lauantai 2. maaliskuuta 2024

Sunnuntain extra:Keskeisen kitaristin kolmas sooloalbumi

 Snowy White:That Certain Thing


Vuonna 1987 ilmestynyt That Certain Thing on englantilaiskitaristi Snowy Whiten kolmas studioalbumi. Kyseessä oli artistin viimeinen pitkäsoitto ennen hänen siirtymistään bluesorientoituneempaan musiikilliseen ilmaisuun Snowy White Blues Agencyn kanssa työstämillään albumeilla. That Certain Thingistä on ilmestynyt eri bonuskappaleita ja perusalbumin osalta eri biisijärjestyksen sisältävät cd-versiot vuosina 1997, 2002 ja 2005. Albumin kappaleista For You oli ilmestynyt singleformaatissa vuonna 1985 R4 Recordsin julkaisemana. Sen b-puolella oli julkaistu pitkäsoitolta löytymätön Straight On Ahead. 12-tuumainen single sisälsi lisäksi kappaleen I'll Be Holding On. For Yousta muodostui pieni hitti, sillä kappale saavutti brittilistalla sijan 65. Vuonna 1987 For You ilmestyi uudelleen singlenä ja tällä kertaa Legend Recordsin julkaisemana. B-puolen kappale Sky High edusti jälleen pitkäsoitolta löytymätöntä tuotantoa. Vuonna 1987 Legend Records julkaisi Whitelta lisäksi singlen I Can't Let Go/Rush Hour, jonka kappaleet eivät sisältyneet That Certain Thing -albumille. 12-tuumaiselta singleltä löytyy lisäksi I Can't Let Gon instrumentaaliversio sekä edelleen muualla julkaisematon kappale Changing Ways.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti