30. joulukuuta 1934 syntynyt ja 8. helmikuuta 1990 edesmennyt Charles Weedon Westover, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Del Shannon, oli yhdysvaltalainen rock- ja countryartisti sekä lauluntekijä, joka muistetaan ensisijaisesti vuonna 1961 Billboardin listakärkeen nousseesta kappaleestaan Runaway.Westover syntyi Grand Rapidsissa, Michiganissa ja varttui lähellä sijainneessa Coopersvillessa. Hän oppi soittamaan ukulelea ja kitaraa ja kuunteli country & western -musiikkia, kuten Hank Williamsia, Hank Snowta ja Lefty Wrizzeliä. Westover meni armeijaan vuonna 1954 ja Saksassa ollessaan hän soitti yhtyeessä The Cool Falmes. Westoverin palveluksen päätyttyä hän palasi Battle Creekiin, Michinganiin ja työskenteli myyjänä ja autonkuljettajana huonekalutehtaassa. Westover löysi osa-aikaista työtä rytmikitaristina solisti Doug DeMottin yhtyeessä The Moonlight Ramblers, joka esiintyi erityisesti The Hi-Lo Clubissa. DeMottin lähdettyä yhtyeestä vuonna 1958 Westoverista tuli sen johtohahmo ja solisti. Hän ryhtyi käyttämään nimeä Charlie Johnson ja yhtyeen nimeksi vaihtui The Big Little Showband. Alkuvuodesta 1959 yhtyeen kokoonpanoa täydensi kosketinsoittaja Max Crook, joka soitti itse keksimäänsä varhaista muotoa syntetisaattorista. Crook oli jo tehnyt levytyksiä ja hän kehotti Ann Arborissa vaikutaanutta dj:tä Ollie McLaughlinia saapumaan kuuntelemaan yhtyettä. McLaughlin vei yhtyeen työstämät demonauhat Detroitiin Talent Artistsin Harry Balkille ja Irving Micahnikille. Heinäkuussa 1960 Westover ja Crook solmivat sopimuksen, jonka mukaan kaksikosta tuli Bigtop-yhtiölle levyttäviä artisteja ja lauluntekijöitä. Balk kehotti Westoveria käyttämään taiteilijanimeä ja valinta kohdistui Del Shannoniin. Westover yhdisti The Hi Lo-Clubilla yleisen painijapseudonymin Mark Shannonin Deliin, joka oli johdos Cadillac Coupe De Villestä, hänen lempiautostaan ja lopputuloksena oli Del Shannon. Shannon matkusti New Yorkiin, mutta ensimmäisistä levytyksistä ei muodostunut menestyksekkäitä. Niinpä McLaughlin kehotti Shannonia ja Crookia kirjoittamaan uudelleen ja levyttämään erään varhaisimmista kappaleistaan, joka oli originaalilta nimeltään Little Runaway ja hyödyntämään sen keskeisenä instrumenttina Crookin varhaista syntetisaattoria eli Musitronia. Runaway levytettiin 21. tammikuuta 1961, julkaistiin samaisen vuoden helmikuussa ja huhtikuussa kappale nousi Billboardin listakärkeen. Sitä seurannut Hats off to Larry nousi samaisena vuonna Billboardin listan viidenneksi ja Cashboxin vastaavalla toiseksi.
Jonkinasteista suosiota saavutti myös toinen single So Long, Baby, niin ikään tekstinsä osalta katkeraa eroa käsitellyt kappale. Runaway ja Hats off to Larry oli levytetty päivässä. Vuonna 1962 Bob Battin kanssa levytetty ja seuraavana vuonna julkaistu Little Town Flirt saavutti Billboardin listalla 12. sijan. Saman listasijoituksen albumien osalta saavutti Shannonin samanniminen pitkäsoitto. Kyseisten hittien jälkeen Shannon ei kyennyt ylläpitämään suosiotaan Yhdysvalloissa. Kyseinen seikka ei kuitenkaan vaikuttanut hänen menestykseensä Britanniassa, missä Shannon oli aina ollut suosittu. Hänestä tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen artisti, joka levytti coverin Beatles-kappaleesta. Shannonin näkemys From me to Yousta nousi artistin kotimaassa listoille ennen Beatlesin originaalia. Elokuuhun 1963 mennessä Shannonin sopimus Bigtopin kanssa loppui ja hän perusti oman, vanhempiensa mukaan nimetyn yhtiönsä Berlee Recordsin, jonka jakelijana toimi Diamond Records. Kahdesta julkaistusta singlestä Four Seasons-henkinen Sue's Gotta Be Me oli Yhdysvalloissa sijalla 71. ja nousi Britanniassa sijalle 21. Saarivaltakunnassa Shannonin levyjen julkaisijana oli London. Seuraava single That's The Way Love Is ei saavuttanut listasijoitusta ja Shannon lopetti yhteistyönsä manageriensa kanssa pian kyseisen singlen julkaisun jälkeen. Alkuvuodesta 1964 Shannonin levy-yhtiöksi vaihtui Amy ja Britanniassa Stateside. Hän palasi listoille covereillaan Jimmy Jonesin vuoden 1960 hitistä Handy Man sekä Bobby Freemanin vuoden 1958 menestyskappaleesta Do You Wanna Dance. Shannonin omaa tuotantoa edustaneista kappaleista Keep Searchin' oli Britanniassa kolmantena ja Yhdysvalloissa yhdeksäntenä ja Stranger in Town saavutti Britanniassa 40:n sijan. Loppuvuodesta 1964 Shannon toimi tuottajana nuoren michiganilaissolistin Bob Segerin demolla. Seger nousi suursuosioon huomattavasti myöhemmin. Shannon antoi äänityksen asetaattiversion Dick Clarkille, jonka eräällä vuoden 1965 kiertueista Shannon oli mukana.Vuoteen 1966 mennessä Bob Seger levytti philadelphialaiselle Cameo Recordsille. Jotkin paikalliset menestyskappaleet johtivat lopulta levytyssopimukseen Capitol Recordsin kanssa. Loppuvuodesta 1964 Shannon teki kunniaa myös eräälle keskeisimmistä musiikillisista esikuvistaan albumilla Del Shannon Sings Hank Williams. Kyseinen pitkäsoitto nauhoitettiin raa'alla country- honky tonk -tyylillä, eikä siltä julkaistu singlejä. 22. joulukuuta 1965 Del Shannon avasi Ike & Tina Turnerin kanssa Dave Hulin Hullabaloon Los Angelesissa, Kaliforniassa. Vuonna 1966 Shannon solmi sopimuksen Liberty Recordsin kanssa ja levytti coverit Toni Fisherin The Big Hurtista ja Rolling Stonesin Under My Thumbista. Edellisenä vuonna Peter & Gordon olivat versioineet Shannonin kappaleen I Go To Pieces.
Shannon oli myös noihin aikoihin Los Angelesissa vaikuttaneen countryartisti Jimmy Carverin löytäjänä. Shannon järjesti Carverille levytyssopimuksen Liberty Recordsin alamerkin Imperial Recordsin kanssa. Shannon oli kirjoittajana, tuottajana ja sovittajana Carverin debyyttisinglen One Way Or The Other/Think About Her All the Time molemmilla kappaleilla. Carver tuli saavuttamaan lähes 20 countryhittiä 60-luvun lopussa sekä seuranneella vuosikymmenellä. Carverin Imperial Recordsin julkaiseman esikoisalbumin kansiteksteissä Shannon saa ansaitsemansa kiitokset Carverin kiinnittämisestä kyseiselle levy-yhtiölle. 1960-luvun loppuun mennessä Shannon ei ollut saavuttanut listahittejä useaan vuoteen. Vuonna 1969 hän löysi Gayle McGormickin leadvokalisoiman yhtyeen Smith ja tuotti sen hitiksi muodostuneen coverversion The Shirelles-yhtyeen vuoden 1963 menestyskappaleesta Baby It's You. Seuraavana vuonna Shannon oli tuottajana Brian Hylandin miljoonamenestyksellä Gypsy Woman, joka oli cover Curtis Mayfieldin hitistä. Liberty Recordsilla vaikuttamisensa aikana Shannon saavutti Yhdysvalloissa paikallistasolla hittisinglejä kappaleilla The Big Hurt, Under My Thumb, She, Led Along sekä vuoden 1967 näkemyksellään debyyttihitistään Runaway. Kyseinen versio oli nauhoitettu Britanniassa Andrew Loog Oldhamin tuottamana ja se menestyi myös Kanadan ja Australian poplistoilla. Alkuvuodesta 1967 Shannon levytti Britanniassa Olhamin tuottaman albumin Home and Away. Oldhamin mukaan kyseessä olisi ollut brittiläinen vastine Beach Boysin Pet Soundsille ja kyseinen albumi päätyi Liberty Recordin hyllyttämäksi. Joitakin kyseiselle albumille kaavailluista kappaleista tosin julkaistiin singleformaatissa. Kaikki Home and Awaylle kaavaillut raidat sekä kolme muuta kappaletta saivat julkaisunsa vasta vuonna 1978 Britanniassa ilmestyneellä albumilla And the Music Plays On. Yhdysvalloissa kyseisten kappaleiden julkaisu ajoittui vuoteen 1991 osana Del Shannon- The Liberty Years -nimistä cd:tä. Vuonna 2006 39 vuotta levytyksensä jälkeen Home and Away sai julkaisunsa yksittäisenä albumina Britanniassa EMI Recordsin ansiosta. Kyseinen cd kokosi yhteen 11 originaalia albumiraitaa ja viisi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Filippiineillä julkaistua singlekappaletta niiden alkuperäisten miksausten kera. Syyskuussa 1967 Shannon aloitti albuminsa The Further Adventures of Charles Westover nauhoitukset. Vaikka albumista ei muodostunut kaupallisesti menestyksekästä, se nauttii suurta arvostusta sekä kriitikoiden että Shannonin diggareiden keskuudessa. Vuonna 1968 pitkäsoitolta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Thinkin' It Over ja Gemini. Samaisen vuoden lokakuussa Liberty julkaisi Shannonin kymmenennen ja samalla viimeisen singlen Raindrops, joka oli cover Dee Clarkin vuoden 1961 hitistä. Se lopetti Shannonin uran kaupallisessa mielessä pettymyksellisen ajanjakson.
Vuonna 1972 hän solmi sopimuksen United Artistsin kanssa ja äänitti seuraavan vuoden kesäkuussa julkaistun albumin Live in England. Kriitikko Chris Martin kirjoitti kyseisestä levystä myönteisen arvion, mainitsi Shannonin olevan aina uskollinen musiikkinsa originaaleille soundeille ja hänen falsetolleen veti vertoja ainoastaan Lou Christie. Huhtikuussa 1975 Shannon solmi sopimuksen Island Recordsin kanssa. Managerinsa kanssa Shannon vaati vanhoja rojaltejaan ja vuonna 1975 perustettu Bug Music vastasi hänen kappaleidensa omistuksesta. Shannonin vuoden 1976 konsertti Roxy Theatressa sai osakseen myönteiset arviot. Hänen ohjelmistonsa koostui tuolloin tuoreista rockkappaleista sekä muutamasta klassikosta tyyliin Endless Sleep ja The Big Hurt. 70-luvulla Shannonin ura hidastui merkittävästi hänen alkoholisminsa vuoksi. Vuonna 1974 walesilaisrockari Dave Edmunds tuotti hänen singlensä And the Music Plays On. Neljä vuotta myöhemmin Shannon lopetti juomisen ja alkoi työskennellä Phil Phillipsin kappaleen Sea of Love parissa. Se julkaistiin 80-luvun alussa Tom Pettyn tuottamalla albumilla Drop Down and Get Me. Sen levytys kesti kaksi vuotta ja taustayhtyeenä albumilla kuultiin Tom Pettyn The Heartbreakersiä. Shannonin tuonaikainen levy-yhtiö RSO Records lopetti kuitenkin toimintansa. Albumi viimeisteltiin Elektran jakelemalle Network Recordsille. Seitsemän originaalikappaleen lisäksi mukana olivat Sea of Loven lisäksi coverit Everly Brothersilta, Rolling Stonesilta ja Frankie Fordilta. Vuonna 1986 Renegade-yhtyeen rumpali Luis Cardenas levytti versionsa Runawaystä ja myös Shannon nähtiin kappaleen musiikkivideossa poliisina. Helmikuussa 1982 Shannon esiintyi Bottom Linessa ohjelmiston koostuessa pop-rockkappaleista sekä artistin vanhoista hiteistä. Arvion konsertista kirjoitti New York Timesin Stephen Holden, jonka mukaan Runawayn ja Keep Searchinin versioissa Shannon yhtyeineen löysi uudelleen soundin, jossa artistin falsetto toimi upeasti urkusoundien kanssa. Vuonna 1986 Shannon saavutti top ten-hitin biisintekijän ominaisuudessa. Countryartisti Juice Newtonin näkemys Shannonin kappaleesta Cheap Love saavutti tuolloin Billboardin countrylistalla yhdeksännen sijan. Artistina Shannon saavutti jälleen menestystä levyttämällä Runawayn uudella tekstillä NBC-TV:n ohjelmaan The Crime Story.Vuonna 1988 The Smithereens-yhtyeen albumilla The Green Thoughts Shannonia kuultiin solistina kappaleessa The World We Knew. Kahta vuotta myöhemmin Shannon levytti Electric Light Orchestran johtohahmon Jeff Lynnen kanssa ja hänen huhuttiin liittyvän The Traveling Wilburysiin edesmenneen Roy Orbisonin tilalle. Shannon oli levyttänyt Lynnen kanssa jo 70-luvun puolivälissä. Vuoden 1975 satoa edustaa myös Shannonin omaa käsialaa oleva countrykappale In My Arms Again. Sen hän levytti selkeästi myöhemmin Warner Brosille. Kyseinen yhtiö oli sainannut Shannonin vuonna 1984. Masennuksesta kärsinyt Shannon riisti hengen itseltään 8. helmikuuta 1990 kotonaan Santa Claritassa, Kaliforniassa. Hänen kuolemansa jälkeen Traveling Wilburys kunnioitti Shannonia levyttämällä versionsa Runawaysta. Muista kyseisen klassikkohitin levyttäneistä yhtyeistä ja artisteista mainittakoon pikaisesti The Small Faces, Bonnie Raitt sekä Gary Holton ja Casino Steele. Jeff Lynne osallitui myös Shannonin postuumin albumin, vuonna 1991 Silvertonen julkaiseman pitkäsoiton Rock On tuotantotyöhön. Vuonna 1999 Shannon pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti