The (Young) Rascals oli vuosina 1965-1972 aktiivisesti toiminut rockyhtye. Vuosien 1966 ja 1968 välillä New Jerseystä kotoisin ollut kvartetti saavutti yhdeksän top 20:een noussutta singleä. Niiden joukossa oli kolme listaykköstä; Good Lovin', Groovin' sekä People Got To Be Free. Top ten-menestyksiä olivat lisäksi How Can I Be Sure, A Girl Like You sekä A Beautiful Morning. Rock and Roll Hall of Fameen Rascalsit pääsivät vuonna 1997. Hit Parade Hall of Fame oli vuorossa vuonna 2010. Kahta vuotta myöhemmin yhtye teki reunion-esiintymisiä New Yorkissa ja New Jerseyssä. Vuonna 2013 vuorossa oli keikkoja Broadwaylla. Solisti Eddie Brigati, urkuri/solisti Felix Cavaliere, kitaristi Gene Cornish ja rumpali Dino Danelli alkoivat soittaa yhdessä Garfieldissä, New Jerseyssä. Danielia lukuun ottamatta yhtyeen jäsenet olivat aikaisemmin kuuluneet Joey Dee & Starlightersiin. Danelli omasi jazztaustaa ja oli soittanut mm. Lionel Hamptonin orkesterin kanssa. Eddien veli David Brigati lauloi taustoja useilla yhtyeen levytyksillä ja huolehti myös sovituksista ansaiten maineensa eräänlaisena viidentenä yhtyeen jäsenenä. Atlantic Recordsin sainatessa yhtyeen selvisi, että yhtye nimeltä Harmonica Rascals esti newjerseyläiskvartetin levyjen julkaisun The Rascals-nimellä. Manageri Sid Bernsteinin ehdotuksesta nimeksi vaihtui The Young Rascals. Yhtyeen esikoissingle I Ain't Gonna Eat Out My Heart Anymore nousi Kanadassa sijalle 23. Toinen nelivitonen, alkuaan Lemme B Good & The Olympicsin erilaisella tekstillä levyttämä Good Lovin' nousi kärkeen sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. Hittikimara jatkui seuraavan kahden vuoden ajan. Jo mainittujen suurten menestysten lisäksi jonkinlaista suosiota saavuttivat myös vuonna 1980 Pat Benatarin coveroima You Better Run, Come on Up sekä Lonely Too Long. Erityisen suosittu yhtye oli Kanadassa, missä A Girl Like You, How Can I Be Sure sekä A Beautiful Morning nousivat kaikki listakärkeen.
Vuonna 1968 yhtyeen nimi lyheni muotoon The Rascals ja samana vuonna ilmestyi arvostettu pitkäsoitto Once Upon a Dream. Se sisälsi useita erinomaisia kappaleita, kuten Easy Rollin', Rainy Day, My World sekä nimiraita. Samana vuonna ilmestynyt kokoelma-albumi Time Peace Greatest Hits nousi kärkeen, samoin kuin single People got to be Free, josta muodostui yhtyeen viimeinen listaykkössingle. Singlet Ray of Hope, See, Heaven ja Carry Me Back olivat vielä Kanadassa top ten -menestyksiä. Brigati lähti yhtyeestä vuonna 1970 ja Cornish seuraavana vuonna. Heidän viimeinen albuminsa Rascalsin kanssa oli Search and Nearness, jolta singlenä julkaistiin gospelhenkinen, The Sweet Inspirationsin taustavokalisoima Glory Glory. Kyseessä oli yhtyeen viimeinen levy Atlantic Recordsilla Cavalieren ja Danellin siirtäessä yhtyeen Columbia Recordsille kesällä 1971.Rascalsin seuraavilla pitkäsoitoilla Peaceful World ja Island of Real Cavaliere siirtyi tyylillisesti lähemmäksi jazzia ja gospelia. Kitaristina niillä kuultiin Buzzy Faitenia, joka oli soittanut muun muassa Paul Butterfield Blues Bandissa. Kitaristina ehti ennen yhtyeen hajoamista vierailla myös muun muassa Iron Butterflysta tuttu Danny Weis. Cavaliere julkaisi 70-luvulla useita soololevyjä. Cornish ja Danelli jatkoivat musisointia yhtyeissä Bulldog ja Fotomaker. Vuonna 1982 Danelli liittyi Steven Van Zantin Disciples of Soul -yhtyeeseen ja oli mukana sen kahdella ensimmäisellä albumilla. Ensimmäinen Rascalsin reunion totetui vuonna 1988, tosin Brigati ei tuolloin ollut mukana. Huhtikuussa 2010 oli vuorossa koko kvartetin paluukonsertti New Yorkissa. The Rascals:Once Upon a Dream -paluukiertue oli Steven ja Mauren Van Zantin tuottama. Se alkoi kuudella konsertilla New Yorkin Capitol-teatterissa. Niitä seurasi 14 esiintymistä Richard Rodgersin Broadway-teatterissa huhti-toukokuussa 2013. Touko-marraskuussa 2013 kiertue siirtyi tien päälle ja esiintymisiä järjestettiin eri kaupungeissa Yhdysvaltain itärannikolla. 18. heinäkuuta 2009 Eddie Brigati ja Felix Cavaliere pääsivät laulunkirjoittajien Hall of Fameen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti