lauantai 5. elokuuta 2023

Sunnuntain extra:Whitney Houstonin kuudes listaykkössingle

 So Emotional on yhdysvaltalaisartisti Whitney Houstonin kappale, joka julkaistiin singleformaatissa 12. lokakuuta 1987 hänen toiselta albumiltaan Whitney. Billy Steinbergin ja Tom Kellyn käsialaa oleva kappale oli viimeinen kaksikon yhteistyötä edustava biisi. Britannian singlelistalla So Emotional nousi viidenneksi ja Billboardin listalla kärkeen ollen Houtonin kuudes perättäinen listaykkössingle. Kyseessä oli vuoden 1988 kuudenneksi suurin hitti ja clubilistoilla neljänneksi eniten soitettu kappale. Hot 100-listalla kyseessä on Houstonin kuudenneksi suurin hitti. Kappaleesta vastanneet Billy Steinberg ja Tom Kelly olivat kirjoittaneet lisäksi esimerkiksi Madonnan Like a Virginin, Cyndi Lauperin True Colorsin, Heartin Alonen ja The Banglesin Eternal Flamen, jotka kaikki nousivat listaykkösiksi. So Emotional nousi listakärkeen tammikuussa 1988. Kuudella peräkkäisellä listaykkösellään Houston pääsi samaan kastiin Beatlesin ja Bee Geesin kanssa. Kappaleen debyyttisijoitus oli 47. aivan lokakuun lopussa ja 11 viikon jälkeen So Emotional nousi kärkeen muodostuen vuoden 1988 ensimmäiseksi listaykköseksi ja myi kultalevyksi. Top 40:ssä kappale pysytteli 14 viikon ajan ja se nousi kärkeen myös Hot Dance Club Play-listalla. Maailmanlaajuisesti So Emotionalia on myyty 1, 7 miljoonaa kappaletta. Kappaleen Britanniassa ja Ranskassa julkaistujen versioiden remiksauksesta vastasi Shep Bettibone. Marraskuussa 1987 So Emotional nousi brittilistan viidenneksi ja kappaleelle kertyi 11 listaviikkoa. Myös muualla So Emotional menestyi suhteellisen hyvin. Ranskassa se oli 21., Australiassa 26. ja Sveitsissä parhaimmillaan sijalla 30. So Emotionalista työstetyn musiikkivideon ohjauksesta vastasi Wayne Isham. Siinä Houston nähdään kiertueellaan valmistautumassa illan konserttiin. Video on kuvattu Lehighin yliopiston Stabler Arenalla Pennsylvaniassa Houstonin vuosiin 1987-1988 ajoittuneen maailmankiertueen The Moment of Truth aikaan. So Emotionalista Britanniassa julkaistu cd-single sisältää lisäksi liveversion kappaleesta Didn't We Almost Have It All. Se on nauhoitettu syyskuun toisena 1987 Saratoga Springsissä, New Yorkissa Moment of Truth-kiertueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti