keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Torstain terävä:Merkittävän brittiartistin debyyttialbumi

17. helmikuuta 1978 ilmestynyt The Kick Inside on englantilaisen laulaja/lauluntekijän Kate Bushin debyyttipitkäsoitto. Se julkaistiin 17. helmikuuta kyseisenä vuotena ja sisälsi listakärkeen nousseen singlen The Wuthering Heights.  Brittien albumilistalla The Kick Inside nousi kolmanneksi ja on myynyt platinaa. Pitkäsoiton tuottamiseen osallistui useita progressiivisen rockin veteraaneja, kuten The Alan Parsons Projectin jäseniä sekä Pink Floydin kitaristi Dave Gilmour. The Kick Inside julkaistiin Bushin ollessa 19-vuotias. Jotkin albumin kappaleista hän oli kirjoittanut jo 13-vuotiaana. Pitkäsoiton avauskappaletta Moving on inspiroinut Bushin tanssinopettaja Lindsay Kemp. Suoranaisesta Bushin tavaramerkistä käyneet vaikutteet elokuvista ja kirjallisuudesta tulivat selvimmin ilmi albumin ensimmäisestä singlestä Wuthering Heights. Emily Bronten novellia voimakkaamman vaikutuksen Bushiin oli tosin tehnyt novellista tehty tv-versio. Them Heavy Peoplen tekstissä tehdään viittaus Gurdjieffiin ja nimikappaleeseen on vaikuttanut balladi Lizie Vanista. Seksuaaalisuudesta Bush kirjoittaa avoimesti kappaleissa Feel It ja L' Amour Looks Something Like You. Listakärkeen noussut Wuthering Heights oli käänteentekevä, sillä kyseessä oli ensikerta, kun naislaulaja/lauluntekijä nousi listakärkeen itse kirjoittamallaan kappaleella. Levy-yhtiö EMI olisi halunnut julkaista Bushin debyyttisinglenä kappaleen James and the Cold Gun, mutta artisti piti kiinni omasta näkemyksestään ja esikoisena julkaistiin Wuthering Heights. Bushilla voi todeta olleen päätäntävalta uransa suhteen jo tuolloin. Toisena singlenä pitkäsoitolta julkaistu The Man with the Child in His Eyes nousi sekin brittilistalla kuudenneksi. Albumilta poimittiin vielä kolme muuta pikkulevyä seuraavan kahden vuoden aikana; Them Heavy People, Japanissa kärkeen noussut Moving sekä Strange Phenomena. Viimeksi mainittu saavutti Billboardin listalla sijan 85. ollen Bushin ainoa single, joka ylsi kyseiselle listalle vuoteen 1985 mennessä.

Bush esiintyi Saturday Night Livessa joulukuussa 1978, mutta The Kick Inside -pitkäsoitto ei vielä noussut Billboardin Hot 100 -listalle. Ennen debyyttialbuminsa levyttämistä Bush konsertoi pubeissa KT Bush Bandin kanssa. Pitkäsoitolla kuultiin kuitenkin sessiomuusikoita. Heistä osan kanssa Bush tuli työskentelemään vielä myöhemminkin. KT Bush Bandin jäsenistä albumilla soitti ainoastaan Patty Bush. Myöhemmillä Katen albumeilla hän soitti eksoottisempia instrumentteja, kuten balalaikkaa, mutta Kick Insidella hänen soittimensa olivat huuliharppu ja mandoliini.  Joistakin rumpuosuuksista vastasi Bushin myöhäisemmillä albumeilla keskeisenä perkussionistina toiminut Stuart Elliott. Niinikään Kick Insidella mukana ollut sessiorumpali Charlie Morgan työskenteli myöhemmin säännöllisesti Elton Johnin kanssa. Preston Heyman toimi Bushin rumpalina vuoden 1979 kiertueella, mutta teki myös jonkin verran studiotyötä hänen kanssaan. The Kick Insiden tuotti David Gilmourin ystävä Adrew Powell. Albumista on olemassa aina kuusi erilaista kansikuvaa brittipainoksen ollessa niistä yleisin. Kotimaassa albumista julkaistiin pieninä painoksina myös kaksi kuvalevyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti