Kolmas heinäkuuta 1952 syntynyt ja 26. elokuuta 2004 menehtynyt Laura Ann Branigan oli yhdysvaltalainen laulajatar, lauluntekijä ja näyttelijätär. Hänen vuonna 1982 ilmestynyt ja platinaa myynyt singlensä Gloria pysytteli Billboardin listalla 36 viikon ajan ollen parhaimmillaan listakakkosena. Australiassa ja Kanadassa kyseinen single nousi listakärkeen. Braniganin toinen suurhitti, vuoden 1984 Self Contol oli listaykkösenä Kanadassa ja Saksassa ja saavutti Yhdysvalloissa neljännen sijan. Braniganin muita singlemenestyksiä olivat vuonna 1983 top teniin noussut Solitaire, Yhdysvalloissa samaisena vuonna Adult Contemporary -listan kärkipaikan tavoittanut How Am I Supposed to Live Without You, Australiassa kakkossijalle vuonna 1984 noussut Ti Amo sekä vuoden 1987 The Power of Love. Braniganin pitkäsoitoista vuonna 1984 ilmestynyt Self Control ylsi platinamyyntiin. Artistin tuotantoa kuultiin myös elokuva- ja tv-soundtrackeillä. Niiden joukossa olivat Grammy ja Academy-palkinnot saavuttanut Flashdance-elokuvan soundtrack vuodelta 1983 sekä seuraavana vuonna ilmestynyt Ghostbustersin soundtrack. 80-luvun puolivälissä Branigan voitti Tokyo Music Festivalin kappaleella Lucky One. Branigan menehtyi diagnosoimattomaan aivoaneurysmaan. Vuonna 1979 Ahmet Ertegun sainasi Braniganin Atlantic Recordsille. Hänen maaliskuussa 1982 ilmestynyt debyyttialbuminsa Branigan koostui yhdeksästä kappaleesta. Niihin sisältyi neljä nopetempoista biisiä ja viisi balladia. Jälkimmäisiin lukeutuva I Wish We Could Be Alone on yksi harvoista Braniganin yksin kirjoittamista kappaleista. Albumin debyyttisingle All Night with Me saavutti Billboardin listalla sijan 69. Toisena singlenä julkaistu, Umberto Tozzin käsialaa oleva ja alun perin vuonna 1979 julkaistu Gloria työstettiin uudelleen Tozzin oman sovittajan Greg Mathiesonin kanssa. Tuottaja Jack White antoi Braninganin mukaan kappaleelle amerikkalaisen potkun ja natsasi sen uuteen englanninkieliseen tekstiin. Braniganin levytyksestä tuli yksi 80-luvun suurimmista hiteistä. Hänen debyyttipitkäsoittonsa myi kultaa ja Gloria saavutti kahden miljoonan kappaleen myynnillään lopulta platinaa. Artistin kakkosalbumi Branigan 2 ilmestyi keväällä 1983. Sen kaksi singlehittiä toivat yleisön tietoisuuteen myös niiden säveltäjät. Solitairen englanninkielinen versio oli debyyttihitti laulunkirjoittaja Diane Warrenille. Billboardin listalla kahdenneksitoista ja Adult Contemporary-listan kärkeen noussut How Am I Supposed to Live Without You on Michael Boltonin käsialaa. Braniganin kolmannen albumin, huhtikuussa 1984 ilmestyneen pitkäsoiton Self Control nimikappaleesta muodostui kansainvälisesti artistin suurin menestyssingle. Se nousi kärkeen kuudessa maassa ollen Länsi-Saksassa ykkösenä kuuden viikon ajan. Myös Billboardin listalla kyseinen single nousi parhaimmillaan neljänneksi. Toinen Umberto Tozzin käsialaa ollut kappale Ti Amo nousi Australiassa listakakkoseksi. Albumi sisältää myös pelkistetyn version Carole Kingin klassikosta Will You Love Me Tomorrow, jonka liveversioissa Branigan säesti itseään pianolla. Vuonna 1984 Braniganin livekonsertti taltioitiin kahdesti, sekä radion konserttisarjaa, että livevideota varten. Hän työskenteli esimerkiksi Toton kitaristin Steve Lukatherin ja Rufuksen basistin Dennis Belfieldin kanssa. Vuonna 1985 Branigan esitti Jackie Collinsin novelliin perustuvan television minisarjan Hollywood Wives tunnuskappaleen. Kun Braniganin neljäs albumi Hold Me julkaistiin heinäkuussa 1985, Self Controllista oli muodostunut maailmanlaajuinen menestys. Kappaleesta Spanish Eddie muodostui Braniganin kuudes top 40-menestys Billboardin listalla kahden ja puolen vuoden sisällä. Hold Me oli vastaavanlainen menestys Yhdysvaltojen tanssilistalla ja Michael Boltonin kanssa kirjoitettu balladi I Found Someone, jonka myös Cher levytti myöhemmin, menestyi vielä paremmin Adult Contemporary-listalla. 13. kesäkuuta 1985 Branigan esiintyi neljättä kertaa American Bandstandissa ja työn alla olivat kappaleet Spanish Eddie ja Hold Me. Seitsemäs heinäkuuta 1985 ilmestynyt Braniganin viides albumi Touch merkitsi muutosta hänen urallaan. Artisti otti aktiivisemman roolin myös studiossa ja hän palasi tanssilistoille Stock Aitken Watermanin tuottamalla kappaleella Stained Glass. Branigan esitti kappaleen myös American Bandstandin viimeisessä jaksossa. Billboardin top 40:ään Branigan teki paluun versiollaan Jennifer Rushin Power of Lovesta. Yhdysvalloissa single oli ennen joulua 20 myydyimmän joukossa. Albumilta poimittu kolmas single Cry Wolf nousi Adult Contemporary-listalla 30 suosituimman joukkoon. Balladista ovat levyttäneet versionsa myös Steve Nicks ja myöhemmin kirjoittaja Judie Johnstone.
Maaliskuussa 1990 ilmestynyt Braniganin nimikkoalbumi, joka oli samalla artistin kuudes pitkäsoitto, sisälsi muun muassa Adult Contemporary-listalla 30 suosituimman joukkoon nousseen singlen Never in a Million Years. Albumin coverversioihin lukeutuivat näkemykset Vicki Sue Robinsonin discokappaleesta Turn the Beat Around ja Eddie Moneyn originaalituotantoa edustavasta Let Me Inistä. Mukana on myös versio Celine Dionin Unison-albumin nimiraidasta. Bryan Adamsin The Best Was Yet to Comin versio päättää albumin ja se on Braniganin itsensä sovittama ja tuottama. Artistin vuosien 1990-91 kiertueen konserteista 14. heinäkuuta 1990 Atlantic Cityn Trump Regency Showroomissa soitettu taltioitiin yhdysvaltalaista tv-showta RSO in Concert varten. Se julkaistiin sekä cd:nä että videona. Braniganin viimeiseksi studioalbumiksi jäi elokuussa 1993 ilmestynyt Over My Heart. Sillä artisti vaikutti lisäksi biisintekijänä, sovittajana ja tuottajana Phil Ramonen kanssa. Ensimmäisenä singlenä julkaistiin Didn't We Almost Win It All ja toisena cover Cherin kappaleesta Hard Enough Getting Over You. Albumin muista kappaleista mainittakoon näkemys Patty Lovelessin kappaleesta How Can I Help You Say Goodbye, Roxetten originaali The Sweet Hello, The Sad Goodbye sekä keskitempoinen Is There Anybody Here But Me? 90-luvun alkupuolella Branigan teki vielä useita kiertueita ympäri maailmaa, vaikka hänen listamenestyksensä alkoivat vähetä. Vuonna 1994 melko pian Getting Over Youn julkaisun jälkeen Braniganin aviomies sairastui ja artisti omistautui hänen hoitamiseensa. Larry Kruteck selvisi hengissä vielä kaksi ja puoli vuotta menehtyen kesäkuun puolivälissä 1996. Braniganin Greatest Hits-kokoelmia julkaistiin ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa ilmestyi 90-luvun puolivälissä Braniganin Best of- kokoelma, joka sisälsi myös kaksi uutta coverversiota Maria McKeen Show Me Heavenista ja Donna Summerin Dim All The Lightsista levytettyjen näkemysten ansiosta. Helmikuussa 1996 Branigan valittiin Chilessä pidetyn kansainvälisen musiikkikilpailun arvosteluraadin jäseneksi. 16. helmikuuta hän heitti itse keikan kyseisen tapahtuman päälavalla yleisön laulaessa antaumuksellisesti mukana artistin suurimpia hittejä. Vuonna 2002 Branigan esiintyi kahdesti Janis Joplinille omistetussa Broadway -musikaalissa Love, Janis. Siihen sisältyi 19 kappaletta. Vuonna 2002 Braniganilta julkaistiin Yhdysvalloissa toinen kokoelma-albumi The Essentials, joka sisälsi muun muassa pitkään hankalasti saatavilla olleen kappaleen I Found Someone.Branigan menehtyi 26. elokuuta 2004 New Yorkin East Quoguessa diagnosoimattomaan aneurysmaan. Hänen tuhkansa siroteltiin Long Island Soundille. Vuodesta 2006 lähtien on julkaistu useita artistin kokoelma-albumeita. 18 kappaleesta koostuva Platinum Collection sisältää hittien lisäksi myös harvinaisempia helmiä, kuten Silent Partners ja If You Loved Me. Vuonna 2009 Rhino/WEA julkaisi uudelleen kolme Braniganin pitkään loppuunmyytyä albumia, eli pitkäsoitot Touch, Laura Branigan ja Over My Heart. Kesäkuussa 2010 ilmestyneen Shine On:The Ultimate Collectionin extrana oli dvd, joka sisälsi Atlanticin työstämät musiikkivideot kymmenestä Braniganin kappaleesta. Artistin kuoleman yksivuotispäivänä järjestettiin ensimmäinen Laura Branigan Spirit of Love -muistokokoontuminen lähellä Braniganin viimeistä, Long Islandilla sijainnutta kotipaikkaa. Kyseisestä kokoontumisesta on sittemmin muodostunut traditio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti