The Cure on brittiläinen Crawleyssä, Länsi-Sussexissa vuonna 1978 perustettu rockyhtye. Sen kokoonpano on vaihtunut useaan otteeseen kitaristi/solisti/biisintekijä Robert Smithin säilyessä ainoana pysyvänä jäsenenä. The Curen vuonna 1979 ilmestynyt esikoisalbumi Three Imaginary Boys ja useat varhaiset singlet tekivät yhtyeestä erään britiläisen punkrockvallankumouksen myötä syntyneiden post-punkin ja uuden aallon keskeisimmistä edustajista. Vuonna 1980 ilmestyneen toisen albuminsa Seventeen Seconds myötä The Cure omaksui enenevässä määrin tummemman ja tuskaisan tyylin, jolla Smithin lavaimagoon yhdistettynä oli voimakas vaikutus nousevaan goottirock-tyyliin ja sen ympärille syntyneeseen alakulttuuriin. Vuonna 1982 ilmestyneen The Curen kolmannen albumin Pornography jälkeen Smith lisäsi yhtyeen musiikkiin popherkkyyttä. Just Like Heavenin (1987), Lovesongin (1989) ja Friday I'm in Loven (1992) kaltaisten singlejensä ansiosta The Cure saavutti kaupallista suosiota. Tähän mennessä The Curen diskografia sisältää 13 studioalbumia, kaksi ep:tä ja yli 30 singleä. Rock and Roll Hall of Fameen yhtye pääsi vuonna 2019. The Curen perustajajäsenet kävivät koulua Crawleyssä. Ensimmäisen keikkansa he soittivat huhtikuussa 1973 ainutkertaisessa kouluhtyeessä Obelisk. Yhtyeen muodostivat pianisti Robert Smith, kitaristi Michael "Mick" Dempsey, perkussionisti Laurence "Lol" Tolhurst, soolokitaristi Marc Ceccagno ja basisti Alan Hill. Tammikuussa 1976 Ceggagno perusti viisijäsenisen rockyhtyeen, johon kuuluivat lisäksi kitaristi Smith, basisti Dempsey ja kaksi muuta koulutoveria. Yhtye käytti nimeä Malice ja treenasi David Bowien, Jimi Hendrixin ja Alex Harveyn tuotantoa paikallisen kirkon aulassa. Huhtikuun lopussa 1976 Ceccagno ja kaksi koulutoveria olivat lähteneet ja rumpali Tolhurst, solisti Martin Creasy ja kitaristi Pearl Thompson täydentäneet yhtyeen kokoonpanon. Mainittu kokoonpano soitti joulukuun 1976 aikana Malicen kolme dokumentoitua keikkaa. Seuraavan vuoden tammikuussa Creasy lähti ja yhtyeen jäljelle jäänyt, punkrockista voimakkaasti vaikutteita ottanut kokoonpano alkoi käyttää nimeä Easy Cure Tolhurstin kirjoittaman kappaleen mukaan. Voitettuaan kykykilpailun Easy Cure solmi levytyssopimuksen saksalaisen levy-yhtiön Ariola-Hansan kanssa 18. toukokuuta 1977. Syyskuussa 1977 Peter O' Toole jätti yhtyeen ja muutti Israeliin. Mainitussa kuussa sekä Malice että Easy Cure koelaulattivat useita solisteja, kunnes päätyi Smithiin. Dempseystä, Smithistä, Thompsonista ja Tolhurstista muodostunut nelikko nauhoitti ensimmäiset demonsa Easy Curen nimellä Hansalle SAV-studioilla Lontoossa loka-marraskuussa 1977. Niistä ainuttakaan ei julkaistu. Vuosina 1977-1978 yhtye soitti ahkerasti Crawleyn clubiskenessä. 19. helmikuuta 1978 The Rocketissa soitetussa konsertissa Easy Curella oli ensi kertaa lämmittely-yhtye, Horleystä kotoisin ollut Lockjaw, jonka kokoonpanoon kuului basisti Simon Gallup. Hansa ei ollut tyytyväinen yhtyeen tekemiin demoihin, eikä halunnut julkaista kappaletta Killing an Arab. Levy-yhtiössä toivottiin yhtyeen levyttävän covereita. Bändi ei suostunut pyydettyyn käytäntöön ja maaliskuuhun 1978 mennessä Easy Curen sopimus Hansan kanssa oli ohi. 22. huhtikuuta 1978 Three Bridgesissä soitettu keikka jäi kitaristi Pearl Thompsonin viimeiseksi yhtyeen riveissä. Hänen soolokitaratyöskentelynsä ei sopinut Smithin uuteen minimalistiseen laulunkirjoitustyyliin. Pian tämän jälkeen Smith nimesi jäljelle jääneen trion Cureksi. Myöhemmin samassa kuussa yhtye teki ensimmäiset demonauhoituksensa triona Chestnut -studioilla Sussexissa. Demonauha lähetettiin noin tusinalle keskeiselle levy-yhtiölle. Demo kantautui Polydor Recordsin Chris Parryn korviin. Syyskuussa 1978 hän sainasi Curen uudelle, Polydorin jakelemalle Fiction-yhtiölleen. The Curen esikoissingle Killing An Arab ilmestyi joulukuussa 1978. Julkaisijana oli Small Wonder, sillä Fictionin jakelusopimus Polydorin kanssa ei ollut vielä viimeistelty. Killing an Arab herätti sekä kehuja että hämmennystä. Kappale ei tosi asiassa sisältänyt rasistisia konnotaatioita, vaan perustui ranskalaisen eksistentialistin Albert Camusin novelliin The Stranger. Vuonna 1979 Fiction julkaisi singlen uudelleen ja mukana seuranneessa tarrassa kiellettiin kappaleen rasistiset viittaukset. NME:ssä julkaistussa varhaisessa artikkelissa mainittiin The Curen olevan raikas henkäys alakaupungin ilmaa.
The Curen esikoisalbumi Three Imaginary Boys ilmestyi toukokuussa 1979. Koska yhtyeellä ei entuudestaan ollut kokemusta studiossa levyttämisestä, Perry ja insinööri Mike Hedges huolehtivat nauhoituksesta. Yhtye ja erityisesti Smith ilmaisivat myöhemmin tyytymättömyytensä albumiin. The Curen toinen single Boys Don't Cry ilmestyi samaisen vuoden kesäkuussa. Elo-lokakuussa 1979 The Cure soitti Siouxsie and the Bansheesin Join Hands -kiertueen kakkosbändinä Britanniassa, Pohjois-Irlannissa, Skotlannissa ja Walesissa. Kitaristi John McKayn jätettyä The Bansheesin Aberdeenissa Smith esiintyi paitsi oman yhtyeensä kanssa, myös The Bansheesin kitaristina. Mainitulla musiikillisella kokemuksella oli Smithiin suuri vaikutus. The Curen kolmas single Jumping Someone Else's Train ilmestyi lokakuun alussa 1979. Pian tämän jälkeen Dempsey sai lähteä yhtyeestä, sillä hän suhtautui kylmäkiskoisesti Smithin The Curen uudelle albumille kirjoittamiin kappaleisiin. Dempsey liittyi yhtyeeseen The Associates ja The Magspies-yhtyeen basistista Simon Gallupista ja kosketinsoittajasta Matthieu Hartleystä tuli The Curen jäsenistöä. The Associates soitti The Curen ja The Passionatesin lämmittelijänä Future Pastimes-kiertueella Britanniassa. Kaikki kolme yhtyettä kuuluivat Fiction Recordsin artisteihin ja The Curen uusi kokoonpano soitti jo joitakin yhtyeen kakkosalbumilla julkaistavaksi kaavailtuja kappaleita. Samaisen vuoden joulukuussa The Curen sivuprojekti, Frankie Bellin vokalisoima Cult Hero julkaisi seitsentuumaisen singlen. Robert Smith vastasi The Curen kakkosalbumin Seventeen Seconds tuotannosta Mike Hedgesin kanssa. Pitkäsoitto nousi brittilistalla sijalle 20. ja siltä poimittu single A Forest muodostui yhtyeen ensimmäiseksi brittihititiksi saavuttaen sijan 31. Tyylillisesti albumi merkitsi huomattavaa irtiottoa Three Imaginary Boysista. Yhdysvaltain-markkinoita varten The Curen esikoisalbumi julkaistiin nimellä Boys Don't Cry uuden kansitaiteen ja muunnellun biisilistan kera. The Cure promosi molempia albumijulkaisuja ensimmäisellä maailmankiertueellaan. Sen päätyttyä Matthieu Hartley jätti yhtyeen. Hän on maininnut yhtyeen lähestyneen musiikkityyliä, josta hän ei ollut lainkaan kiinnostunut. Hedges vastasi myös The Curen kolmannen, vuonna 1981 ilmestyneen albumin Faith tuotannosta. Tyylillisesti se jatkoi edeltäjänsä viitoittamalla linjalla ja saavutti brittilistalla sijan 14. Albumin kasettiversion mukana oli yhtyeen vuoden 1981 Picture-kiertueen alussa nähdyn animaatioelokuvan Carnage Visors soundtrack. Loppuvuodesta 1981 The Curelta julkaistiin albumilta löytymätön single Charlotte Sometimes. Robert Smith eläytyi lavapersoonaansa siinä määrin voimakkaasti, että joskus hän lähti lavalta kyynelissä. Vuonna 1982 ilmestyi The Curen triokokoonpanon viimeiseksi jäänyt albumi Pornography, jolla yhtye vahvisti vankkaa vaikutustaan goottirockiin. Parry oli varma, ettei albumi sisältänyt radiostävällistä singleä, mutta kehotti julkaisemaan ensimmäisenä pikkulevynä kappaleen The Hanging Garden. Epäkaupallisesta soundistaan huolimatta Pornographystä tuli The Curen siihen mennessä suurin menestysalbumi, joka saavutti brittilistalla kahdeksannen sijan. Pitkäsoiton julkaisua seurasi Fourteen Ecplicit Moments- kiertue, jolla yhtyeen imagoksi muodostuivat suuret tukat ja huulipunan käyttö. Kiertueella tapahtuneiden sattumusten sarjan vuoksi Simon Gallup jätti The Curen kiertueen päätyttyä. Hän ja Smith eivät puhuneet keskenään puoleentoista vuoteen. Marraskuussa 1982 Gallup palasi Siouxsie and The Bansheesin kitaristiksi yhtyeen täysaikaisena jäsenenä. Hän oli mukana livelevyllä ja -videolla Nocturne sekä sitä seuranneella studioalbumilla Hyena. Gallup jätti yhtyeen kuitenkin kahta viikkoa ennen mainitun albumin kesäkuuhun 1984 ajoittunutta julkaisua keskittyäkseen jälleen The Cureen. Välillä The Cure jatkoi toimintaansa Smithin ja Tolhurstin muodostamana duona, jossa jälkimmäinen soitti koskettimia rumpujen sijaan. Loppuvuodesta 1982 ilmestynyt single Let's Go to Bed saavutti brittilistalla sijan 44., mutta nousi top 20:een Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Vuonna 1983 ilmestynyt syntetisaattorivetoinen single The Walk saavutti sijan 12. ja sitä seuranneesta Love Catsista muodostui yhtyeen ensimmäinen top ten-menestys Britanniassa, joka saavutti seitsemännen sijan. Mainitut singlet ja niiden b-puolet olivat mukana joulukuussa 1983 ilmestyneellä kokoelma-albumilla Japanese Whispers. Vuonna 1984 Curelta ilmestyi jota kuinkin psykedeeliseksi kuvailtavissa oleva albumi The Top, jolla Smith vastasi kaikista instrumenteista Andy Andersonin rumpuja ja Pearl Thompsonin saksofonia lukuun ottamatta. Britanniassa albumi nousi top teniin ja saavutti Billboardilla sijan 180. ollen The Curen ensimmäinen Billboardin listalle kohonnut albumi. Melody Maker kirjoitti pitkäsoitosta ylistävän arvion. Maailmankiertueelle Top Tour otti Smithin, Thompsonin ja Andersonin lisäksi osaa aikaisemmin tuottajana vaikuttanut basisti Phil Thornalley. Loppuvuodesta 1984 ilmestynyt The Curen ensimmäinen livealbumi The Concert koostui mainitulta kiertueelta taltioidusta tuotannosa. Lähellä kiertueen loppua Anderson sai lähteä yhtyeestä tuhottuaan hotellihuoneen. Hänen paikkansa otti Boris Williams. Myös Thornalley jätti yhtyeen kiertueen aiheuttaman stressin vuoksi. The Curen roudari Gary Biddles saattoi Smithin ja yhtyeessä Fools Dance viimeksi soittaneen ex-basisti Simon Gallupin uudelleen yhteen.
Vuonna 1985 Smithistä, Tolhurstista, Gallupista, Thompsonista ja Williamsista muodostunut The Curen uusi kokoonpano julkaisi albumin The Head on the Door, joka nivoi yhteen yhtyeen musiikin negatiiviset ja positiiviset aspektit. Britanniassa albumi nousi seitsemänneksi ja saavutti Billboardilla sijan 59. Menestykseen Yhdysvalloissa vaikuttivat osaltaan singleformaatissa julkaistut kappaleet In Between Days ja Close to Me. Albumia seuranneen maailmankiertueen jälkeen yhtye julkaisi kolmessa eri formaatissa, erityisillä nimillä ja toisistaan eronneilla biisilistoilla kokoelma-albumin Standing on a Beach. Yhdysvalloissa kokoelma nousi top 50:een ja sen myötä singleformaatissa julkaistiin uudelleen kappaleet Boys Don't Cry, Let's Go to Bed ja Charlotte Sometimes, joista ensiksi mainitusta kyseessä oli uusi versio. Kokoelma-albumia seurasi VHS ja kotivideo Staring at Sea, joka sisälsi videoversiot kaikista albumin kappaleista. The Cure konsertoi myös kokoelma-albumin tiimoilta ja julkaisi Etelä-Ranskassa soittamastaan konsertista VHS-formaatissa konserttivideon The Cure in Orange. Näihin aikoihin The Curesta tuli erityisen suosittu Euroopan maista Ranskassa, Saksassa ja Benelux-maissa sekä myös Yhdysvalloissa. Vuonna 1987 ilmestynyt tupla-albumi Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me nousi Britanniassa kuudenneksi ja kymmenen suosituimman joukkoon monissa maissa. Yhdysvaloissa albumin sijoitus oli 35., mikä teki siitä The Curen ensimmäisen Billboardilla top 40:ään nousseen pitkäsoiton. Yhdysvalloissa albumi saavutti platinaa, mikä osaltaan heijasti yhtyeen saavuttamaa valtavirran suosiota. Albumilta kolmantena julkaistusta singlestä Just Like Heaven muodostui The Curen siihen mennessä suurin menestys Yhdysvalloissa; kappale nousi top 40:ään. Albumilta julkaistiin myös kolme muuta singleä ja sen ilmestymisen jälkeen The Cure täydensi kokoonpanoaan Psychedelic Fursin kosketinsoittajalla Roger O' Donnellilla. Kuusimiehinen kokoonpano konsertoi menestyksekkäästi, mutta kiertueen Yhdysvaltain-osuudella Tolhurstin alkoholinkäyttö alkoi vaikuttaa hänen soittoonsa. Vuonna 1989 The Cure julkaisi kriitikoiden kehuman albumin Disintegration, josta muodostui myös yhtyeen siihen mennessä suurin menestys. Britanniassa pitkäsoitto nousi kolmanneksi ja sekä saarivaltakunnassa että Saksassa top 30:een siltä nousivat singlet Lullaby, Lovesong ja Pictures of You. Myös Yhdysvalloissa Disintegration saavutti sijan 12. Siellä albumilta ensimmäisenä julkaistu single Fascination Street nousi Modern Rock -listan kärkeen. Yhdysvalloissa kolmantena ilmestynyt single Lovesong nousi kuitenkin poplistan kakkossijalle ollen samalla The Curen ainoa Yhdysvalloissa top teniin noussut single. Vuoteen 1992 mennessä Disintegration oli myynyt maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa kappaletta. Disintegrationin nauhoitusten aikaan muut yhtyeen jäsenet ilmoittivat Smithille, että joko Tolhurstin oli lähdettävä tai he lähtisivät. Helmikuussa 1989 Tolhurstin lähdöstä yhtyeestä ilmoitettiin lehdistölle. O' Donnellista tuli yhtyeen täysivaltainen jäsen ja Smithistä The Curen ainoa jäljellä oleva perustajajäsen. Vaikka Tolhurst on kreditoitu Disintegrationin kansitiedoissa, hän osallistui tosi asiassa ainoastaan kappaleen Homesick kirjoittamiseen. The Cure teki menestyksekkään stadionkiertueen Yhdysvalloissa ja kuudes syyskuuta 1989 yhtye esitti Just Like Heavenin MTV Video Music Awardsissa Los Angelesin Universal Amphitheatressa. Toukokuussa 1990 O' Donnell lähti ja hänen paikkansa otti aikaisemmin yhtyeen kitarateknikkona toiminut Perry Bamonte. Mainitun vuoden marraskuussa The Curelta ilmestyi remixeistä koostunut albumi Mixed, jonka ainoa uutta tuotantoa edustanut kappale Never Enough julkaistiin singlenä. Vuonna 1991 The Cure vastaanotti parhaan brittiläisen yhtyeen palkinnon. Vuonna 1992 ilmestynyt seuraava albumi Wish nousi Britanniassa listakärkeen ja Yhdysvalloissa kakkossijalle. Pitkäsoitolta poimittiin kansainväliset listahitit High ja Friday I'm in Love. Syksyllä 1993 The Cure julkaisi livealbumit Show ja Paris, jotka oli taltioitu Wishin tiimoilta tehdyllä maailmankiertueella. Ennen The Curen seuraavaa studioalbumia yhtyeen kokoonpano vaihtui jälleen. Thompson jätti yhtyeen ja ryhtyi yhteistyöhön Jimmy Pagen ja Robert Plantin kanssa. Bamonte siirtyi soolokitaristiksi ja O' Donnell palasi kosketinsoittajaksi. Boris Williamsin paikan otti aikaisemmin My Life Storyssa soittanut Jason Cooper.
Uuden albumin nauhoitukset alkoivat vuonna 1994 ainoastaan Smithin ja Bamoren ollessa läsnä. Gallup, O' Donnell ja Cooper osallistuivat myös albumin nauhoituksiin. Viimein vuonna 1996 ilmestynyt albumi Wild Mood Swings menestyi heikosti edeltäjiinsä verrattuna. Alkuvuodesta 1996 The Cure soitti festivaaleilla Etelä-Amerikassa ja myöhemmin albumin tiimoilta tehtiin maailmankiertue. Vuonna 1997 ilmestynyt kokoelma-albumi Galore sisälsi kaikki The Curen vuosien 1987 ja 1997 välillä julkaisemat singlet. Mukana oli myös uusi kappale Wrong Number, jonka levyttämiseen osallistui ennen muuta David Bowien kitaristina tunnetuksi tullut Reeves Gabrels. Jälleen voimakkaammin yhtyeen vakavampaa puolta edustanut ja Grammy-ehdokkuuden saavuttanut albumi Bloodflowers ilmestyi vuonna 2000, vaikka sen julkaisuajankohdaksi oli aluksi kaavailtu vuotta 1998. Smithin mukaan kyseessä oli kolmas osa trilogiasta, jonka muut osat muodostivat albumit Pornography ja Disintegration. Yhdeksän kuukautta kestäneellä Dream-kiertueella The Cure soitti mm. 20 konserttia Britanniassa. Vuonna 2001 The Cure jätti Fictionin ja julkaisi Greatest Hits-kokoelmansa sekä useiden klassisten kappaleidensa videoversiot sisältävän dvd:n. The Cure:Trilogyn yhtye julkaisi tuplalivealbumivideona, kahtena tupladv:nä ja lopulta yksittäisenä blue raynä. Se dokumentoi The Trilogy-konsertteja, joissa albumit Pornography, Distintegration ja Bloodflowers soitettiin kokonaisuudessaan toinen toisensa jälkeen ja kappaleet kuultiin samassa järjestyksessä, kuin ne olivat albumeilla. Trilogy nauhoitettiin 11.-12. marraskuuta 2002 Berliinin Tempodrom Areenalla soitetuista konserteista. Vuonna 1993 The Cure solmi sopimuksen Geffen Recordsin kanssa. Seuraavana vuonna Fiction Records julkaisi yhtyeeltä neljän cd:n boxin Join the Dots:B-Sides & Rarities 1978-2001 (The Fiction Years). Billboardin albumilistalla se saavutti sijan 106. Vuonna 2004 The Cure julkaisi Geffenin kautta nimikkoalbuminsa. Se debytoi top tenissä Atlantin molemmin puolin heinäkuussa 2004. Albumia promotoidakseen The Cure soitti Coachella Valley Music and Arts Festivaalin pääesiintyjänä mainitun vuoden toukokuussa. 24. heinäkuuta - 29. elokuuta välisenä aikana The Cure soitti Yhdysvalloissa liikkuneen Curiosa Concert -kiertueen pääesiintyjänä ja muista esiintyjistä mainittakoon Interpol ja Muse. Vaikka yleisöä oli odotettua vähemmän, Curiosasta muodostui eräs vuoden 2004 suosituimmista kesäfestivaaleista. Samana vuonna The Cure vastaanotti MTV Icon-palkinnon Marilyn Mansonin isännöimässä televisio-showssa. Toukokuussa 2005 Bamonte ja O' Donnell saivat lähteä yhtyeestä. Smith, Gallup ja Cooper soittivat useita keikkoja triona, kunnes Pearl Thompson palasi yhtyeeseen kesän 2005 kiertueelle. Heinäkuussa 2005 The Cure esiintyi Live 8:n hyväntekeväisyyskonserttien sarjassa Pariisissa. Vuonna 2006 The Cure alkoi kirjoittaa ja nauhoittaa materialia seuraavalle albumilleen. Yhtye julkaisi neljä singleä; The Only One, Freakshow, Sleep When I'm Dead ja Perfect Boy sekä ep:n Hypnagogic States. Ne ilmestyivät noin kuukausien puolivälissä ennen albumia. Lokakuussa 2013 ilmestynyt 4:13 Dream oli kaupallisesti pettymys, sillä se pysytteli listalla ainoastaan kahden viikon ajan parhaan listasijoituksen ollessa 33. Helmikuussa 2009 NME palkitsi The Curen. O' Donnell teki virallisen paluun yhtyeeseen vuonna 2011 ennen sen esiintymistä Vivid Sydney-festivaalilla Australiassa. Kyseessä oli The Curen Reflections-konserttisarjan ensimmäinen konsertti ja niissä yhtye soitti kolme ensimmäistä albumiaan kokonaisuudessaan. Reflections-konserteista yksi soitettiin Lontoossa, kolme New Yorkissa ja kolme Los Angelesissa. 27. syyskuuta The Cure mainittiin yhdeksi ehdokkaaksi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2012. NME:n kansikuvajutussa maaliskuussa 2012 The Cure ilmoitti soittavansa pääesiintyjänä useilla musiikkifestivaaleilla kesän aikana mukaan lukien Leeds/Reading-festivaali. Ensimmäinen toukokuuta Pearl Thompson ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Kaikkiaan 19 konsertista koostuneen kesäkiertueensa Euroopassa The Cure aloitti 26 toukokuuta Pink Pop Festivaalilta. Kitaristi Reeves Gabrels osallistui kiertueelle täysivaltaisena jäsenenä. The Cure oli mukana 18. marraskuuta 2014 julkaistulla Paul McCartneylle työstetyllä tribuuttialbumilla The Art of McCartney. The Cure versioi The Beatlesin Hello Goodbyen ja mukana levytyksessä kosketinsoittajana ja taustavokalistina oli McCartneyn poika James. Yhdeksäs syyskuuta kappaleesta julkaistiin Brighton Electric studiossa kuvattu musiikkivideo. Albumin bonuslevyllä Smith coveroi McCartneyn soolokappaleen C Moon. Seitsemäs kesäkuuta 2018 The Cure soitti 40-vuotisjuhlakonserttinsa Hyde Parkissa osana British Summer Time -konserttisarjaa. The Cure soitti myös Lontoossa järjestetyn ja järjestyksessään 25:n Meltdown Festivaalin pääesiintyjänä. Robert Smith oli valinnut festivaalin muut esiintyjät, joihin lukeutuivat mm. Nine Inch Nails, Placebo ja Manic Street Preachers. Levykauppapäivänä 2018 The Cure julkaisi Mixed Upista remasteroidun deluxe-version. Samalla julkaistiin toinen remix-albumi Torn Down, jonka 16 remiksauksesta Smith vastasi itse. The Curen vuoden 2019 kesäkiertue koostui 23 konsertista pääosin festivaaleilla. Lisäksi mukana oli neljä konserttia Sydneyssä, Australiassa. Lokakuussa 2019 yhtye soitti Austin City Limits Music -festivaalilla. Myöhemmin samassa kuussa ilmestynyt 40 Live: CURÆTION-25 + Anniversary oli blue ray, dvd ja cd-boxi, joka sisälsi kokonaisuudessaan Meltdownissa ja Hyde Parkissa vuonna 2018 soitetut konsertit. NME Awardseissa helmikuussa 2020 Smith ilmoitti uuden albumin olevan tulossa, mutta julkaisupäivä jätettiin avoimeksi. Maaliskuussa 2022 Smith ilmoitti The Curen ensimmäisen uuden albumin olevan nimeltään Songs of the Lost World. Pitkäsoiton oli tarkoitus ilmestyä ennen lokakuussa alkanutta yhtyeen Euroopan-kiertuetta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka konserteissa soitettiin uutta tuotantoa.Maaliskuussa 2023 The Cure ilmoitti tekevänsä touko-heinäkuussa Yhdysvalloissa 30 konsertista koostuvan kiertueen, joka on Shows of a Lost World-kiertueen Yhdysvaltain-osuus.. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen Amerikan-rundi sitten vuoden 2016. The Cure on ennen kaikkea yksi niistä vaihtoehtorockyhtyeistä, joka saavutti menestystä ja listasuosiota jo ennen vaihtoehtorockin nousua valtavirtaan. Maailmanlaajuisesti yhtyeen levyjä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti