Fastway oli brittiläinen, vuonna 1982 toimintansa aloittanut hardrockyhtye. Sen perustajajäseniin lukeutuivat aikaisemmin Motörheadissa kitaroinut ”Fast” Eddie Clarke sekä UFO.n basisti Pete Way. Fastway koki useita muutoksia lineupissaan ja Way jätti yhtyeen, kun hänelle tarjoutui tilaisuus esiintyä Ozzy Osbournen kanssa. Fastwayn kokoonpanon täydensivät Humble Pien rumpalina aikaisemmin vaikuttanut Jerry Shirley sekä tuossa vaiheessa melko tuntematon solisti Dave King. Waylle selvisi, ettei hän voinut rikkoa levytyssopimustaan Chrysalis Recordsin kanssa ja lisäksi hänelle tarjoutui tilaisuus soittaa Ozzy Osbournen kanssa. Niinpä Way ei levyttänyt lainkaan Fastwayn jäsenenä. Sessiobasisti Mickey Featin kanssa Fastway levytti vuonna 1983 ilmestyneen esikois- ja samalla nimikkoalbuminsa. Alfie Agius vaikutti Fastwayn toisena sessiobasistina. Aikaisemmin Taste-yhtyeessä soittaneesta Richard McCrackenistä tuli yhtyeen pysyvä basisti ja vuonna 1984 Fastway julkaisi toisen menestysalbuminsa All Fired Up. Shirley ja McCracken jättivät yhtyeen väsyneinä keikkailuun. Vuonna 1985 Clarke ja King muodostivat Fastwayn uudelleen lineupilla, jonka täydensivät Shane Carroll (kakkoskitara), Paul Reid (basso) ja Alan Connor (rummut) Heistä viimeksi mainittu oli soittanut aikaisemmin Kingin varhaisessa yhtyeessä Stillwoodissa. Mainittu Fastwayn lineup julkaisi albumin Waiting for the Roar, joka edusti tyylillisesti albumiorientoitunutta rockia Fastwayn edellisten bluesvivahteisten hardrockalbumien sijaan. Samana vuonna Fastwaytä pyydettiin työstämään soundtrack heavy metal-kauhuelokuvaan Trick or Treat. Vaikka elokuva ei menestynyt, Fastway loi soundtrackin myötä uudeleen mainettaan kovana hardrockyhtyeenä. Soundtrackalbumi pysytteli Billboard 200 -listalla yhdentoista kuukauden ajan, mutta Fastway lopetti siltä erää toimintansa. King muodosti AOR-henkisemmän yhtyeen Q. E. D, joka julkaisi kahdesta kappaleesta koostuneen singlen. Vuonna 1988 Clarke käynnisti Fastwayn uudelleen. Lea Hartin vokalisoimana työstettiin albumi On Target, joka ei kuitenkaan menestynyt. Vuonna 1990 Clarke ja Hart nauhoittivat albumin Bad Bad Girls, jolla muusikkoina kuultiin muun muassa jäseniä yhtyeestä Girlschool. Vuonna 1991 Fastway lopetti jälleen toimintansa. Konserttitaltiointi Say What You Will LIVE oli varhaisempi nauhoitus, jossa Kingiä kuultiin vokalistina. Vuonna 1998 Clarke ja Hart ryhtyivät jälleen musiikilliseen yhteistyöhön ja levyttivät On Target-albumista uuden version, joka ei sekään menestynyt. Toukokuun lopussa 2007 Toby Jepson ilmoitti hyväksyvänsä tarjouksen toimia Fastwayn solistina yhtyeen mainitun vuoden festivaalikeikoilla. Niihin lukeutuivat Sweden Rock, Hard Rock Hell Japanissa sekä Download Festival Doningtonissa. Clarken ja Jepsonin lisäksi lineupiin kuuluivat rumpali Steve Strange sekä Mama’s Boysissa bassotellut John McManus. Vuonna 2008 Jepson ilmoitti siirtyvänsä täysaikaisesti skotlantilaisen hardrockyhtyeen Gunin solistiksi. 14. marraskuuta 2011 SPV/Steamhammer julkaisi Fastwayn viimeiseksi jääneen ja Jepsonin vokalisoiman albumin Eat Dog Eat. Kymmenes tammikuuta 2010 Clarke menehtyi keuhkokuumeeseen 67 vuoden ikäisenä.Hänen edesmenonsa jälkeen Fastway ei ole toiminut, vaikka yhtyeen hajoamisesta ei ole ilmoitettu. Pete Way menehtyi 14. elokuuta 2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti