Freen ensimmäinen pitkäsoitto Tons of Sobs ilmestyi jo
loppuvuodesta 1968. Tyylillisesti se sisälsi melkoisen tanakkaa bluesrevitystä
ja keikkastandardeiksi albumilta nousivat erityisesti cover The Hunter sekä
omasta tuotannosta letkeästi svengaava I’m A Mover. Vuoden 1969 kakkosalbumi
Free oli kokonaisuutena niin ikään varsin vahvaa työtä ja sen kappaleista nostettakoon
esiin I’ll Be Creepingin, Songs of Yesterdayn, Womanin ja todella kauniin
balladin Mourning Sad Morning kaltaiset kultahiput. Vaikka Freen ensimmäiset
pitkäsoitot eivät osoittautuneet kovin suuriksi menestyksiksi, saavutti yhtye
kulttimainetta energisillä livekeikoillaan ja se pääsi soittamaan muun muassa
Blind Faithin lämmittelijänä. Freen kappaleista suurin osa oli kaksikon Fraser
ja Rodgers käsialaa. Freen kolmannelta albumilta, vuoden 1970 heinäkuussa
ilmestyneeltä ja niin ikään erittäin tasokkaalta Fire and Waterilta poimittu
single, tarttuvalla riffillä ja kertosäkeellä kruunattu Allright Now nousi
kotimaassa aina kakkoseksi ja Amerikassakin neljänneksi. Pitkäsoiton muista
kappaleista mainittakoon erinomaisen sielukas nimiraita sekä Freen keskeiseen
balladituotantoon lukeutuva Heavy Load. Muutaman kuukauden ajan vallitsi
suoranainen Free-mania ja yhtye esiintyi muun muassa Isle of Wightin
festivaaleilla kyseisenä vuotena. Fire and Wateria seurannut seesteisempi,
vaikkakin varsin laadukas albumi Highway sekä siltä lohkottu single The Stealer
eivät valitettavasti menestyneet edeltäjänsä tavoin. Slovaripuolella albumi
sisälsi useita huippuhetkiä, kuten kummankin levypuoliskon päätösraidat Be My
Friend ja Soon I Will Be Gone. Vuoden 1971 keväällä Free hajosi julkaistuaan
sitä ennen Free Liven! sekä menestyksekkään singlen My Brother Jake. Fraserin ja
Rodgersin uudet yhtyeet Toby ja Peace eivät saaneet toimintaansa kunnolla
käyntiin. Kossoff ja Kirke lyöttäytyivät yhteen ensisijaisesti studiomuusikkona
kunnostautuneen kosketinsoittaja Rabbit Bundrickin ja japanilaisen basistin
Tetsu Yamauchin kanssa ja julkaisivat yhteisen albumin.
Alkuvuodesta 1972 Freen originaalikvartetti oli jälleen
kasassa. Edeltäjiään kosketinsoitinvoittoisempi albumi Free at Last jatkoi
laadukasta tasoa ja sisälsi muun muassa singlehitin Little Bit of Love sekä
varsin vahvaa työtä edustavat balladit Magic Ship ja Goodbye. Andy Fraser jätti
yhtyeen lopullisesti ennen Japanin-kiertuetta kesällä 1972. Tilalle saatiin
Tetsu ja myös Rabbit kuului kiertuekokoonpanoon. Freen viimeisellä
pitkäsoitolla, vuonna 1972 äänitetyllä ja seuraavan vuoden alussa julkaistulla
Heartbreakerillä olivat mukana Rodgers, Kirke, Kossoff, Tetsu ja Rabbit ja
muutamalla raidalla kitaristi Snuffy Walden. Eräs Freen parhaista levyistä
sisälsi muun muassa klassikkotasoisen singlehitin Wishing Well, pitkän ja
vakuuttavan nimikappaleen sekä balladiosaston todellisiin ässiin lukeutuvan
raidan Come Together in the Morning. Alkuvuodesta 1973 Free hajosi. Seuraavana vuonna julkaistusta tuplakokoelmasta Free Story muodostui ironisesti yhtyeen menestynein albumi. Rodgers ja
Kirke perustivat varsin menestyksekkääksi muodostuneen Bad Company-yhtyeen ja
vakavista huumeongelmista kärsinyt Kossoff Back Street Crawlerin, joka ehti
julkaista kaksi albumia. Kossoff menehtyi sydänkohtaukseen vain 25-vuotiaana ja Fraser 16. maaliskuuta 2015 62-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti