Tapani Bagge:Havana Black Ukkoskansan soturit (Docendo)
Tapani Baggen 400-sivuinen teos Havana Black Ukkoskansan soturit on perinpohjainen historiikki kotimaisen hardrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvasta Havana Black-yhtyeestä. Teoksen aluksi käydään läpi yhtyeen ensimmäisen pitkäaikaisen levytyskokoonpanon jäsenten; solisti/rytmikitaristi Hannu "Guts" Leidenin, kitaristi Markku "Crazy" Heiskasen, basisti Risto Hankalan ja rumpali Kari "Paku" Pakkasen varhaisemmat musiikiliset vaiheet. Runsaimmin yhtye- ja myös levytyshistoriaa ajalta ennen Havana Blacksin perustamista olivat ehtineet hankkia Leiden esimerkiksi Kimmo Kuusniemen luotsaamassa ja maamme ensimmäisiin heavy metal -yhtyeisiin lukeutuneessa Sargofacuksessa ja musiikillisesti varsin monipuolisessa Chapter Onessa ja Hankala mm. Pave Maijasen Mistakes-yhtyeessä. Havana Blacksin ensimmäiseen, yhden singlen vuonna 1985 julkaisseeseen levytyskokoonpanoon olivat Leidenin ja Hankalan lisäksi kuuluneet kitaristi Muta Manninen ja rumpali Sande Vettenranta. Heiskasen ja Pakkasen täydennettyä Havana Blacksin kokoonpanon yhtye levytti EMI:lle vuosina 1987 ja 1988 ilmestyneet ja melko hyvän vastaanoton saavuttaneet albumit Faceless Days ja Indian Warrior. Mainituille pitkäsoitoille sisältyy Havana Blacksin ydintuotantoon lukeutuvia kappaleita, kuten Love is a Lie, Sheila, Hoo Myself, Indian Warriors sekä Yhdysvalloissa Album Rock Tracks-listalla neljänneksi kohonnut Lone Wolf, josta Havana Black Yhdysvaltoihin muutettuaan työsti lisäksi musiikkivideon. Vuodesta 1987 lähtien yhtye oli ehtinyt keikkailla kotimaassa varsin tiiviisti. Vaikka joukkoon mahtui myös vähemmän onnistuneita esiintymisiä, oli Havana Blacks nimenomaan keikkabändinä parhaimmillaan erinomaisen tiukka. Rumpali Paku Pakkaselle huonoja esiintymisiä alkoi ilmetä onnistuneita enemmän ja kun Capitolin kanssa oli solmittu kansainvälinen sopimus ja yhtye muutti Los Angelesiin, rumpaliksi vaihtui Jussi Tegelman. Jo vuoden 1988 aikana Havana Black oli soittanut keskeisiä keikkoja ulkomailla. Niistä mainittakoon myös taltioitu Bochumin-keikka. Vuodenvaihteessa 1988-1989 Havana Black teki Keski-Euroopassa viikon rundin yhdysvaltalaisen naishardrockyhtyeen Vixenin lämmittelijänä. Capitol julkaisi Indian Warriorista vuonna 1989 kansainvälisen version, jolla osa kappaleista parani originaaliin julkaisuunsa verrattuna. Yhdysvalloissa Havana Blackiksi nimensä vaihtaneelle yhtyeelle tarjoutui kiertue Great White-yhtyeen kakkosbändinä. Bändin solistin Jack Russellin ongelmien vuoksi kiertue jäi kuitenkin varsin lyhyeksi. Havana Blackin työstäessä uutta tuotantoaan Capitol vaati yhtyeen seuraavalle albumille myös uusioversioita bändin aikaisemmin julkaisemasta tuotannosta. Kappaleesta Cafe Interpol taltioitiin tällä kertaa myös vokalisointia sisältävä versio. Vuonna 1991 ilmestyneen ja Anssi Nykäsen rumpaloiman albumin Exiles in Mainstream parhaimmistoa tarjosivat silti uutta tuotantoa edustavat sielukkaat Make My Day ja Freedom Child, joista viimeksi mainitusta yhtye työsti niin ikään musiikkivideon. Stones-henkinen Love, Understanding and a Helping Hand valikoitui albumin singlebiisiksi. Palattuaan Suomeen Havana Black jatkoi keikkailuaan Anssi Nykäsen kanssa. Risto Hankalan lopetettua soittamisen yhtyeen basistiksi vaihtui aikaisemmin esimerkiksi Broadcastissa, Gringos Locosissa ja Boycottissa soittanut Masa Maijanen ja rumpaliksi nuori lahjakkuus Atte Sarkima. Myös esimerkiksi loppuvaiheen Royalsista ja sittemmin 90-luvun Wigwamista muistettu kosketinsoittaja Mikko Rintanen ehti vaikuttaa Havana Blackin riveissä. Vuonna 1993 ilmestynyt ja yhtyeen näillä näkymin viimeiseksi jäänyt uudesta tuotannosta koostuva albumi Growing Wings onnistui laadullisesti suorastaan erinomaisesti. Esimerkiksi Thunder Peoplesta muodostui keskeinen biisi keikkaohjelmistoon ja muista albumin klassikkokappaleista mainittakoon riipaiseva balladi Goodbye, psykedeelishenkisempää tyyliä edustava Sunflower sekä rivakka avauskappale Mean Stepmother. Growing Wingsin tiimoilta yhtye konsertoi tiiviisti reilun vuoden ja sen jälkeen Havana Black jatkoi keikkailuaan pienemmissä paikoissa akustisvoittoisesti ja myös runsaasti covertuotantoa sisältäneen ohjelmiston kera. Vuoteen 1998 ajoittui Grande Finale, jossa yhtyeen lineupia täydensi kotimaisen rockin pitkän matkan tekijöihin lukeutuva ja sittemmin myös Hannu Leidenin kanssa useita yhteisiä levytyksiä tehnyt Maria Hänninen. Hannu Leiden oli perustanut vuonna 1997 Petri Majurin ja Heikki Savolaisen kanssa Suomenlinnaan Seawolf-studion ja hän osallistui äänittäjän, tuottajan ja myös taustavokalistin ominaisuudessa huomattavaan määrään levytyksiä. Havana Blackin aktiivisempi paluu ajoittui vuoteen 2007. Samaisena vuonna yhtyeeltä julkaistiin tuplakokokoelma The Family Collection 1987-2007, jonka ensimmäinen levy koostuu yhtyeen omasta tuotannosta ja jälkimmäinen covereista. Bonuskappaleita sisältävät remasteroidut cd-versiot Havana Blackin neljästä pitkäsoitosta ilmestyivät vuonna 2009 ja niin ikään extrakappaleita sisältävä Growing Wingsin vinyyliversio vuonna 2019. Havana Blackin uudessa lineupissa olivat Leidenin ja Heiskasen lisäksi mukana kitaristi Petri Majuri, rumpali Vänni Väänänen ja nuori basistilahjakkuus Mikko Kierikki. Heinäkuussa 2007 Havana Black soitti puolen tunnin keikan The Whon lämmittelijänä Hartwall Areenalla. Vielä vuonna 2009 yhtyeen rytmiryhmä vaihtui, kun mukaan tulivat rumpali Lauri Iivananainen ja basisti Jouko Suomi. Vuonna 2010 Havana Black lämmitteli Los Bastardos Finlandesesin kanssa Lynyrd Skynyrdiä Tampereella. Viimeiset keikkansa Havana Black soiti loppukesästä 2015.Yhtyeen jäsenistä rumpali Paku Pakkanen edesmeni oman käden kautta lokakuussa 1994. On upeaa, että kotimaisen hardrockin klassikkoyhtyeen, jonka johtohahmoja Leideniä ja Heiskasta manageri Alan Niven vertasi brittiläisen bluesrockin klassikoihin lukeutuvan Free -yhtyeen Paul Rodgersiin ja Paul Kossoffiin, huima ja hurjakin tarina on saatettu esimerkillisesti muistelmateoksen muotoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti