Ann Peebles:Straight from the Heart
Vuonna 1972 ilmestynyt Straight from the Heart on Memphisistä kotoisin olevan soullaulajattaren Ann Peeblesin kolmas albumi. Hi-yhtiön julkaisemalta pitkäsoitolta poimittiin lisäksi singleformaatissa ilmestyneiksi kappaleet I Pity the Fool ja Breaking Up on Somebody’s Home. Peeblesin edellinen albumi Part Time Love oli hänen tuotannostaan ensimmäisenä saavuttanut sijoituksen Billboardin listalla. Peebles alkoi työstää sen seuraajaa myöhemmin vuoden 1971 aikana The Royal Recording-studioilla Memphisissä. Peebles valitsi albuminsa tuottajaksi William Mitchellin ja kappaleita albumille sävelsivät esimerkiksi Peeblesin tuleva aviomies Don Bryant ja George Jackson. Albumilla vierailee myös Hi- levy-yhtiön housebändi Hi Rhythm Section. Loppuvuodesta 1971 ilmestyneen Straight from the Heartin ensimmäinen singlekappale, joka on cover Bobby Blandin vuoden 1961 tuotantoa edustavasta I Pity the Foolista, saavutti Billboardin Hot 100 -listalla sijan 85. Kyseessä oli Peeblesin uran toinen mainitulle listalle kohonnut single; Part Time Loven nimikappale oli vuonna 1970 saavuttanut samaisella listalla sijan 45. Kappaleen Trouble, Heartaches & Sadness avausrivit Wu-Tan Clang sämpläsi esikoisalbumilleen Enter the Wu-tan (36 Chambers) sisältyvään kappaleeseen Da Mystery of Chessboxin’. Straight from the Heartista laativat myönteiset arviot esimerkiksi AllMusicin Richie Underberger ja Robert Christgau teoksessaan Christgau’s Record Guide:Rock Albums of the Seventies. Straight from the Heartista muodostui lisäksi Peeblesin ensimmäinen Billboardin 200- listalle kohonnut albumi. Pitkäsoitto saavutti sijan 188. ja soullistalla sijan 42. Peebles tuli saavuttamaan suurempaa suosiota vuonna 1974 ilmestyneellä albumillaan I Can’t Stand the Rain, joka nousi soullistalla sijalle 25. Sen singlekappaleista nimibiisi oli Billboardilla sijalla 38. ja I’m Gonna Tear Your Playhouse Down R&Blistalla sijalla 31.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti