Peer Günt:Golden Greats
Vaikka Kouvolan boogiekoneen Peer Güntin keikkailu oli 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla melko vähäistä, julkaistiin kivikovalta triolta vuonna 1997 20 kappaleesta koostunut ja kappalevalinnoiltaan varsin onnistunut kokoelma-albumi Golden Greats. Kronologisesti etenevän ja edelleen ansaitusti hyvin kauppansa tekevän koosteen vanhinta ja harvinaisinta antia edustaa vuoden 1981 satoa oleva ja Johanna-yhtiölle levytetty single Woman on the Radio. Rumpalihirmu Teijo "Twist Twist" Erkinharju oli jo tuolloin osa yhtyeen kokoonpanoa. Maaliskuussa 1985 ilmestyneeltä yhtyeen erinomaiselta esikoispitkäsoitolta mukana ovat itseoikeutettu yhtyeen ideologian tiivistävä I Don't Wanna Be A Rock N' Roll Star, riffijärkäle Fuck the Jazz ja bluesahtava kultahippu Street 69. Minilp:ltä Through the Wall valinta kohdistuu balladikaunokkiin Losin' My Mind. Güntin lopullisen läpimurtolevyn, kesän korvalla 1986 ilmestyneen Backseatin näytteet ovat itseoikeutetusti räjähtävä nimikappale ja toinen kiistaton klassikko, usein keikkojen avauskappaleena ollut Bad Boys Are Here. Kolmantena valintana kyseiseltä pitkäsoitolta on ensi kerran jo vuonna 1980 kakkossingle Animal Loverin kakkospuolelle levytetty Liqueur and Drugs ja Backseatin häviäjäehdokkaisiin kokoelmalla lukeutuvat näin ollen esimerkiksi melkoisen laadukkaat (I Take Your) Money and Honey ja Hole in the Door sekä todellinen slovarihelmi Down by the Shadow. Kesällä 1987 ilmestyneeltä Güntin kolmannelta pitkäsoitolta Good Girls Don't... valinnat Golden Greatsillä osuvat kertakaikkisesti nappiin. Mukana ovat nimittäin tarttuva singlepoiminta Bartender, upea ja myös harvinaislaatuinen balladi Years on the Road sekä kyseisen pitkäsoiton käynnistävä, erinomainen nopea jyräys Midnight Train. Vuoden 1988 Günt-albumilta Fire Wire poiminnat osuvat myös miltei yhtä ehdottomiin biiseihin. Singlekappale Wake Me Up ja keikkastandardi T-Bone Steak and a Bottle of Beer puolustavat paikkaansa kokoelmalla täysin, mutta Fat Girlsin tilalle olisi voinut ajatella rullaavariffistä Moses on the Mountainia, tai bluesorientoitunutta Handful of Sandiä. Toukokuussa 1990 ilmestyneeltä ja Güntin diskografiassa aavistuksen aliarvostetulta pitkäsoitolta Don't Mess with the Countryboys kokoelmalla on PG:n tuohonastisista albumeista ainoana mukana neljä kappaletta. Rankka avausraita, maailmanlopusta kertova When Hell Breaks Loose, sielukas blues You Let a Good Man Go ja kokoelman päättävä Timo Nikin kekseliäs instrumentaali E4 ovat kaikki kiistattomia klassikoita, mutta Readhead-raidan tilalla olisi voinut olla esimerkiksi Troubled Child. Golden Greatsin ilmestymisen aikaan tuoreimmalta PG:n pitkäsoitolta Smalltown Maniacs valinnat kohdistuvat onnistuneesti albumin nimikappaleeseen ja Shotgun Weddingiin. Kokoelman 20 kappaleesta suurin osa edustaa PG:n essentiaaleinta tuotantoa, joten jos Kouvolan kovien diskografiasta pitäisi valita vain yksi albumi, olisi Golden Greats laajuudessaan ja laadukkuudessaan varsin onnistunut valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti