Petri Lahti:Hanoi Rocks Päivä päivältä (Read Me)
Aikaisemmin mm. kiehtovan teoksen Houlama! Hurriganes päivä päivältä 1971-1984 laatinut tietokirjailija Petri Lahti käsittelee nyt vastaavanlaisella pieteetillä Suomen kiehtovinta rockvientivalttia Hanoi Rocksia. Pääpaino on lehdistön kirjoituksilla yhtyeestä ja sen johdoksista vuosien 1980 ja 1986 väliseltä ajanjaksolta. Ajalta ennen Hanoi Rocksin perustamista käydään kiinnostavasti läpi mm. Andy McCoyn ja Sami Yaffan jäsenyyden vuoksi Hanoihin keskeikesti liittyvän Pelle Miljoona Oy:n ja lisäksi sen edeltäjän Pelle Miljoona & 1980:n vaiheita. Andy ja Sami ehtivät olla mukana Pelle Miljoona Oy:n lineupissa reilut puoli vuotta, eli helmikuusta 1980 samaisen vuoden syyskuuhun. Yhtyeen mainitun ajan keikkakalenterista saa teoksen ansiosta jo hyvän käsityksen ja oman tuotannnon lisäksi sen ohjelmistossa oli kiinnostavia covereita Beatlesin Helpistä alkaen. Ensiksi levyttäneestä Rocksin kvintettikokoonpanosta vuoden 1980 aikana oli jo toiminnassa lineup, jossa vaikuttivat Michael Monroe, Jan Stenfors sekä mm. Pelle Miljoona & 1980:ssa sekä Problemsissa kitaroinut Stefan Piesnack. Hanoista tiedettiin etenkin punkskeneä edustaneessa pienlehdistössä jo varsin paljon ennen kuin yhtye oli toden teolla startannut uransa. Tammi-helmikuussa 1981 Hanoi Rocks soitti Suomessa reilut sata keikkaa ja ehti silti viiden viikon aikana levyttää esikoisalbuminsa Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks, jonka ilmetymisajankohta oli hieman varhaisempaa tietoa myöhäisempi, eli se julkaistiin huhtikuussa 1981. Samaisen vuoden keväänä Rocks soitti brittipunkin raaimpiin edustajiin lukeutuvan UK Subsin kanssa. Ensimmäisen tv-esiintymisensä Rocks oli ehtinyt tehdä helmikuun lopussa Pasilassa kuvatussa Rockilta-ohjelmassa, jonka samaisessa jaksossa esiintyivät Pelle Miljoona Oy, Bluesounds, Hurriganes ja Hassisen Kone. Hanoin kakkosalbumi Oriental Beat ilmestyi alkuvuodesta 1982 ja sen saama vastaanotto kriitikoiden taholta on edeltäjänsä tavoin myönteinen,joskin hienoisesti varatuneempi. Keväällä Hanoi teki ensimmäisen rundinsa Britanniassa ja loppukesästä yhtyeen rumpaliksi henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa kamppailleen Gyp Casinon tilalle vaihtui englantilainen Razzle, oikealta nimeltään Nicholas Dingley. Hanoin vuoden 1982 keskeisimpiin levyjulkaisuihin lukeutuivat lisäksi Venue-ep sekä loppuvuodesta ilmestynyt, singlebiiseistä ja demoista koostuva kokoelma-albumi Self Destruction Blues. Jälkimmäiselle sisältyy todellisia kultahippuja, kuten Kill City Kills, Nothing New sekä Cafe Avenue, jonka originaali singleversio oli tosin svengaavampi. Coverbiisien osalta keskeisen detroitilaisen esipunkyhtyeen MC5:n Lookin' at Youta Rocks soitti jo alkuvuodesta 1982 ja samaisen vuoden loppupuolella keikkasettiä oli rikastettu Alice Cooperin Under My Wheelsillä. Vuodesta 1983 muodostui Hanoi Rocksille ulkomaan keikkailun ja myös levytysten osalta varsin merkittävä. Yhtye konsertoi menestyksekkäästi mm. Aasiassa ja Japanissa. Toukokuussa ilmestyi yleisesti erääksi yhtyeen laadukkaimmista töistä tunnustettu albumi Back to Mystery City, jonka tuotannosta vastasi 1970-luvun alkupuolen keskeisimpiin glam rock-yhtyeisiin lukeutuneen Mott the Hooplen rytmiryhmä; rumpali Dave Griffin ja basisti Pete Overend Watts. Tyylillisesti albumi koostuu totutun rockorientoituneen tuotannon lisäksi popahtavammista kappaleista. Mukana on niin ikään muutama kummallisuudeksi luokiteltu kappale, joista Tooting Beck Wreck kohotetaan eräässä arviossa albumin parhaaksi raidaksi. Back to Mystery City saavutti brittilistalla sijan 87. Kotimaan konsertointinsa osalta yhtye oli mainittuna vuonna niin ikään aktiivinen, mutta soitti myös epätasaisempia keikkoja. Heinäkuun lopussa Nasty Suicide kävi miltei kuoleman rajalla nautittuaan suuren määrän olutta ja erilaisia särkylääkkeitä. Huhtikuussa 1984 ilmestyi Lontoon Marquee-clubilla edellisen vuoden joulukuussa taltioitu livetupla All Those Wasted Years. Siloittelematonta livesoundia kehuttiin ja ainoastaan loppuun sijoitettu coverbiisien runsaahko osuus sai osakseen hienoista kritiikkiä. Keskeisen tuottajahahmon Bob Ezrinin kanssa työstetty, elokuussa 1984 ilmestynyt ja CBS Recordsin julkaisema pitkäsoitto Two Steps from the Move lukeutuu Bangkok Shocks, Saigon Shakes-debyytin ja Back to Mystery tavoin Rocksin laadukkaimpaan tuotantoon; tosin sinkkubiisiksi valkattu Creedence Clearwater Revival-cover, varsin kalliilla musiikkivideolla ryyditetty Up Around the Bend ei saavuttanut odotetun kaltaista menestystä. Itse pitkäsoitto oli brittilistalla parhaimmillaan sijalla 28. ja se sisältää useita bändin parhaimmistoon sijoittuvia kappaleita, kuten I Can't Get It, Boulevard of Broken Dreams ja Million Miles Away. Myös konsertointinsa osalta Rocks oli vuonna 1984 sekä ulkomaiden (Britannia, Japani) että Suomen keikkojen osalta edellistä vuotta paremmassa iskussa. Rocksin loppuvuoteen ajoittunut kiertue Yhdysvalloissa päättyi traagisesti kesken rumpali Razzlen kuolemaan kahdeksas joulukuuta 1984. Helsingin Kulttuuritalolla yhtye soitti jäähyväiskeikkansa The Clashin Terry Chimesin rumpaloimana. Kyseessä olivat Sami Yaffan viimeiset keikat yhtyeen riveissä. Vuoden 1985 alkupuolella Rocks teki vielä kiertueen Puolassa lineupilla, jossa Andyn, Michaelin ja Nastyn lisäksi olivat mukana Chimes ja basisti Rene Berg. Lopullisesti yhtye lopetti siltä erää toimintansa samaisen vuoden kesäkuussa. Teoksessa käydään läpi kokonaisuudessaan vielä vuodet 1985 ja 1986 ja samalla Andyn ja Nastyn Anita Chellamahin vokalisoiman Cherry Bombz-yhtyeen, Andyn ja Nastyn akustisen duon Suicide Twinsin, Gyp Casinon Roadratsin sekä Michael Monroen The Blackhearts-kytköksiä lineupissaan sisältäneen lyhytikäisen, mutta keikkabändinä vakuuttaneen The Secret Chiefsin urat. Yhtyeistä viimeksi mainittu soitti keikoillaan covereina mm. The Holliesin vuoden 1965 brittiykköstä I'm Alive sekä garagerockyhtye The Remainsin Don't Look Backiä. Petri Lahti on tehnyt jälleen kiistattoman kulttuuriteon. Teoksesta selviää viimeistään Hanoi Rocksista kirjoitetun maamme ja naapuruston lehdistössä varsin runsaasti jo yhtyeen 80-luvun aktiiviaikana. Etenkin Suosikin kilpailija, Tom Pyynösen päätoimittama OK sisälsi todella paljon Hanoi Rocksiin liittyviä juttuja. Lahden teos vahvistaa entuudestaan tuttua mielikuvaa Hanoi Rocksista keskeisimpänä 80-lukulaisena vientibändinämme, rockelämän sisäistäneenä, mutta myös musiikillisesti varsin laadukkaana rockyhtyeenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti