lauantai 23. heinäkuuta 2016

Sunnuntain extra:Gunnareiden jättimenestyksen mainio seuraaja


Guns N’ Roses:Lies

Myös nimellä G N’ R Lies tunnettu Lies on Guns N’ Rosesin toinen, vuonna 1988 julkaistu albumi. Se on yleisesti mielletty studiolevyksi, vaikka koostuukin ykköspuoleltaan alun perin vuonna 1986 julkaistusta, konserttiäänityksiä sisältävästä ep:stä nimeltä Live! Like A Suicide. Lies on myynyt yksistään Yhdysvalloissa yli viisi miljoonaa kappaletta. Ainoa albumilta julkaistu single oli Patience, joka nousi Billboardin listalla neljänneksi. Se oli yksi albumin neljästä akustisesta studioraidasta, jotka kirjoitettiin ja äänitettiin ainoastaan muutamassa studiosessiossa, joita tuottaja Mike Clink kutsui erääksi rockin historian maagisista hetkistä. Liesin studioraidoista kirjoituksen osalta säännön vahvistavana poikkeuksena oli You’re Crazy, joka oli sähköisenä versiona mukana jo edellisenä vuotena julkaistulla miljoonamenestyksellä Appetite for Destrucion. Myöhäisemmissä haastatteluissa Axl Rose on maininnut pitäneensä akustisista kappaleista, mutta inhonneensa omia laulusuorituksiaan niissä. Guns N’ Rosesin pitkä kiertue oli tehnyt tehtävänsä Axlin äänelle ja omien sanojensa mukaan hän olisi mielellään äänittänyt omat leadvokaaliosuutensa uudelleen erillisessä nauhoitussessiossa. Used to Love Her -kappaleen yhtyeen rytmikitaristi ja keskeinen biisintekijä Izzy Stradlin kirjoitti kieli poskessa kuultuaan radiosta kappaleen, joka ei ollut hänen mieleensä.Soolokitaristi Slashin mukaan kappaleen tekstin oletettiin olevan omistettu jollekin yhtyeen jäsenen entiselle tyttöystävälle, mutta itse asiassa se kertoi Axlin koirasta. Livepuoliskon kappaleista Mama Kin on suhteellisen tunnettu Aerosmith-laina yhtyeen esikoispitkäsoitolta ja Nice Boys löytyy alun perin australialaisyhtye Rose Tattoon vuonna 1978 ilmestyneeltä esikoisalbumilta. Avausraita Reckless Life sai kunnian olla 80-luvun hardrockille kunniaa tekevän Reckless Love -yhtyeen originaalinimenä. Liesin kansikuvat ja tekstit ovat parodiaa tabloid- sanomalehdistä. Tyylillisesti ne muistuttavat John Lennonin pitkäsoittoa Some Time in New City. Kyseinen albumi sisältää kappaleen Woman is a Nigger of the World, johon Axl viittasi puolustaessaan nigger- sanan käyttöä Liesin akustisessa päätösraidassa One in a Million.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti