torstai 28. toukokuuta 2026

Perjantain pohjat:John Fogertyn vuoden 2007 onnistunut sooloalbumi

John Fogerty:Revival

Lokakuun alussa 2007 ilmestynyt Revival on eräs amerikkalaisten biisintekijöiden kaanoniin lukeutuvan John Fogertyn laadukkaimmista sooloalbumeista. Mainitun pitkäsoiton julkaisijana oli vuosien jälkeen jälleen Fantasy Records ja kyseessä oli Fogertyn ensimmäinen uutta tuotantoa sisältänyt albumi kolmeen vuoteen. Se sisältää kaksi sodanvastaista kappaletta; Long Dark Night ja I Can't Take It No More. Niistä jälkimmäinen tekee viittauksen Fogertyn emoyhtyeen kirkkaimpiin klassikoihin lukeutuvaan Fortunate Soniin ja on tyylillisesti suhteellisen lähellä The Ramonesin tyylistä punkrockia. Selkeän nostalgiahenkisiä ovat myös Jimi Hendrixille ja Creamille eräänlaisesta tribuutista käyvä, tyylitajuisesti revittelevä Summer of Love sekä Creedence Song, joista jälkimmäinen muistuttaa erityisesti yhtyeen swamprocktyylistä. Revival debytoi Billboardin listalla sijalla 14. ja albumia meni julkaisuviikollaan kaupaksi 65 000 kappaletta. Albumi oli myös ehdokkaana vuoden 2008 parhaan rockalbumin Grammyn saajaksi, mutta kyseisen palkinnon vastaanotti lopulta Foo Fighters pitkäsoitollaan Echoes, Silence, Patience & Grace. Rolling Stonen listalla vuoden 2007 50:sta parhaasta albumista Revival sijoittui yhdenneksitoista. Saman lehden äänestyksessä albumin kappaleista Gunslinger saavutti sijan 12. vuoden 2007 sadan parhaan kappaleen listalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti