torstai 23. heinäkuuta 2015

Perjantain pohjat:Kiistaton kasariklassikko

Guns N’ Roses:Appetite for Destruction


Rockin kenties viimeisten todellisten pahojen poikien, Guns N’ Rosesin ensimmäisestä pitkäsoitosta muodostui jättimenestys, tosin melkoisen hitaasti. Mainittu albumi julkaistiin vuoden 1987 heinäkuussa ja se nousi Billboardin listakärkeen vasta vuotta myöhemmin. Merkittävä osa Appetiten kappaleista oli syntynyt yhtyeen keikkaillessa Los Angelesin clubeissa. Albumi sisältää useita yhtyeen jäsenten yksin kirjoittamia ja ainoastaan yhteisesti viimeisteltyjä kappaleita, kuten Duff McKaganin It’s So Easy sekä yhtyeessä vaikutusaikanaan kenties  Gunnareiden  keskeisimmäksi biisintekijäksi kohonneen Izzy Stradlinin I Think About You. W Axl Rosen käsialaa oleva, tekstissään omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä Welcome to the Jungle julkaistiin pitkäsoiton toisena singlenä lokakuussa 1987 ja seuraavana vuonna se kipusi Billboardin listalla seitsemänneksi. Kertosäekilleri ja Slashin kitaranäytökseen päättyvä Paradise City sai Slashin mukaan alkunsa keikkamatkalla, San Franciscossa soitetun konsertin jälkimainingeissa. Appetiten ainoasta balladista Sweet Child O’ Mine muodostui myös albumin ainoa listaykkössingle. Kappaleen kuuluisa kitaraintro lukeutui Slashin mukaan ainoastaan hänen lämmittelyjuttuihinsa, eikä hän pitänyt sitä mitenkään erikoisena-toisin kuin muu yhtye. Teksti on Axl Rosen käsialaa; se kertoo hänen tuonaikaisesta tyttöystävästään. My Michellen aiheena sitä vastoin on yhtyeen jäsenten ystävä Michelle Young. Out ta Get Men teksti kuvaa Axl Rosen hankaluuksia viranomaisten kanssa hänen nuoruudessaan Indianassa ja kappaleen on kerrottu kirjoitetun todella nopeasti. You’re Crazyn sähköinen versio on musiikillisesti eräs nopeimmista kappaleista koko Guns N’ Rosesin repertuaarissa. Alun perin biisi oli akustinen ja lähempänä originaaliasuaan se kuultiin minilp:n G N’ R Lies studiopuolella. Raaka Anything Goes lukeutuu kaikkein varhaisimpiin yhtyeen tuotoksiin, se oli kirjoitettu jo aivan 80-luvun alussa. Mainiosti räimivän kitarasoolon sisältävän Nightrainin aiheena on yhtyeen runsaasti kuluttama halpa viini ja musiikillisessa kokonaistoteutuksessaan veikeä Mr Brownstone kertoo heroiiniaddiktiosta. Päätösraitaa Rocket Queen ajan hammas on kenties hieman päässyt nakertamaan, mutta kokonaisuutena Appetite for Destructionin voi edelleen sanoa sisältävän menestyksensä ansainnutta, rullaavaa ja ajoittain uhkaavaakin rock n’ rollia. Use Your Illusion-tupla-albumien musiikilliseen monimuotoisuuteen verrattuna Gunnareiden esikoisalbumin musiikilliset vaikutteet olivat yhtyeen keskeisten biisintekijöiden huomattavasta musiikkiorientoituneisuudesta huolimatta vielä suhteellisen kapeat. Slashille Aerosmith ja Stones olivat olleet keskeisimmät esikuvat Axlin digatessa suoraviivaisen rock n' rollin lisäksi esimerkiksi Elton Johnia ja Queenia. Kun unohtaa ajoittain yli äyräiden yltyneen mediasirkuksen ja antaa musiikin puhua puolestaan, ruokahalu yli 30 miljoonaa kappaletta myynyttä klassikkoa kohtaan ei vieläkään sammu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti