tiistai 12. joulukuuta 2017

Keskivikon klassikko:Ted Nugentin vuoden 1977 klassikkoalbumi

Ted Nugent:Cat Scratch Fever

Toukokuussa 1977 ilmestynyt Cat Scratch Fever on amerikkalaiskitaristi Ted Nugentin yhtyeensä kanssa työstämä menestysalbumi. Maestron itsensä lisäksi merkittäväksi kyseisellä pitkäsoitolla muodostuu solisti Derek St. Holmesin osuus. Pitkäsoiton tunnetuinta antia edustaa sen käynnistävä nimikappale, joka saavutti singleformaatissa Billboardin listalla 30. sijan. Pitkäsoiton kappaleista Wang Dang Sweet Poontang ja Sweet Sally kelpasivat 90-luvun alkajaisiksi covereiksi Kouvolan koville, eli Peer Güntille trion heittäessä runsaasti covermateriaalia sisältäneen clubirundin. Ilmeisen kitarointinsa lisäksi myös melodisuutensa osalta vakuuttavan Death by Misadventuren teemana on Rolling Stonesin Brian Jonesin kuolema. Myös Live It Up löytää voimansa kaivattavasta nyanssikkuudestaan. Home Bound on tyylitajuinen ja upea instrumentaalikappale, jonka henkeä Timo Nikki tyylitajuisesti tavoitti Güntin levytysohjelmistoon vuoden 1990 albumille Don't Mess with the Countryboys päätyneessä ja niin ikään instrumentaalina toteutetussa kappaleessa E4. Pitkäsoiton kakkospuolen avaava Workin' Hard Playin' Hard yhdistää iskevän riffittelyn onnistuneeseen laulumelodiaan. A Thousand Knives jatkaa tehokkaan, mutta edelleen miellyttävän melodisen ja rullaavan rokkauksen parissa operointia. Fist Fightin' Son of a Gun kiristää tahtia pitkäsoiton loppua kohden ja albumin kaikkein tiukin rypistys Out of Control on säästetty viimeiseksi. Harvemmin kuunteluun ehtineenä Nugentin Cat Scratch Fever nousee erääksi vuoden 1977 hivenen unohdetummista klassikkoalbumeista. Nugentin diskografiassa suurta menestystä jatkoi sitä seurannut ja seuraavana vuonna ilmestynyt tupla-albumi Double Live Gonzo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti