lauantai 15. elokuuta 2026

Sunnuntain extra:Keskeisen brittiyhtyeen kakkosalbumi

 Spencer Davis Group:The Second Album


Seitsemäs tammikuuta 1966 Fontanan julkaisemana ilmestynyt Second Album on nimensä mukaisesti The Spencer Davis Groupin toinen pitkäsoitto. Suuri osa albumin kappaleista on tulkittavissa hienoisesti kokeellisena yhdistelmänä beatista, folkista, jazzista ja bluesista. The Second Albumin kappaleisiin sisältyivät Jackie Edwardsin käsialaa oleva Keep on Running, josta Spencer Davis Group nappasi Britanniassa ensimmäisen listakärkeen kohonneen singlensä sekä etenkin Ray Charlesin levytyksenä muistettu R&B-standardi Georgia on My Mind, jonka Stevie Winwood tulkitsee niin ikään varsin sielukkaasti. Britanniassa The Second Albumille kertyi 18 listaviikkoa parhaan listasijoituksen ollessa kolmantena. Itse pitkäsoittoa ei julkaistu Yhdysvalloissa, mutta single Keep on Running ilmestyi helmikuussa 1966. Billboardilla se viihtyi neljän viikon ajan parhaan listasijoituksen ollessa 47. 12. maaliskuuta. Muut albumin kappaleista ilmestyivät Yhdysvalloissa myöhemmin Spencer Davis Groupin eri kokoelma-albumeilla. Säännön vahvistavana poikkeuksena olivat kappaleet Strong Love, I Washed My Hands in Muddy Water, Since I Met You Baby ja You Must Believe Me. Niistä ensiksi mainittukin ilmestyi lopulta Yhdysvalloissa vuonna 1984 eräällä Spencer Davis Groupin kokoelma-albumilla ja Kanadassa niinkin varhain kuin vuonna 1967.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti