torstai 15. lokakuuta 2026

Perjantain pohjat:Muun muassa Stone the Crowsista ja Robin Trowerin yhtyeestä muistettu skotlantilaissolisti/basisti

12. lokakuuta 1942 syntynyt ja 16. toukokuuta 2002 edesmennyt James ”Jimmy” Dewar oli skotlantilainen basisti/solisti, joka muistetaan etenkin jäsenyydestään Stone the Crowsissa sekä Robin Trowerin yhtyeessä. Stone the Crows soitti housebändinä Burns Howffssa Glasgowssa. Dewarin musiikkiura käynnistyi 1960-luvun alkupuolella Lulun yhtyeessä The Luvversissa. Stone the Crows-yhtyeessä, jonka muista jäsenistä mainittakoon solisti Maggie Bell ja kolmas toukokuuta 1972 tapaturmaisesti edesmennyt kitaristi Leslie Harvey, Dewar oli mukana yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla Stone the Crows ja Ode to John Law, jotka molemmat ilmestyivät vuoden 1970 aikana. Dewarin musiikillinen ura saavutti huippunsa Robin Trowerin yhtyeessä. Hän oli mm. mukana jo vuonna 1974 ilmestyneellä Trowerin lopullisella läpimurtoalbumilla Bridge of Sighs. Dewar on yleisesti tunnustettu erääksi rockin aliarvostetuimmista solisteista. Hänen vokalisoinnissaan oli kuultavissa elementtejä sekä soulista että bluesista. Dewarin verrokeiksi voisi mainita Paul Rodgersin ja Frankie Millerin. Häneen keskeisesti vaikuttaneita solisteja olivat esimerkiksi Ray Charles ja Otis Redding. Dewarin ja Trowerin yhteistyö päättyi vuonna 1983 samalla, kun Trowerin sopimus Chrysalis Recordsin kanssa loppui. 1970-luvulla Dewar nauhoitti sooloalbuminsa Stumbledown Romancer. Mainitulla pitkäsoitolla hän teki yhteistyötä Procol Harumin kosketinsoittajan Matthew Fisherin kanssa, tosin se julkaistiin vasta reilut 20 vuotta nauhoitustensa jälkeen. Dewar menehtyi CADASIL-tautiin 16. toukokuuta 2002. Vielä vuonna 2015 Trowerin tuotannosta julkaistiin cd-single Word for Word.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti