jälkeen Ranen huomion kiinnitti hyvässä hutikassa uskomattomalla laulusoundilla Elvistä, Chuck Berryä, Janis Joplinia ja Lynyrd Skynyrdiä esittänyt neito. Leinosen ensimmäinen merkittävämpi estradiesiintyminen oli tapahtunut jo vuonna 1983 Kajaanin kaupunginteatterissa musikaalissa Lätyt hillolla Pekka Töpöhäntä. ”7-14-vuotiaana tanssin ja treenasin aktiivisesti. Kajaanin teatteriin mut löysi Motelli Skronkle -bändistäkin tuttu ohjaaja Hannu Raatikainen. Juuri kun olin oppinut kiroilemaan, äiti keksi, että nyt viritellään vähän sivistystä tytön päähän ja pisti mut 14-vuotiaana jollekin kesäleirille- ja se olikin samalla teatterileiri. Siellä oli oikein pääpiruja paikan päällä, medioista tuttu näytelmäkirjailija Juha Siltanen, lavastaja Reija Hirvikoski sekä ohjaaja Hannu Raatikainen. Raatikaisen kanssa olimme yhteistyössä sitten vielä myöhemminkin” Leinonen muistelee teoksessa Rockin korkeat korot. ”Siinä ei mennyt sitten kovin kauaa, ehkä pari vuotta kun jo muutin Helsinkiin. Ja sitten olikin kosketusetäisyydellä kaikki musisointiin ja varsinkin reilummanpuoleisiin soittomeininkeihin liittyvät jutut. Levyhyllyyn ilmestyi mm. Gene Vincentin, Albert Collinsin ja Johnny Winterin levyjä. Keräsin ja kuuntelin silloin paljon musiikkia, ja rohkaistuin esiintymään pienessä mittakaavassa jo yleisönkin edessä”, Leinonen toteaa. Ranen ja Marjon treffit olivat Starttipubissa 20. 11. 1988 ja ekat treenikset pian sen jälkeen. Marjo Leinonen debytoi Ballsin solistina Berlin-clubilla jo kahta iltaa myöhemmin 22. marraskuuta 1988. ” Yleisön joukossa oli näitä ihailemiani hemmoja, Tokelaa ja Hohkoa. Jengi tsiikasi minua ja mietti, että mitähän tuo akka tekee stagella. Sitten funtsasin että ohhoh ja aloin huutaa. Jännittäminen teki vain hyvää, laulu lähti liikkeelle tosi äkäisesti”, Leinonen muisteli Soundissa syksyllä 1989. Uskomattoman laulusoundinsa lisäksi Marjolla oli myös omia biisejä. Hän oli tehnyt niitä sekä yksin että hyvän ystävänsä Petri Anttosen kanssa. Tipi Järvinen työsti Marjon hyviä biisiaihioita eteenpäin ja niinpä kahden ensimmäisen Balls-albumin materiaali syntyi vaivattomasti. ”Valokuvaaja Pete Anttonen oli ensimmäinen, joka äänitteli kotistudiossaan jotain lauluja. Silloin sain kuulla ekan kerran kompin kanssa miten se ääni oikein kulkee. Kuulin myös omia biisien tekeleitä. Esimerkiksi Raven-biisin kohdalla tehtiin Peten kanssa yhteistyötä ja se keksi jonkun kierron, jotta saatiin biisi nauhalle. Kuulin biisini ekan kerran äänitettynä ja sittenhän olikin jo dokumentti kädessä”,  Leinonen totesi.
Ballsin livekeikkojen autenttisuus haluttiin ikuistaa myös levylle. Tuottajaksi saatiin Jukka Orma ja levy-yhtiöksi Sielun veljien juuri perustama Seal on Velvet. Ballsin esikoisminilp nauhoitettiin kahtena peräkkäisenä iltana Helsingin Vanhalla helmikuussa 1989 miellyttävän alkeellisella kalustolla ja julkaistiin jo saman vuoden keväällä. Sen sisällöstä kannattaa nostaa esiin etenkin Ballsin tuotannon ensimmäinen tuotos kautta aikojen, Marjon sekä Petri Anttosen käsialaa oleva Treat Right Your Heart, johon Tipi Järvinen tosin kehitti alkuriffin. Todella tiivistunnelmaisen Ravenin sanat ja melodia olivat Marjon, mutta kappaleen rakenne syntyi Peevon ja Tipin avustuksella. Slidekitaraa soitti Peevo, Tipi ja Pera akustisia ja kontrabassoa Rane. Raven toi Ballsille ylivoimaisen voiton television Levyraati-ohjelmassa. Funny Woman-kappaleen erinomainen riffi oli Petri Anttosen tekosia ja kyseisessä biisissä Balls hyödynsi ensimmäistä kertaa mieskuoroaan. Tipi ja Pera jammasivat väsyneinä Temptationsin biisiä Shakey Ground. Jukka Orma käski Antti Kirvesmäkeä laittamaan nauhat pyörimään ja biisiä tallentui näin ollen myös levylle noin 20 sekunnin ajan. Debyyttilevylleen Balls versioi myös Larry Williamsin ohjelmistoa alkuaan olevan ja jopa Beatlesin esittämän rockrypistyksen nimeltä Bad Boy.”Kun minilp:tä suunniteltiin, se päätettiin duunata mahdollisimman nopeasti, jotta sen hetkinen soundi saataisiin talletettua. Niin kaikki otettiin laakista sisälle. Levystä tuli pienimuotoinen siksi, että oma materiaali ei ollut kokonaisuudessaan kypsää, eikä kaikkea haluttu edes tuhlata ekalle levylle. Onhan lopputulos vähän epävireinen, mutta mitä siitä. Ei ole varaa olla vittuuntunut, koska levy on totuus siitä soitosta”, totesivat bändiläiset 1989 syksyllä.
    
Alkukesästä 1989 Rane muutti Yhdysvaltojen länsirannikolle. Hänen tilalleen basistiksi saatiin Juha ”Jimi” Sero, joka oli aikaisemmin toiminut Ballsien autokuskina ja roudarina, joten hän tunsi sekä yhtyeen elämäntyylin että sen biisit. Vuosikymmenen vaihde oli Ballsille todella hektistä aikaa, sillä parhaimmillaan yhtyeellä saattoi olla neljä esiintymistä päivässä.
Ensimmäistä pitkäsoittoaan Balls alkoi nauhoittaa Popedan Costellon Harasoo-studioilla Tampereella kohtuullisesti menestyneen minialbumin turvin. ”Helvetin hyvä paikka ja helvetin hyvä äänittäjä, Viitasen Jani. Kerrankin musiikkia ymmärtävä äänittäjä”, totesivat Ballsit. Studioaikaa oli viisi päivää, mutta pahaksi onnekseen yhtye myöhästyi pahasti ja joutui hoitamaan kaikki äänitykset neljässä päivässä. Pohjat hoidettiin puhtaasti livepohjalta ja päälle tehtiin vain muutamia dubbauksia. Lauluosuudet Marjo hoiti päivässä. Edelleen keikkasetissä säilyneestä Crazy Rhythmistä muodostui Ballsin uran suurin hitti. Sen kertosäe oli Clifters-hemmo Lare Murtomaan tekemä. Levyltä nousivat lisäksi erityisesti esiin erinomaisesti svengannut Quickhelper sekä 5/4-osatahdissa kulkenut, erinomaisen juureva Springtime Deal, johon Veeti Kallio kävi vetäisemässä huuliharppusoolon. Coverosastoa edustivat Mitch Ryder & The Detroit Wheelsin repertuaariin kuulunut Sock It To Me, joka rankkoine sooloineen ja voimakkaine kööreineen oli Ballsin keikkojen kohokohtia, voimakkaasti uudelleen sovitettu Chuck Berryn debyyttihitti Maybelline sekä Stone the Crows-yhtyeen voimakasäänisen solistin Maggie Bellin soolotuotantoon lukeutuva Suicide Sal. ”Suicide Salista oli studioversiokin, mutta se ei kulkenut. Kun se on bluesia, se on tarina, niin siihen sopi toi soundi, joka on vähän kuin portailla istuskelis. Springtime Deal oli vasta idea-asteella, kun Viitanen sanoi, että menkää nyt saatana tekeen toi biisi. Se oli eka otto ja eka kerta, kun kukaan meistä soittaa sen biisin kokonaan läpi. Ehkä sen takia siihen tuli semmonen omituinen tunnelma, sellanen erilainen. Hohko tuli treeneihin jammaileen, kun ei ollu basisti paikalla. Se keksi sen riffin. Tallman oli alun perin jonkinlainen twistibiisi. Murtomaan Lare oli mukana Crazy Rhythmissä. Sehän on Clifters-kitaristi, mutta myös alkuperäinen Balls-kitaristi, se oli Perana Peran paikalla”, kertoilivat bändiläiset debyyttipitkäsoittonsa biisien taustoista. Ballsin levyistä ainoana kaikissa formaateissa julkaistu Drunkfish ilmestyi helmikuussa 1990. Vaikka levytyssessiot olivatkin melkoisen kosteat ja äänitykset hoidettiin yleensä joko krapulassa tai nosteessa, sai levy nimensä Tom Waitsin albumin Swordfishtrombones innoittamana. "Marjo Leinonen on vähän yllättävä nimivalinta tämän äänityypin laulajalle. Hänen musiikillinen alma materinsa on tuskin ollut Tapiolan lapsikuoro. Leinosella on hämmästyttävät Janis Joplin -valmiudet. Hänessä on musikaalisuutta, joka sallii samanlaisen villivapaan rajojen rikkomisen ja räiskyvän aksentoinnin. Janis Joplinhan erosi mustista laulajattarista siinä, että hän ei olut samalla tavalla cool, vaan päästi pokerin pettämään vapaasti tunteiden tieltä. Leinosen naukuvassa äänessä on lisämausteena tähän nähden hieman Billie Holiday ja Eartha Kitt -kissanruokaa. Balls-yhtyeen levyn nimi on Drunkfish ja kaiken kaikkiaan henki on asiaankuuluvasti sellainen, että kohtuuden puolesta ei juurikaan saarnata. Parit iskusanat riittävät, muuten laulajan instrumentti ja hämyrockin kulta-aikojen sähkökitarat viestivät kyllin selvästi, minkälaiseen Suomi-Amerikka-seuran musiikkibaariin olemme saapuneet", kirjoitettiin albumista Seppo Bruunin, Jukka Lindforsin, Santtu Luodon ja Markku Salon teoksessa Jee jee jee- suomalaisen rockin historia. Näihin aikoihin Balls alkoi esitellä myös akustista puoltaan. Bändi oli yleinen vieras paikallisradioissa ja se esiintyi akustisvoittoisesti silloin tällöin myös festivaaleilla. Ballsin vuoden 1990 Provinssirock-keikka kuultiin juuri toimintansa aloittaneessa Radiomafiassa. Samaisena vuonna sama kanava taltioi Ballsilta myös tv:ssä nähdyn keikan. Vuoden 1991 puolella Jimi piti Ballsista lomaa ja bassossa häntä tuurasi Maria Hänninen. Kyseisenä vuonna Marjo esitti naispääosan Mika Kaurismäen elokuvassa Zombie ja kummitusjuna. ”Sakke Järvenpää tuli Bulevardilla kysymään, ett kiinnostaisko tehdä elokuvan naispäärooli? Sanoin, että joo! Näyttelin siinä Silu Seppälän roolihenkilön tyttöystävää”, Leinonen kommentoi Rockin korkeissa koroissa. Balls kokeili siipiään myös ulkomailla esiintyen Ruotsin lisäksi myös muutaman viikon rundilla Kanadassa. Ennen  Kanadaan lähtöä bändin oli tarkoitus julkaista single Seal on Velvetillä. Pikkulevylle kaavaillut kappaleet Hey Jack ja Screwdriver Jump näkivät päivänvalon kuitenkin vasta Ballsin uran summanneella tuplakokoelmalla Fastlane through the History of Balls. Tässä vaiheessa perustajajäsen Tipin oli aika poistua takavasemmalle yhtyeestä.

Balls muuttuu, kun haluaa


Seuraavaa pitkäsoittoaan Balls Change When Balls Want to Change yhtye lähti äänittämään Paraisille alkuvuodesta 1993 tiukan treenisession jälkeen. Tuottajana oli tällä kertaa Pave Maijanen ja myös äänityssessiot olivat selkeästi edellisiä skarpimmat. Kaikki yhtyeen jäsenet osallistuivat kappaleiden tekemiseen, mutta tässä vaiheessa yhtyeen jonkinlaisena johtohahmona voi pitää Pera Huuskosta, joka dokaamisen kokonaan lopetettuaan oli todella inspiroituneessa tilassa. Peran käsialaa olleita Balls Change-levyn huippuhetkiä olivat muun muassa biisit Let’s Take The Sea, nimensä veroinen melankolinen tunnelmapala Sadness of Sunday sekä kauniisti munan imemisestä autossa kertonut svengihirviö Convertible Blow Job. ”Pave ei ollut mikään tuottaja, vaan yksi sälli messissä. Äänitti välillä ja soitti välillä kanssamme. Se on juuri tuottajan homma. Nykyään ajatellaan niin vääristyneesti, että tuottaja olisi joku, joka tekee bändin levystä jotain. Pave oli mukana tekemässä levyä meidän kanssamme, ei tekemässä Pave Maijasen tuottamaa levyä”, kommentoivat yhtyeen jäsenet albumin julkaisun aikoihin Soundissa keväällä 1993. Albumin äänitykset sujuivat niin vaivattomasti, että bändille jäi jopa ylimääräistä studioaikaa. Sen yhtye hyödynsi taltioimalla akustisia biisejä, jotka jostakin kumman syystä jäivät kuitenkin tuolloin julkaisematta. Marjo oli joka tapauksessa tyytyväisempi laulusuorituksiinsa akustisissa paloissa, kuin varsinaisissa Balls Change-sessioissa. Akustisissa vedoissa olivat mukana uusi näkemys Crazy Rhythmistä, jota Balls on soittanut jopa viidellä erilaisella sovituksella, Led Zeppelinin kolmoslevyn helmiin lukeutuva Immigrant Song, Big Mama Thortonin Bumble Bee, jota Balls esitti myös sähköisenä näkemyksenä, Lee Dorseyn A Lover Was Born sekä Peran Baby You Glow. Täysraitistunut Huuskonen ei tuntenut enää oloaan Ballsissa kotoisaksi ja pitkän harkinnan jälkeen hän päätti lähteä yhtyeestä.
Nelijäseniseksi kutistunut Balls äänitti loppuvuodesta 1994 singlen Songwriter/Boogie Mill julkaisijanaan tuore Zen Garden-yhtiö. Jukka Orma päätyi soittamaan Boogie Millillä lähes kaiken ja hänestä kehkeytyikin Ballsin seuraavan pitkäsoiton, vuoden 1995 Jungle in A Barrelin tuottaja. Itse albumista muodostui ainutlaatuinen koko kotimaisessa musiikkihistoriassa. Orma hyödynsi todella erikoisia tuotannollisia ratkaisuja tynnyrimikityksineen sun muineen. Biisimateriaali levyllä oli vahvaa ja Leinonen tulkitsi paremmin kuin koskaan. Mainoskikkana tuottaja ja bändi haukkuivat toisensa suurin piirtein lyttyyn mediassa, mutta monen tosi diggarin korkeallekin arvostama Jungle in A Barrell meni kaupallisessa mielessä suurelta yleisöltä ohi.
Albumin ilmestymisen jälkeen Peevo lähti vuorostaan yhtyeestä ja Ballsin kitaristeina vierailivat muun muassa Luumu Kaikkonen ja Mikko Rintanen.
Varsinainen uusi Balls-kokoonpano muotoutui vuonna 1998. Yhtyeen basistiksi tuli Jari Paulamäki, Tipi palasi bändiin ja se kaavaili rundia Saksassa. Markkinointimielessä Balls teki viiden biisin demon, jolla olivat mukana muun muassa versio Bobby Hebin hitistä Sunny, uusionäkemys Balls Changen huippuhetkiin lukeutuvasta Be My Birdistä ja originaalille melkoisen uskollinen näkemys Albert Kingin Don’t Burn Down the Bridgestä. Näihin aikoihin Balls heitti kotimaassa todella onnistuneita keikkoja, mutta musiikkisysteemit olivat jälleen kerran muuttuneet, eikä yleisöä ollut tarpeeksi, mutta ne, jotka diggasivat, diggasivatkin sitten täysillä. Juuri ennen Saksan reissua Tipi joutui jättämään bändin, sillä hänen kätensä halvautui miehen nukuttua sen kuolioon. Saksaan lähti siis vain yhden kitaristin, eli Peevon sisältänyt Balls-kokoonpano.
Jouluksi  2000 Balls julkaisi kaksi versiota Crystal Snow-nimisestä kappaleesta sisältäneen singlen. Kuulastunnelmainen biisi kuvasi joulun viettoa Englannissa ja siitä kuvattiin myös video yhdellä otolla Kallion kaduilla todella edullisella budjetilla.
Uuden pitkäsoiton, jonka kaikista kappaleista oli ensin tehty demoversiot, äänitykset käynnistyivät Mitja Tuuralan tuottamina vuoden 2001 keväällä. Albumia äänitettiin välillä ristiriitaisissakin tunnelmissa vuoden 2001 aikana. Tervehtynyt ja bändiin palannut perustajajäsen Tipi Järvinen ehdotti yhtyeelle Temptationsin vanhaa hittiä Can’t Get Next to You ja kappale toimikin Balls-käsittelyssä kuin rasvattu. Skinny Dipping-albumin huippuihin lukeutuvat muun muassa upeasti svengaavat Candy Thief ja Magic Go Go Shoes, vanhalta demonauhalta löytynyt Rosebud sekä Sly & The Family Stonen hengessä upeasti funkkaava Tail Lights. Balls keikkaili Skinny Dippingin tiimoilta kotimaassa, mutta yleisömäärät jäivät turhan vähäisiksi. Kriitikoiden taholta Skinny Dipping sai varsin myönteisen vastaanoton. Mm. Ilta-Sanomien Plus-liitteessä albumi valittiin ilmestyttyään välittömästi viikon levyksi neljällä tähdellä. ”Balls on aina ylpeillyt sillä, että sen juuret versovat niin kadusta kuin ojastakin. Mutta yhtye joutui odottamaan näihin päiviin saakka, että tuo energia saatiin noiduttua myös levylle. Keikkaolosuhteissahan Ballsilla on tunnetusti niin kova vauhti päällä, että yleisön pitää jo keskiarvon nimissäkin vetää omat turvavyönsä kiinni. Kiitos Mitja Tuuralan, noihin vaarallisiin tunnelmiin voi nyt uppoutua myös albumin välityksellä. Basisti/tuottaja on onnistunut vangitsemaan Marjon, kitaristipari Petri Peevon ja Tipi Järvisen, basisti Jari Paulamäen ja rumpali Sami Vettenrannan sielut magneettinauhalle hienosti. Kun hän vielä koristaa albumin ytimenä sykkivää rockmasiinaa valikoiduilla mausteilla, saadaan Balls-cocktailista juuri sen verran jännittävämpi, että mielenkiintoa riittää toistuviin kotikuunteluihinkin. Ja tässä Mitja lienee löytänyt Viisasten kiven:hän on ymmärtänyt lähestyä yhtyettä paitsi eepeen mittaisen Balls-livedebyytin velvoittamalla raa'alla tavalla, myös sama hullun professorin kiilto silmissään kuin Jukka Orma Jungle in a Barrel- klassikolla 1995” arvioi Petri Silas Soundissa niin ikään neljän tähden voimalla. Uusiin studiosessioihin kokoonnuttiin loppuvuodesta 2002 tällä kertaa Seawolf-studioille Suomenlinnaan. Nauhalle tarttuivat muun muassa Andy Mc Coyn tuore biisi Rock n’ Roll Star sekä Bobbie Gentryn vanha hitti Okolona River Bottom Band. Vuoden 2003 aikana Balls katsoi kuitenkin parhaaksi jäädä jälleen kerran telakalle. Marjo ja Sande vaikuttivat sittemmin Uusi päivä-nimisen onnistuneen pitkäsoiton julkaisseessa Viranomaiset-kokoonpanossa ja Peevo kitaroi täysiveristen rockin opetuslasten korkeakoulussa, eli Flaming Sideburnsissa. Viranomaiset muotoutui vuonna 2003 Savoy-teatterissa esitetyn musikaalin Stand by Me jälkimainingeissa. Kyseinen musikaali sisälsi Aki Sirkesalon ja Niko Ahvosen onnistuneita käännöksiä parivaljakon Leiber&Stoller säveltämistä klassikkokappaleista. Branded Womenista tuttu Timo Koutala kaipasi ravintola Sävelen sunnuntai-iltoihin housebandia. Leinonen kasasi taakseen sopivimmat mahdolliset soittajat ohjelmiston ollessa ensisijaisesti edellä mainittuja Leiber/Stoller-lainoja. Jami-illat ravintola Sävelessä jatkuivat kevääseen 2004. Jamit siirtyivät ravintola Dubrovnikiin, Coronabaarin alakertaan, missä niitä seuraavana vuonna pidettiinkin jokaisena sunnuntaina. Marjon vierailuista muiden levyillä mainittakoon esiintymiset Pedro Hietasen, Ismo Alangon, Edvard Vesalan, Agentsin, Flaming Sideburnsin ja Eternal Erectionin pitkäsoitoilla. Lisäksi Leinonen on vokalisoinut mm. Junnu Vainiolle ja Reino Helismaalle tehdyillä tribuuttilevyillä. (Daiga daiga duu kokoelma-albumilla Onnellisten kotimaa ja Naapurin sähköurut.)Keskeisistä Ballsin ulkopuolella tehdyistä livekeikoista mainittakoon Leinosen esiintymiset Badding- ja  Gösta Sundqvist-tribuuteissa 2000 ja 2003, Massive Attack-ilta 2005 ja  Lasse Mårtenson kohu-ilta 2006.
3. 12. 2007 Ballsin perustajajäsen Tipi Järvinen menehtyi sairaskohtaukseen. Vuodesta 2008 lähtien Balls  keikkaili jälleen matalalla profiililla. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat tuossa vaiheesssa Marjo, Sande, Peevo, Pera ja Jimi. Samaisen vuoden syksyllä Marjo Leinonen esitti naispääosaa Janis Joplinin elämästä kertoneessa ja maamme suurimmat konserttisalit kiertäneessä musikaalissa Janis. "Mua pyydettiin tähän näytelmään mukaan jo vuonna 2003, mutta siihen asti oli rasitteena mun äänen jatkuva vertailu Jopliniin, vaikka lauloin enemmänkin rockabilly-henkistä musiikkia ja laulan toki edelleen", Leinonen totesi.
"Mun tiet erkani Joplinin musasta jo niin alkuvaiheessa, että en halunnut että ne vertailut saa jotenkin lisää höyryä veturiin."
Nainen kuitenkin nähtiin tänään ensi-iltansa saavan Janis! – Eräs rocklegenda -näytelmän päätähtenä.
"Suuria syitä tähän ryhtymiseen olivat ohjaaja Susanna Haavisto ja se, että pääsen näyttelemään. Joskus 18-kesäisenä olen näytellyt aika paljonkin erilaisissa teatteriryhmissä. Silloin oli tarkoitus enemmänkin suuntautua siihen maailmaan, mutta toi hevonvitun rock n´ roll vei mukanaan ja pilasi mun elämäni", nainen nauraa.
Leinosen mukaan kolmas syy suostumiseen oli ammattitaitoinen bändi, jonka kapellimestarina on muun muassa Stratovariuksesta ja Emma Salokoski Ensemblestä tunnettu basisti Lauri Porra.
Musikaali perustuu Joplinin ja hänen siskonsa Lauran välisiin kirjeisiin. Näiden kirjeiden pohjalta laadittua näytelmää on Leinosen mukaan esitetty ainakin New Yorkissa, mutta Suomessa nähtävä versio on muovautunut melkoisesti ohjaaja Haaviston käsittelyssä.
  Vuonna 2009 Balls julkaisi Boogiemill Recordsin kautta singlen, joka sisältää biisit Wild One sekä Watchdog. Promotarkoituksessa yhtye teki runsaamminkin levytyksiä, mutta ne ovat toistaiseksi jääneet vaille virallista julkaisua. Vuonna 2010 Balls esiintyi muun muassa Järvenpään Puistobluesissa sekä Iisalmen Sandels Rockissa. Suomeen palannut Rane Raitsikka teki paluun myös Ballsin riveihin, tosin tällä kertaa kitaran varteen. Lokakuussa Dave Lindholmin, Marjo Leinosen ja Rane Raitsikan Shoeshiners-kokoonpano, joka debytoi Arto Nybergin Kesäduuniblues-ohjelmassa, teki Suomen-kiertueen.  Balls  on todellinen juurimusiikin helmi, jonka levytykset ja parhaiden livekeikkojen hurmoksellisuus eivät koskaan unohdu. Uusien esiintymisten osalta yhtyeelle on tähän mennessä sovittu kaksi keikkaa, joista toinen on Tiivistämössä uuden vuoden aaton aattona 2023 ja toinen seuraavana kesänä Jytäkesä Go Gossa. Leinosen Viranomaiset-kokoonpano on julkaissut vuoden 2020 helmikuussa toisen albuminsa Vanha Schäfer. Huff n' Puff-yhtyeen kanssa Leinoselta ilmestyi onnistunut albumi vuonna 2012. BigFeet&Lala-yhtyeen kanssa Leinonen on työstänyt vuonna 2018 ilmestyneen pitkäsoiton Pet Me. Leinosen lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Jukka Orma, rumpali Sande Vettenranta ja basisti Mikko Murtomaa. Leinosen yhtyeistä on vuonna 2023 esikoisalbuminsa Holy Roller julkaissut Marjo Leinonen & The Bublicans.