torstai 10. elokuuta 2023

Lauantain pitkä:Eräs Dire Straitsin tunnuskappaleista

 Sultans of Swing on brittiläisen rockyhtyeen Dire Straitsin kappale, joka on bändin johtohahmon, kitaristi/solisti Mark Knopflerin käsialaa. Demo kappaleesta nauhoitettiin Pathway-studioilla Pohjois-Lontoossa heinäkuussa 1977. Se pääsi rotaatioon BBC Radio Londonilla ja Phonogram Records tarjosi yhtyeelle nopeasti levytyssopimusta. Biisi nauhoitettiin uudelleen helmikuussa 1978 Basing Street-studioilla Dire Straitsin nimeä kantaneelle esikoisalbumille. Singlen kakkospuolella julkaistu Eastbound Train on livebiisi, joka on lisäksi ilmestynyt ainoastaan albumilla  Live at the Hope & Anchor Front Row Festival. Singleformaatissa Sultans of Swing nousi viiden suosituimman joukkoon Kanadassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa ja top teniin Australiassa, Irlannissa ja yhtyeen kotimaassa Britanniassa. Kappaleesta on muodostunut klassikko Classic rock-tyyppisillä kanavilla ja se onkin eräs Dire Straitsin tuotannon suoranaisista tunnuskappaleista. Sultans of Swingin lyriikat saivat inspiraationsa jazzyhtyeestä, joka soitti lähes tyhjässä pubissa Deptwordissa, Etelä-Lontoossa. Pian perustamisensa jälkeen Dire Straits taltioi Pathway-studioilla viiden biisin demon. Sen kappaleiden joukossa oli myös Sultans of Swing. Demo päätyi arvostetulle dj:lle Charlie Gillettille ja hän pisti Sultans of Swingin rotaatioon ohjelmassaan. Levytyssopimus Phonogram Recordsin kanssa solmittiin kahta kuukautta myöhemmin. Levytysversion tuotannosta vastasi Muff Winwood. Siinä Mark Knopfler hyödynsi soitossaan sormipikkausta. Sultans of Swing vastaanotti yleisesti myönteisiä arvioita ja esimerkiksi Record Mirror nimesi sen vuoden 1978 kymmenenneksi parhaaksi kappaleeksi. Vuonna 1993 Sultans of Swing pääsi Paul Williamsin teokseen Rock and Roll:The 100 Best Singles. Dire Straitsin tuotannosta Sultans of Swing on päässyt ainoana biisinä 500 rockia muokanneen kappaleen listalle. Vuonna 2006 Mojo nimesi Sultans of Swingin 50 parhaan brittiläisen kappaleen listalleen. Guitar World rankkasi kappaleen kitarasoolon 22:ksi parhaaksi ja Rolling Stone listasi sen 32:ksi parhaaksi kitarakappaleeksi. Sultans of Swing julkaistiin alun perin toukokuussa 1978, mutta listasijoituksia saavutti vasta kappaleen seuraavan vuoden tammikuuhun ajoittunut uudelleenjulkaisu. Dire Straitsin esikoispitkäsoiton lisäksi mainittu kappale on mukana yhtyeen tuotannosta kasatuilla kokoelma-albumeilla Money For Nothing,   Sultans of Swing: The Very Best of Dire Straits ja The Best of Dire Straits & Mark Knopfler: Private Investigations.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti