Tiistain tukeva:1970-luvulla huippusuosittu ja paluun tehnyt disco- ja funkyhtye

KC and the Sunshine Band on vuonna 1973 Hialehissa, Floridassa perustettu disco- ja funkyhtye, jonka keskeisimpiin hittisingleihin lukeutuvat Get Down Tonight, That’s The Way (I Like It), Shake Your Booty, I’m Your Boogie Man, Keep It Comin’ Love, Boogie Shoes, Please Don’t Go ja Give It Up. Yhtye otti nimensä solistinsa Harry Wayne Caseyn sukunimestä ja hänen kotiosavaltiostaan, Floridassa sijaitsevasta Sunshine Statesta. KC and the Sunshine Band on saavuttanut viisi Billboard Hot 100 -listalla kärkeen kohonnutta singleä, niistä neljä 1970-luvun aikana ja yhden heti seuraavan vuosikymmenenen alkajaisiksi. Perustajajäsen Harry Wayne Casey työskenteli osa-aikaisesti TK Recordsilla. Hänen yhtyeensä originaalinimi oli KC & The Sunshine Junkanoo Band, koska sen muusikoihin kuului paikallisen The Miami Junkanoo Bandin soittajia. Näihin aikoihin basisti Richard Finch oli toiminut ääni-insinöörinä TK:lla ja tästä alkoikin hänen sekä Harry Wayne Caseyn musiikillinen yhteistyö. Lineupia täydensivät pian niin ikään TK:n studiomuusikoihin lukeutuneet kitaristi Jerome Smith ja rumpali Robert Smith. Ensimmäiset singlet, syyskuussa 1973 ilmestynyt Blow Your Whistle ja helmikuussa 1974 seurannut Sound Your Funky Horn saavuttivat Billboardin R&B-listalla ja myös ulkomailla siinä määrin vastakaikua, että TK halusi julkaista yhtyeeltä pitkäsoiton ja uuden singlen. Käydessään läpi demoja KC and the Sunshine Bandille Casey sävelsi kappaleen Rock Your Baby. Se päätyi George McCraen levytysohjelmistoon ja nousi listakärkeen 51:ssä maassa kesän 1974 aikana. KC and the Sunshine Bandin tuotannosta kappale Queen of Clubs sisälsi kreditoimattomana McCraen vokalisointia. Se nousi brittilistalla seitsemänneksi ja bändi tek kiertueen Britanniassa vuoden 1975 aikana. Samana vuonna yhtye julkaisi toisen nimeään kantavan albumin. Siltä poimitusta Get Down Tonightista muodostui yhtyeen ensimmäinen suuri hitti, joka nousi Billboardin R&B-listan kärkeen huhtikuussa 1975 ja Hot 100 -listan kärkeen samaisen vuoden elokuussa. Marraskuussa julkaistu That’s The Way (I Like It) nousi niin ikään listakärkeen. Vuonna 1976 ilmestyneeltä albumilta Part 3 poimittiin listakärkeen kohonneet singlet I’m Your Boogie Man ja Shake Your Booty. Vuoden 1977 tuotantoa edustava Keep It Comin’ Love saavutti Yhdysvalloissa toisen sijan. KC and The Sunshine Bandin suosio jatkui yhtyeen viidenteen ja vuonna 1979 ilmestyneeseen albumiin saakka. Siltä poimittu Please Don’t Go kohosi viikon ajaksi listakärkeen tammikuussa 1980. Kyseessä oli kyseisen vuosikymmenen ensimmäinen Billboardin listaykkössingle. Vuonna 1980 yhtyeen levy-yhtiöksi vaihtui Epic Records ja se kokeili erilaisia musiikillisia tyylejä. Teri De Sarion kanssa levyttämästään duetosta Yes, I’m Ready Casey saavutti listakkosen maaliskuussa 1980. Adult Contemporary-tyylinen soundi erosi voimaasti KC and the Sushine Bandin edustamasta tyylistä ja mainittu single oli Caseyn ensimmäinen menestyskappale Sunshine Bandin ulkopuolella. Kaksi vuotta edellisen albumin julkaisun jälkeen yhtyeeltä ilmestyi vuoden 1981 aikana jopa kaksi pitkäsoittoa; The Painter ja Space Cadet Solo Flight. Mainitut albumit eivät saavuttaneet listasijoitusta, mutta vuonna 1982 ilmestyneeltä albumilta All in a Night’s Work poimittu kappale Give It Up palautti yhtyeen suosiota ja nousi seuraavana vuonna Bilboardilla top 40:ään. Kappale sisältyy myös KC and the Sunshine Bandin vuonna 1983 ilmestyneelle albumille KC Ten. Epic Records kieltäytyi kuitenkin julkaisemasta kappaletta Yhdysvalloissa sen varhaisemman menestymättömyyden vuoksi. Turhautuneena Casey perusti oman Meca Recordsinsa ja julkaisi Give It Upin singleformaatissa Yhdysvalloissa oman levy-yhtiönsä kautta. Menestystä seurasi, mutta albumi ei kokonaisuutena vastannut sille asetettuihin odotuksiin. Yhtye lopetti toimintansa Caseyn jätettyä musiikkibisneksen vuonna 1984. 1990-luvun alussa diskomusiikkiin oli kohdistunut uutta kiinnostusta ja Casey perusti Sunshine Bandin uudelleen kahden muun originaalijäsenen, perkussionisti Fermin Goytisolon ja vokalisti Beverly Champion-Fosterin kanssa ja aloitti jälleen keikkailun. Rhino Records on julkaissut uudelta yhtyeeltä useita uudelleen nauhoitettua tuotantoa sisältäviä albumeita. Vuonna 1993 ilmestynyt Oh Yeah! oli yhtyeen ensimmäinen uudesta tuotannosta koostunut albumi kymmeneen vuoteen. Kitaristi Jerome Smith edesmeni 28. heinäkuuta 2000. Elokuun toisena 2002 KC and the Sunshine Band sai tähtensä Hollywood Walk of Famelle. Vuosina 2001 ja 2007 ilmestyneet albumit I’ll Be There for You ja Yummy koostuivat yhtyeen ennen taukoaan työstämästä arkistomateriaalista. Vuonna 2003 elokuvasta The In-Laws työstettiin uusi versio, jossa KC and the Sunshine Band oli mukana. Kuudes heinäkuuta 2013 KC and the Sunshine Band sai tähtensä Palm Springs Walk of Starsiin. Heinäkuun ensimmäisenä 2024 oli KC and the Sunshine Bandista kertovan musikaalin Who Do Ya Love? ensi-ilta Edinburgh Festival Fringessä. Sen uusi versio nimeltä Get Down Tonight nähtiin Charing Cross Theatressa Lontoon West Endissä syyskuussa 2025.

Maanantain mainio:Public Image Ltd:n ensimmäinen virallinen livealbumi

Public Image Ltd:Paris au Printemps

Britanniassa 14. marraskuuta 1980 ja Japanissa seuraavan vuoden tammikuussa Virginin julkaisemana ilmestynyt Paris au Printemps on brittiläisen postpunk-yhtyeen Public Image Ltd:n ensimmäinen livealbumi. Otsikkonsa mukaisesti Paris au Printempsin nauhoitukset ovat Pariisista;ne kaksi konserttia, joista nauhoitukset ovat, soitettiin tosin jo tammikuussa 1980. Albumin nimen lisäksi sekä sen kappaleille että yhtyeelle itselleen on albumin kannessa annettu ranskankieliset nimet. Paris au Printemps jäi viimeiseksi täyspitkäksi albumiksi Public Image Ltd:n perustajajäseniin lukeutuneelle basistille Jah Wobblelle. Vastaavasti Pariisin-konsertit olivat ensimmäiset, joihin yhtyeen uusi rumpali Martin Atkins otti osaa. Brittilistalla Paris au Printempsin paras listasijoitus oli 61. John Lydon on maininnut Public Image Ltd:n työstäneen Paris au Printempsin ja lähettäneen sen Virgin Recordsille kattaakseen edellisestä studioalbumistaan Metal Box aiheutuneet kustannukset. Vuonna 1992 BBC Radiolle antamassaan haastattelussa John Lydon on maininnut Paris au Printempsin tulleen julkaistuksi juuri mainitusta syystä. Hän ei pitänyt mainittua livealbumia erityisen laadukkaana. Mainittua pitkäsoittoa on joka tapauksessa kuvattu vastaiskuna niille heikkotasoisille bootleg-nauhoituksille, joita Public Image Ltd:n konserteista oli ilmaantunut. Lydonin mukaan livealbumin tekeminen maksoi yhtyeelle tarkalleen yhden kelanauhurin hinnan. Nauhoitukset tehtiin Revox-kelanauhurilla, josta Public Image Ltd vastaanotti Virgin Recordsilta 30 000 puntaa. Mainitun summan on mainittu olleen täsmälleen sama, jonka yhtye investoi Metal Box-albuminsa julkaisemiseen. Paris au Printempsin kansikuva on John Lydonin käsialaa ja siinä nähdään hänen itsensä lisäksi Keith Levene ja Jeannette Lee.

Sunnuntain extra:Eräs The Everly Brothersin vuoden 1958 hiteistä

 27.lokakuuta 1958 Cadencen julkaisemana ilmestynyt ja 13. lokakuuta samaisena vuonna nauhoitettu Problems on The Everly Brothersin single, joka pysytteli Billboardin Hot 100 -listalla 15 viikon ajan. Sen nousun listakärkeen esti ainoastaan The Teddy Bearsin To Know Him is to Love Him. Kanadassa CHUM Hit Paradella ja Alankomaissa Problemsin paras sijoitus oli viidentenä ja Britanniassa New Musical Express-listalla yhtä sijaa alempana.

Lauantain pitkä:Eräs 90-luvun suosituimmista danceyhtyeistä

 

M People on vuonna 1990 perustettu brittiläinen tanssiyhtye, joka saavutti menestystä suurimman osan mainitusta vuosikymmenestä. Yhtyeen nimi on johdettu sen perustajajäsenen Mike Pickeringin etunimen ensimmäisestä kirjaimesta. Joulukuussa 2016 Billboard nimesi M Peoplen kaikkien aikojen 83:ksi suosituimmaksi tanssiyhtyeeksi. Vuoteen 2021 mennessä M Peoplen levyjä oli myyty yli 11 miljoonaa kappaletta. Pickeringin varhaisempi yhtye oli ollut Quando Quando, Paul Heard oli kuulunut acid jazz-yhtyeeseen Ace of Clubs ja Shovell kollektiiviin Natural Life. Uuden yhtyeen alkuperäisenä tarkoituksena olisi ollut hyödyntää eri solisteja eri biiseissä, mutta Pickering ja Heard plokkasivat Heather Smallin yhtyeen solistiksi. Tämä oli vaikuttanut aikaisemmin brittiläisessä soulyhtyeessä Hot House. Se oli julkaissut kriitikoiden arvostamia albumeita, jotka olivat kuitenkin jääneet vaille suurta kaupallista menestystä. M Peoplen ensimmäinen single oli rajoitettuna painoksena ilmestynyt Colour My Life, mutta yhtyeen ensimmäinen virallinen singlejulkaisu How Can I Love You More nousi Britanniassa top 30:een. Erityisesti yhtye huomioitiin Manchesterin clubisekenessä, jossa Pickering vaikutti edelleen dj:nä. Esikoisalbumi Northern Soul ilmestyi maaliskuussa 1992. Colour My Lifen täyspitkän version lisäksi albumin singlekappaleisiin lukeutuivat Someday ja Excited. Northern Soulista julkaistiin myös uusi painos. Tammikuussa 1993 ilmestynyt remiksattu How Can I Love You Moren uudelleenjulkaisu toi M Peoplelle ensimmäisen top ten-hitin kappaleen sijoittuessa brittilistalla kahdeksanneksi. Samaisen vuoden kesällä ilmestynyt seuraava single One Night in Heaven sijoittui kuudenneksi Seuraavasta singlestä Moving on Up muodostui vielä suurempi menestys ja lokakuun alussa 1993 ilmestynyt albumi Elegant Slumming oli parhaimmillaan brittilistan kakkosena. Pitkäsoitto pysytteli listalla seuraavan vuoden kesään saakka. Myöhemmin yhtye vastaanotti albumista Mercury Music-palkinnon. Dennis Edwards-cover Don’t Look Any Further ja BBC 2:llä lähetetyn Living Soap-ohjelman tunnuskappaleeksi päätynyt Renaissance olivat molemmat top ten -hittejä niistä viimeksi mainitun saavuttaessa viidennen sijan. Vuosina 1994 ja 1995 M People voitti parhaan tanssiyhtyeen Brit Awardin. Niistä jälkimmäisen yhtye vastaanotti seuraavasta albumistaan Bizarre Fruit. Ensimmäinen siltä poimittu single Sight for Sore Eyes saavutti kuudennen sijan, itse pitkäsoitto nousi neljänneksi ja pysytteli top tenissä neljän kuukauden ajan. Sen seuraavasta singlestä Open Your Heart M People sai seitsemännen peräkkäisen top ten -hittinsä. Vuoden 1995 Brit Awardseissa M People esitti Stingin kanssa hänen tuotantoaan edustavan kappaleen If You Love Somebody Set Them Free. Kolmas single Search for the Hero saavutti yhdeksännen sijan. Vuonna 1995 M People teki ensimmäisen maailmankiertueensa Come Again Tourin. Uudelleenjulkaistulta albumilta Bizarre Fruit II julkaistiin singlet Love Rendezvous ja Itchycoo Park. Itse albumi nousi kolmanneksi ja siltä poimituista singleistä ensiksi mainittu saavutti sijan 32.ja jälkimmäinen, joka oli cover Small Facesin vuoden 1967 hitistä, yhdennentoista sijan. Yhdysvalloissa M Peoplen singleistä viisi nousi Hot Dance Music/ Club Play -listalla viiden suosituimman joukkoon ja niistä neljä kärkisijalle. Bizarre Fruit II:n kiertue ja promootio veivät puolitoista vuotta ja yhtye piti taukoa vuoden 1996 aikana. Marraskuussa 1995 julkaistu pitkäsoitto pysytteli listalla huhtikuuhun 1997 ja siitä muodostui eräs vuosikymmenensä menestyneimmistä albumeista. Kesäkuussa 1996 M People esiintyi Summer M Partiesissa ja Manchesterissa The Crowd Are on a Pitch:The Euro ’96 Extravaganzassa Dodgyn, Madnessin ja Simply Redin kanssa. Syyskuussa 1997 yhtye julkaisi seuraavan singlensä Just For You. Se saavutti kahdeksannen sijan ja kahta viikkoa myöhemmin ilmestynyt albumi Fresco nousi kakkossijalle ja myi miljoona kappaletta saavuttaen platinalevyn. Heather Small oli eräs solisteista menestyneellä hyväntekeväisyyssinglellä Perfect Day. Frescolta poimittu single Fantasy Island saavutti sijan 33. ja M People promosi uusinta albumiaan 15 konsertista koostuneella kiertueella Britanniassa. Viimeinen albumilta poimittu single Angel St. Saavutti kahdeksannen sijan ja siitä muodostui maaliskuussa 1998 M Peoplen kymmenes top teniin kohonnut single. Sekä levymyyntinsä että radiosoittonsa osalta yhtyeestä muodostui eräs 90-luvun suosituimmista. Maaliskuussa 1998 ilmestyi M Peoplen ensimmäinen kokoelma-albumi Best of M People, jolle sisältyi myös kolme uutuuskappaletta; Testify, Dreaming sekä What a Fool Believes, joista viimeksi mainittu on cover The Doobie Brothersin originaalikappaleesta. Kaksi ensiksi mainittua julkaistiin lisäksi singleformaatissa ja ne saavuttivat sijat 12. ja 13.; Testify lokakuussa 1998 ja Dreaming seuraavan vuoden helmikuussa ollen samalla yhtyeen viimeinen listasijoituksen saavuttanut single. Kokoelma-albumin jälkeen M People piti pitkän tauon. Heather Small julkaisi sooloalbumin Proud ja vaikutti siltä, että M People oli lopettanut toimintansa. Vuonna 2005 yhtyeeltä julkaistiin toinen kokoelma The Ultimate Collection. Seuraavana vuonna ilmestyi Smallin toinen sooloalbumi Close to a Miracle. Vuonna 2007 M People konsertoi osana metsäkomission vuoden 2007 kiertueita Cheshiressa, Suffolkissa ja Wiltshiressa. Vuosiin 2007 ja 2008 ajoittui lisää festivaalikeikkoja. 3.-8. heinäkuuta 2012 M People oli yksi niistä viidestä artistista Status Quon, James Morrisonin, Will Youngin ja Gipsy Kingsin tavoin, joka esiintyikaikkina mainittuina viitenä päivänä osana Kew Gardensin kesäkonserttisarjaa. Neljäs kesäkuuta M People soitti 60 minuutin konsertin Chicin ja Nile Rodgersin lämmittelemänä. Vuoden 2013 lokakuuhun ajoittui 14 konsertista koostunut Greatest Hits Tour. Tuolloin Mercury Music Pricen voittanen albumin Elegant Slumming ilmestymisestä oli kulunut 20 vuotta. Kyseessä oli M Peoplen ensimmäinen brittikiertue vuoden 2005 The Ultimate Collection Tourin jälkeen, tosin Piercing ei ottanut siihen osaa. Maaliskuussa 2020 M Peoplelta julkaistiin boxi Renaissance, jolle sisältyivät kaikki yhtyeen viisi albumia, suuren määrän bonusremixejä ja dvd:tä, jotka sisälsivät yhtyeen musiikkivideoita ja livebiisejä Come Again-kiertueelta. Lisäksi mukana oli kirja, joka sisälsi yhtyeen jäsenten merkintöjä, harvinaisia valokuvia ja kopion kappaleen Search for the Hero käsinkirjoitetusta lyriikasta.

Perjantain pohjat:Kiehtovan yhdysvaltalaisyhtyeen kolmas pitkäsoitto

 The Tubes:Now

Toukokuussa 1977 A&M:n julkaisemana ilmestynyt Now on The Tubes-yhtyeen kolmas studioalbumi. John Anthonyn tuottama pitkäsoitto oli hänen Bill Spoonerin, Don Woodin ja Bud Scoppan kanssa viimeistelemänsä. Now-albumille sisältyy coverversio Captain Beefheartin kappaleesta My Head is My Only House Until It Rains. Beefheartia kuultiin lisäksi saksofonistina kappaleessa Cathy's Clone. Nowsta kaavailtiin aluksi tupla-albumia, mutta lopulta päädyttiin julkaisemaan yksittäinen pitkäsoitto, jolta jäi puuttumaan muun muassa valmiin puhallinsovituksen sisältänyt versio Gene Pitneyn kappaleesta Town Without Pity. Nown kansi, joka on otsikoltaan  Tubes Descending a Staircase,  on The Tubesin rumpalin Prairie Princen käsialaa ja sitä oli inspiroinut Time -lehdessä Ramonesista julkaistu samantyyppinen piirros. Anthony on myöhemmin maininnut olleensa tyytyväinen siihen, että sai The Tubesin soittamaan Now-albumilla livenä studiossa samantyylisesti, kuin yhtye oli tehnyt Bay Arean keikkapaikoissa. Vuonna 2012 Real Gone Records julkaisi Nown tuplacd:llä The Tubesin toisen albumin Young and Richin kanssa. Kansiteksteihin sisältyvät rumpali Prairie Princen kommentit. Toisin kuin Iconclassicin julkaisemien The Tubesin albumien uusintajulkaisujen tapauksessa, Real Gone Recordsin uusintajulkaisulle ei sisälly bonuskappaleita.

Torstain terävä:Thin Lizzyn viimeinen studioalbumi

 Thin Lizzy:Thunder and Lightning

Neljäs maaliskuuta 1983 muualla maailmassa Vertigon, Kanadassa Mercuryn ja Yhdysvalloissa Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Thunder and Lightning on irlantilaisen hardrockyhtyeen Thin Lizzyn 12. ja samalla viimeinen studioalbumi. Vuonna 1981 ilmestyneen albumin Renegade jälkeen kitaristi John Sykes oli ottanut yhtyeessä Snowy Whiten paikan ja hänen myötään Thunder and Lightningilla kuultiin Thin Lizzyn aikaisempia albumeita raskaampaa kitarasoundia. Myös singleformaatissa ilmestynyttä kappaletta Cold Sweat lukuun ottamatta Thunder and Lightningilla julkaistut kappaleet oli kuitenkin ehditty saada valmiiksi jo ennen kuin Sykes oli liittynyt yhtyeeseen. Myös kosketinsoittaja Darren Whartonin osuus Thin Lizzyn viimeisellä studioalbumilla osoittautui varsin merkittäväksi. Hän osallistui useiden Thunder and Lightningin kappaleiden, kuten Someday She Is Going to Hit Back ja The Sun Goes Down kirjoitustyöhön. Mainituista kappaleista jälkimmäinen ilmestyi lisäksi Thin Lizzyn viimeisenä singlenä. Albumin julkaisua seurasi Thin Lizzyn jäähyväiskiertue, jolta julkaistiin tupla-albumi Life. Yhtyeen basisti/solisti, johtohahmo ja perustajajäseniin lukeutunut Phil Lynott edesmeni neljäs tammikuuta 1986. AllMusiciin Thunder and Lightningin arvioineen Greg Praton mukaan albumi merkitsi keskeistä edistysaskelta suureen osaan Thin Lizzyn 80-luvun aikana julkaisemaan tuotantoon, mutta kyseessä ei silti ollut yhtyeen laadukkain albumi. Jo Thunder and Lightningin ilmestymisen aikaan siitä julkaistiin rajoitettuna painoksena tuplavinyyli ja kasetti, jonka bonuksina olivat neljä livebiisiä, jotka oli taltioitu vielä Snowy Whiten yhtyeessä vaikuttamisen aikana. Kyseisistä kappaleista Emerald ja The Boys Are Back in Town edustivat 1970-luvun puolivälin klassikkotuotantoa ja Killer on the Loose sekä Hollywood (Down on Your Luck) seuraavan vuosikymmenen alun keskeistä biisistöä. Vuonna 2013 Thunder and Lightnigista julkaistiin Deluxe Edition-tuplaversio. Sen ensimmäinen levy sisälsi perusalbumin ja jälkimmäinen kaksi ensiksi singlen Cold Sweat b-puolina ilmestynyttä kappaletta, eli Angel of Death ja Don't Believe a Word, kuusi Hammersmith Odeonissa, Lontoossa 27. maraskuuta 1981 taltioitua livebiisiä, originaalin tupla-albumiversion livebiisit sekä demoversiot yhdeksästä Thunder and Lightnigilla julkaistusta kappaleesta.

Keskiviikon klassikko:Merkittävän garagerockyhtyeen esikoisalbumi

 The Sonics:Here Are the Sonics

Maaliskuussa 1965 Etiquetten julkaisemana ilmestynyt ja edellisen vuoden puolella nauhoitettu Here Are The Sonics on yhdysvaltalaisen garagerockia edustavan The Sonics-yhtyeen esikoispitkäsoitto. Mainitun albumin kappaleista omaa tuotantoa edustavat pieneksi hitiksi paikallistasolla muodostunut The Witch, Psycho, Boss Hoss sekä Strychnine. Muilta osin albumi koostuu coverversioista rockin ja rhythm and bluesin klassikoista. Niistä keskeisimpiin lukeutuvat Chuck Berryn Roll Over Beethoven, Rufus Thomasin Walking the Dog sekä Little Richardin Good Golly Miss Molly. Huippuhetkiin luketuuu lisäksi Richard Berryn sävellystuotantoa edustava Have Love Will Travel. Vuonna 1999 Norton Records julkaisi Here Are The Sonicista uusintapainoksen monoversiona. Se sisältää perusalbumin lisäksi neljä  bonuskappaletta, joista kolme on jouluaiheisia ja tunnetumpana extrabiisinä kuullaan näkemys Little Richardin Keep on Knockin':ista. Myös Brownsville Station-yhtyeen jäsenenä muistettu Cub Koda kirjoitti Here Are The Sonicsilla soittavan voimansa huipulla olevan livebändin. Lisäksi hän mainitsi albumin olevan erottamaton osa seattlelaista rock and roll-historiaa. Here Are The Sonics on päässyt lisäksi mukaan Robert Dimeryn teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die.

Tiistain tukeva:Merkittävä country, rock- ja folkartisti

17. tammikuuta 1955 syntynyt Stephen Fain Earle on yhdysvaltalainen rock, country- ja folksolisti, biisintekijä, levytuottaja, kirjailija ja näyttelijä. Musiikillisen uransa hän aloitti biisintekijänä Nashvillessa ja julkaisi ensimmäisen ep:nsä vuonna 1982. Vuonna 1986 ilmestynyt Earlen esikoisalbumi Guitar Town oli myös hänen läpimurtolevynsä. Sen nimikappale saavutti seitsemännen sijan Billboardin Hot Country-listalla. Tuosta lähtien Earle on julkaissut 20 albumia lisää. Hän on voittanut kolme Grammya, joiden kaikkien kategoriana on ollut paras folkalbumi. Samassa kategoriassa hän on ollut lisäksi ehdokkaana neljä kertaa. Earlen tuotannon suurin menestyssingle on vuonna 1988 ilmestynyt Copperhead Road. Mainittu kappale nousi kymmenenneksi Alternative Rock-listalla ja saavutti 15:n sijan Hot Rock & Alternative Songs-listalla. Earlen käsialaa olevia kappaleita ovat levyttäneet Johnny Cash, Waylon Jennings, Willie Nelson, Levon Helm, The Highwaymen, Travis Tritt, Vince Gill, Patty Loveless, Shawn Colvin, Bob Seger, Percy Sledge ja Emmylou Harris. Lisäksi Earle on esiintynyt elokuvissa ja tv:ssä. Erityisen keskeinen rooli hänellä on ollut HBO:n arvostetussa showssa The Wire. Earle on vaikuttanut myös novelli- ja näytelmäkirjailijana. Earlen poika on laulaja/lauluntekijä Justin Townes Earle, jonka kanssa hän on niin ikään työskennellyt.

19-vuotiaana Earle muutti Nashvilleen, missä hän esitti iltaisin musiikkia. Tässä vaiheessa Earle kirjoitti jo kappaleita, soitti bassoa Guy Clarkin yhtyeessä ja vaikutti solistina Clarkin vuonna 1975 ilmestyneellä albumilla Old No. 1.Hän oli mukana seuraavana vuonna valmistuneessa elokuvassa Heartworn Highways. Kyseessä on nashvillelaisesta musiikiskenestä kertova dokumentti, jossa esiintyvät mm. David Allan Coe ja Townes Van Zant. Earle asui Nashvillessa usean vuoden ajan ja saavutti lauluntekijän aseman musiikin julkaisuyhtiössä nimeltä Sunbry Dunbar. Palattuaan Teksasiin Earle perusti yhtyeen nimeltä The Dukes. 1980-luvun alkuvuosina Earle palasi Nashvilleen ja vaikutti biisintekijänä Roy Dealle ja Pat Carterille. Vuonna 1982 kappale When You Fall in Love, jonka kirjoitustyöhön Earle oli osallistunut, nousi countrylistalla sijalle 14. Johnny Leen levytyksenä. Earlen kirjoittamista kappaleista Carl Perkins levytti Mustan Winen ja Zella Lehr kaksi hänen biisiään. Myöhemmin Dea ja Carter perustivat itsenäisen levy-yhtiön LSI:n, jolle he pyysivät Earlea levyttämään. Earlen käsialaa olevista kappaleista Connie Smithin levyttämä A Far Cry from You nousi 80-luvun puolivälissä countrylistoille. Vuonna 1982 Earle julkaisi yhteistyötä The Dukesin kanssa edustavan ep:n Pink & Black. Seuraavana vuonna Earle solmi levytyssopimuksen CBS:n kanssa ja levytti neorockabillyä edustavan albumin. MCA Recordsin kanssa Earle solmi seitsemän albumin sopimuksen ja vuonna 1985 ilmestyneen esikosipitkäsoiton Guitar Town kappaleista nimibiisin lisäksi singlelistoilla top teniin Goodbye's All We've Got Left. Samana vuonna julkaistiin kokoelma Earlen varhaisia levytyksiä nimellä Early Tracks sekä The Dukesin kanssa työstetty ja myönteiset arviot kerännyt albumi Exit O. Vuonna 1988 Uni Records julkaisi Earlelta albumin Copperhead Road, jonka nimikappaleesta muodostui hänen tuotantonsa suurin singlemenestys. Vuonna 1990 ilmestyneellä albumilla The Hard Way oli voimakas rocksoundi ja sitä Earlen diskografiassa seurasi livelevy Shut Up and Die Like an Aviator. Tauon jälkeen Winter Harvest Records julkaisi Earlelta albumin Train A Comin'. Vuonna 1996 Earle perusti oman levy-yhtiönsä E-Squared Records ja julkaisi albumin I Feel All Right, jonka tyylissä yhdistyivät country, rock ja rockabilly. Vuonna 1997 Earlelta ilmestyi albumi El Corazon ja kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt ja Earlen Del McCoury Bandin kanssa työstämä albumi The Mountain edusti bluegrassia. Vuonna 2000 Earle levytti albumin Trancendental Blues.

Maanantain mainio:Ensimmäinen Steve Marriottin ja Ronnie Lanen käsialaa oleva Small Facesin hittisingle

Kuudes toukokuuta 1966 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt Hey Girl on brittiläisen rockyhtyeen Small Facesin single, joka saavutti Britanniassa Record Retailer-listalla parhaimmillaan kymmenennen sijan. Small Facesin johtohahmoiksi tulkittavissa olevien Steve Marriottin ja Ronnie Lanen käsialaa oleva Hey Girl on tulkittavissa kompromissiksi yhtyeen omien musiikillisten intressien ja manageri Don Ardenin pyrkimysten välillä. Viimeksi mainittu nimittäin halusi yhtyeen julkaisevan selkeästi kaupallisen ja tarttuvan kappaleen ammattisäveltäjien kirjoittaman Sha La La Leen jatkoksi. Kuten suurin osa Small Facesin esikoisalbumin tuotannosta, myös Hey Girl nauhoitettiin eräässä niistä rupeamista, joiden äänitykset ajoittuivat maaliskuun 22:n ja 25:n päivän väliselle ajanjaksolle 1966 IBC-studioilla Lontoossa ääni-insinööri John Pantryn kanssa. Kyseessä on ensikerta, kun Don Arden kreditoitui Small Facesin levytyksen tuottajaksi. Ardenin pojan Davidin mukaan hänen isänsä koki artisteillaan menevän hyvin ja Arden halusi olla itse osa mainittua prosessia. Decca Records julkaisi Hey Girlin Small Facesin neljäntenä yhtyeen kotimaassa ilmestyneenä singlenä. Kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen pikkulevy, jonka molemmat kappaleet oli kreditoitu Marriottin ja Lanen nimiin. Uutuussingleään promotakseen Small Faces esitti Hey Girlin ja kolme muuta hittiään tv:n musiikkiohjelmassa Ready Steady Go kesäkuun kymmenentenä 1966. Singlen b-puolella julkaistiin Ian McLaganin urkutyöskentelyn dominoima ja tyylillisesti hienoisesti Booker T and the MG’s:iä muistuttava instrumentaalikappale Almost Grown. Small Faces työsti Hey Girlistä myös promovideon ja mainitunlainen käytäntö jatkui yhtyeen singlehiteillä All Or Nothing, My Mind's Eye, Itchycoo Park ja Lazy Sunday.

Sunnuntain extra:Eräs Kissin Destroyer-albumin singlehiteistä

Flaming Youth on Kissin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin yhtyeen maaliskuussa 1976 ilmestyneellä neljännellä studioalbumilla Destroyer. Lisäksi biisi ilmestyi yhtenä albumilta poimituista singleistä ja sitä promottiin Kissin nelivitosista ensimmäisenä kuvakannen kera. Billboardilla Flaming Youth saavutti sijan 74. ja oli Kanadassa yhtä sijaa korkeammalla. Suomessa singlen paras sijoitus oli sijalla 30. Vaikka Flaming Youthin kokonaiskesto on ainoastaan 2 minuuttia ja 55 sekuntia, kappaleen singleversio edtitoitiin kahden minuutin ja 39 sekunnin mittaiseksi. Flaming Youthin kirjoitustyöstä vastasivat Ace Frehley, Paul Stanley, Gene Simmons sekä Bob Ezrin. Viimeksi mainittu poimi Kiss-kolmikon säveltämiä osuuksia ja muodosti niistä yhden biisin. Esimerkiksi yksi Flaming Youthin keskeisistä riffeistä oli Gene Simmonsin käsialaa olevasta kappaleesta Mad Dog, joka julkaistiin vuonna 2001 ilmestyneellä Kissin boxilla Box Set. Flaming Youthin instrumentaatioon lukeutuu harvinainen höyryllä toimiva kosketinsoitin kalliope. Cash Boxissa laaditussa arviossa kehuttiin Flaming Youthin kirkuvia instrumentteja; etenkin kitaroita ja kappaleen energisyyttä. Record Worldin laaditun arvion mukaan kyseessä oli upea anthem kasvamiselle ja onnistunut jatko Kissin edelliselle singlelle Shout It Out Loud. Kissin tuotannosta kasatulle boxille The Casablanca Singles 1974-1982 sisältyy Flaming Youthin seiskatuumainen Yhdysvalloissa ilmestynyt single, joka on silti painettu Kanadassa ja Japanissa painetulle tummansiniselle labelille.

Lauantain pitkä:1980-luvun lopussa varsin suosittu brittiyhtye

Transvision Vamp oli brittiläinen poprockyhtye, jonka perustivat vuonna 1986 Nick Chritian Sayer ja Wendy James. Yhtye saavutti listamenestystä 1980-luvun loppupuolella; etenkin vuoden 1989 aikana. Transvision Vampin keulakuva oli seksuaalisen ja kapinallisen imagon omannut James. Yhtye saavutti Britanniassa kymmenen listoille kohonnutta singleä ja menestyi mainittavasti myös Australiassa. Transvision Vampin suurin hitti on yhtyeen vuoden 1989 tuotantoa edustava Baby I Don't Care, joka saavutti kolmannen sijan sekä Britanniassa että Australiassa. Jamesin ja Sayerin lisäksi Transvision Vampin originaaliin kokoonpanoon kuuluivat , Dave Parsons (basso), Tex Axile (koskettimet) ja Pol Burton (rummut). Sayerin varhaisempi yhtye oli ollut vuonna 1977 perustettu ja punkrockia edustanut Plastics. Yhtye konsertoi mm. Lontoon Roxylla ja sen lopetettua toimintansa Sayer ja rumpali Mark Storr Hoggins liittyivät brightonilaisyhtyeeseen Midinight and the Lemon Boys, joka soitti U2:n ensimmäisen Britannian-kiertueen lämmittelijänä. Parsons ja Axile olivat niin ikään ehtineet soittaa useissa punkyhtyeissä; Parsons The Partisansissa ja Axile tunnetuimpana The Moors Murderersissa. Transvision Vamp kiinnitettiin MCA:lle joulukuussa 1986 ja yhtyeen ensimmäinen single Revolution Baby ilmestyi seuraavana vuonna. Toinen single, maaliskuussa 1988 ilmestynyt Tell That Girl to Shut Up oli cover Holly and the Italiansin originaalituotantoa edustavasta kappaleesta ja se saavutti brittilistalla sijan 45. Kyseessä oli lisäksi yhtyeen ainoa Billboardin listalle kohonnut single, joka tavoitti sijan 87. Transvision Vampin kolmas single I Want Your Love omasi crossover-vetovoimaa. Mainittu kappale nousi Norjassa listakärkeen ja saavutti top tenin Britannian lisäksi Irlannissa, Uudessa Seelannissa, Ruotsissa, Australiassa ja Sveitsissä. Seuraava single oli Revolution Babyn uudelleenjulkaisu, joka menestyi parhaiten Irlannissa, missä kappale saavutti sijan 17. Neljäs single Sister Moon jäi juuri ja juuri top 40:än alapuolelle. Lokakuussa 1988 ilmestynyt Transvision Vampin esikoisalbumi Pop Art oli suuri menestys Britanniassa, missä pitkäsoiton paras sijoitus oli neljäntenä ja listaviikkoja kertyi 32. Australiassa albumi myi platinalevyksi ja oli vuoden 1989 25:ksi myydyin pitkäsoitto. Sveitsissä pitkäsoitto saavutti sijan 20. Vuodesta 1989 muodostui Transvision Vampin uran suosituin. Single Baby I Don't Care nousi kolmanneksi sekä Britanniassa että Australiassa. Jälkimmäisessä listaviikkoja top 50:ssä kertyi 20. Yhtyeen toinen pitkäsoitto Velveteen debytoi Britanniassa listakärjessä ja nousi Australiassa kakkossijalle. Ensiksi mainitussa listaviikkoja kertyi 26 ja jälkimmäisessä ainoastaan yksi vähemmän. Uudessa Seelannissa albumi saavutti sijan 12. ja nousi 20:n suosituimman joukkoon Sveitsissä, Saksassa ja Norjassa. Velveteeniltä poimitut muut singlet; The Only One, Landslide of Love ja Born to Be Sold kohosivat Britanniassa top 30:een ja Irlannissa top 20:een. Transvision Vampin kolmas single Little Magnets Versus the Bubble of Babble jäi julkaisematta Britanniassa, sillä sitä edeltäneet singlet eivät olleet menestyneet varhaisempien veroisesti. Uudessa Seelannissa pitkäsoitto saavutti sitä vastoin sijan 14. ja Australiassa sijan 25 ollen Ruotsissa kahta sijaa alempana. Ensimmäinen single (I Just Wanna) B with U nousi Australiassa sijalle 16. Toinen single If Looks Could Kill jäi Britanniassa juuri top 40:än ulkopuolelle ja kyseessä on Transvision Vampin viimeinen singlejulkaisu. Yhtye lopetti toimintansa helmikuussa 1992. Wendy James aloitti soolouransa ja julkaisi seuraavana vuonna Elvis Costellon kirjoittamia kappaleita sisältävän albumin Now Ain't Time for Your Tears. Antohony Doughty liittyi yhtyeeseen Max, jossa hän soitti koskettimia. Bändiltä ilmestyi vuonna 1992 Trevor Hornin tuottama albumi Silence Running. Yhtyeen lopetettua toimintansa Doughty on jatkanut sooloalbumiensa julkaisua omalla levy-yhtiöllään. Dave Parsons liittyi brittiläiseen post-grunge-yhtyeeseen Bush, joka saavutti suosiota 1990-luvun jälkipuoliskolla. Wendy Jamesin esikoissooloalbumi saavutti brittilistalla sijan 43. ja siltä poimittu ensimmäinen single The Nameless One sijan 34. Jamesin toinen ja One Little Indian Recordsille työstämä sooloalbumi jäi vaille julkaisua. Vuonna 2004 James muodosti yhtyeen Racine, jonka kanssa hän työsti kaksi pitkäsoittoa. Yhtye lopetti toimintansa joulukuussa 2008.

Perjantain pohjat:Eräs The Shirellesin keskeisimmistä singlehiteistä

Mama Said on Luther Dixonin ja Willie Densonin käsialaa oleva kappale, jonka ensimmäisestä levytysversiosta vastasi ensisijaisesti Gerry Goffinin ja Carole Kingin käsialaa olevan klassikkokappaleen Will You Love Me Tomorrow ensimmäisenä levyttäjänä muistettu tyttöyhtye The Shirelles. Kun Mama Said julkaistiin huhtikuussa 1961, siitä muodostui top ten-menestys sekä Billboadin Hot 100, että R&B-listalla. Ensiksi mainitulla Mama Said saavutti neljännen ja R&B-tilastoissa jopa toisen sijan. Kanadassa Mama Saidin sijoitus oli parhaimmillaan neljäntenä. Kappaleesta on levytetty useita coverversioita, joista ovat vastanneet American Spring, Melanie, Dusty Springfield, The Stereos, The Growlers ja nuori Dionne Bromfield vuonna 2009 ilmestyneellä albumillaan Introuducing. Nick Lowe levytti Mama Saidin vuonna 2001 ilmestyneelle albumilleen The Great Convincor ja kappale on ollut lisäksi inspiraation lähteenä Van Morrisonin tuotantoa edustavalle kappaleelle Days Like This. Mama Saidin levyttäjiin lukeutuu lisäksi Little Eva, jonka cover saavutti vuonna 1970 Kanadassa sijan 96. Mama Said kuultiin yhdysvaltalaisen draamasarjan Orange is the New Black kolmannen tuotantokauden päätösjaksossa Fake It til You Fake It Some More. Yhdysvaltalaisessa animaatiofantasiatv-sarjassa Adventure Time Mama Said oli mukana seitsemännellä tuotantokaudella jaksossa, joka totteli niin ikään nimeä Mama Said. Billboardin laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan tyttöyhtyekappaleen listalla Mama Said saavutti sijan 44.

Torstain terävä:Warren Zevonin tuotannon suurin menestysalbumi

Warren Zevon:Excitable Boy

18. tammikuuta 1978 Asylum Recordsin julkaisemana ilmestynyt Excitable Boy on yhdysvatalaisartisti Warren Zevonin kolmas sooloalbumi. Mainitulta pitkäsoitolta poimittu single Werewolwes of London saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan 21. ja listaviikkoja kappaleelle kertyi kuusi. Excitable Boy teki Zevonista kaupallisesti tunnetun artistin. Mainittu albumi säilyy hänen menestyneimpänään; se on myynyt platinaan oikeuttavan määrän kohoten Billboardin listalla parhaimmillaan top teniin. Vuonna 2008 Excitable Boysta julkaistiin remasteroitu ja perusalbumin lisäksi bonuskappaleita sisältävä versio. Monet kriitikot pitivät albumin nimikappaletta sekä Warewolves of Londonia humoristisina. Veracruz oli Zevonin ensimmäinen Jorge Calderonin kanssa kirjoittama kappale. Roland the Headless Thompson Gunner on fiktiivinen kuvaus David Lindelin kokemuksista Afrikassa. Lawyers, Guns and Money on kieli poskessa työstetty kertomus nuoren miehen kokemuksista kylmänsodan aikaisessa Latinalaisessa Amerikassa. Se perustuu Zewonin todellisiin kokemuksiin Kauaissa. Excitable Boylle sisältyy lisäksi kaksi balladikappaletta, eli Accidentally Like a Martyr ja Tenderness in Block Nighttime in the Switching Yardin musiikillisen inspiraation ollessa funkissa ja discossa. Vuonna 1981 ilmestyneessä teoksessaan Christgau’s Album Guide:Rock Albums of the Seventies Robert Christgau kirjoittaa Excitable Boysta myönteisesti. The Globe and Mailiin albumista laadittu arvio oli selkeästi penseämpi. Excitable Boylla vierailee useita tunnettuja muusikoita, joista mainittakoon Jackson Browne, Linda Ronstadt, John Mc Vie, Mick Fleetwood sekä Jeff Porcaro.

Keskiviikon klassikko:Sam Cooken ensimmäinen single

You Send Me on soulartisti Sam Cooken käsialaa oleva ja lisäksi hänen itsensä alun perin kesäkuun ensimmäisenä 1957 levyttämä ja Keen Recordsin syyskuun seitsemänä samaisena vuonna julkaisema kappale. Bumps Blackwellin tuottama ja Rene Hallin sovittama ja johtama You Send Me ilmestyi Cooken tuotannon ensimmäisenä singlenä ja siitä muodostui suuri menestys. You Send Me nousi nimittäin listakärkeen sekä Billboardin Rhythm and Blues Records-listalla että Billboard Hot 100 -listalla. Jälkimmäisen listan osalta kyseessä on Cooken ainoa listakärkeen kohonnut single. Rock and Roll Hall of Fame on nimennyt You Send Men 500:n kaikkien aikojen keskeisimmän rock and roll-levytyksen joukkoon. Rolling Stonen vuonna 2010 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla You Send Me saavutti sijan 115. Sam Cooken originaalin jälkeen You Send Mestä on levytetty useita coverversioita joista kekseisimmistä lienevät vastanneet Teresa Brewer vuonna 1957, Aretha Franklin vuonna 1968, Ponderosa Twins Plus One vuonna 1971 ja The Manhattans 1980-luvun puolivälissä. Viimeksi mainitusta muodostui melko menestyksekäs, sillä se nousi kahdeksanneksi Billboardin Adult Contemporary-listalla ja oli Cash Boxin listalla parhaimmillaan yhdentenätoista. Sam Cooken originaalin singlen b-puolena ilmestyi cover George Gershwinin ja DuBose Haywardin sekä Ira Gershwinin käsialaa olevasta ikiklassikosta Summertime. Cooken näkemys mainitusta kappaleesta ilmestyi lisäksi artistin vuonna 1957 ilmestyneellä albumilla Songs by Sam Cooke.

Tiistain tukeva:The Banglesin ensimmäinen listaykkössingle

Walk Like an Egyptian on yhdysvaltalaisen poprockyhtyeen The Banglesin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin syyskuussa 1986 kolmantena singlenä yhtyeen samaisen vuoden tammikuussa ilmestyneeltä ja järjestyksessään toiselta albumilta Different Light. Siitä tuli yhtyeen ensimmäinen Billboardin listakärkeen kohonnut single, josta muodostui mainitulla listalla seuraavan vuoden suosituin. Toinen kappaleen tekijöistä, eli Liam Sternberg on maininnut saaneensa inspiraation kappaleeseen ylittäessään lautalla Englannin kanaalia. Aluksen koskettaessa nykivää vettä matkustajat pitivät yllä tasapainoaan  tehden samalla käsiliikkeitä, joista Sternbergin mieleen palautuivat muinaisen Egyptin hautapiirustukset. Hän kirjoitti muistikirjaansa otsikon Walk Like an Egyptian ja sävelsi myöhemmin kitarallaan kappaleen melodian. Biisistä muodostui nopeatempoinen ja sen lyriikassa mainittiin esimerkiksi egyptiläiset hieroglyfit, Niili, krokotiilit, ja autiomaan hiekka ja toisaalta modernimpaa kuvastoa, kuten blondit tarjoilijattaret, koululaiset ja poliisit. Sternberg viimeisteli Walk Like an Egyptianin demoversion tammikuussa 1984 solisti Marti Jonesin kanssa. Hän vei demon Banglesin Different Light-albumin tuottajalle David Kahnelle. Myös Banglesin jäsenet diggasivat biisistä siinä määrin, että tahtoivat levyttää sen. Kappale sisältää kolme säkeistöä, joissa leadvokalisteina kuullaan järjestyksessä soolokitaristi Vicki Petersonia, basisti Michael Steeleä ja rytmikitaristi Susanna Hoffsia. Rumpali Debbi Peterson jäi ilman soolo-osuutta ja kaiken lisäksi kappaleessa hyödynnettiin rumpukonetta. Walk Like an Egyptian nousi marraskuussa 1986 brittilistalla kolmanneksi. Billboardin listalla se nousi listakärkeen 20. joulukuuta samaisena vuonna ja piti sijoituksensa neljän viikon ajan. Walk Like an Egyptian ja Manic Monday-singlejen menestyksen myötä myös Different Light-pitkäsoitto nousi parhaimmillaan Billboardin albumilistalla kakkossijalle ja siitä on muodostunut Banglesin diskografian suosituin albumi. Vuoden 1987 MTV Music Awardseissa Walk Like an Egyptianista työstetty musiikkivideo oli ehdokkaana parhaan videon Grammyn vastaanottajaksi. Videoon sisältyy muun muassa livekeikalla kuvattuja pätkiä. Siinä nähty Susanna Hoffsin silmien liikuttelu puolelta toiselle oli itse asiassa hänen tapansa vältää esiintymisjännitystä. Walk Like an Egyptian julkaistiin Britanniassa singleformaatissa uudelleen vuonna 1990, jolloin se promosi samaisena vuonna ilmestynyttä The Banglesin Greatest Hits-kokoelma-albumia. Vielä tuolloinkin kappale saavutti brittilistalla sijan 73.

Maanantain mainio:Uriah Heepin originaalibasisti

21. helmikuuta 1948 syntynyt Paul Newton on brittiläinen muusikko, joka identifioituu ensisijaisesti brittiläisen hardrockyhtyeen Uriah Heepin originaaliksi basistiksi. Hänen musiikkiuransa alkoi progressiivista rockia edustaneessa yhtyeessä Shinn, jonka kokoonpanoon kuuluivat lisäksi urkuri Don Shinn ja rumpali Brian ”Blinkey” Davison. Seuraavaksi Newton liittyi The Gods-yhtyeen uudelleen muotoutuneeseen kokoonpanoon kosketinsoittaja Ken Hensleyn ja rumpali Lee Kerslaken kanssa. Seuraavaksi Newton soitti kitaristi Mick Boxin ja solisti David Byronin kanssa yhtyeessä Spice, josta muotoutui Uriah Heepin ensimmäinen kokoonpano. Newton vaikutti yhtyeen basistina vuosien 1969 ja 1972 välisenä aikana ja oli mukana Heepin kolmella ensimmäisellä vuosien 1970-1971 aikana ilmestyneellä pitkäsoitolla; albumeilla Very ’eavy Very ’umble, Salisbury ja Look At Yourself. Sittemmin Lawton on vaikuttanut Hensley/Lawton Bandissa ja 2010-luvulla Uriah Heep Legendsissä sittemmin edesmenneiden Ken Hensleyn ja Lee Kerslaken kanssa. Newton on esiintynyt poikansa Julianin perustamassa yhtyeessä Behind the Closed Doors ja työskennellyt ajoittain Malvernista kotoisin olleen yhtyeen The Ferretsin kanssa. Uriah Heepin konsertoidessa Tsekissä Masters of Rock-festivaalilla 11. heinäkuuta 2019 Paul Newton ja John Lawton vierailivat stagella. Kyseessä oli ensikerta, jolloin Newton soitti Uriah Heepissä sitten vuoteen 1972 ajoittuneen yhtyeestä lähtönsä jälkeen. Andoverissa syntynyt Newton on asunut viimeisimmät 20 elinvuottaan Ledburyssa. Maaliskuussa 2023 häneltä ilmestyi teos BoneStructure A Journey from Boy to Band. Kyseessä on hänen elämäänsä pohjautuva fiktiivinen tarina alter egon silmin nähtynä. Newton on työskennellyt toisen kirjan parissa ja sen on tarkoitus olla rikosthrilleri.

Sunnuntain extra:Big Brother and the Holding Companyn versioima traditionaalinen kappale

Down on Me on viimeistään 1920-luvulta kotoisin oleva traditionalinen vapauslaulu. Sen varhaisista levyttäjistä mainittakoon Eddie Head and His Family vuonna 1930. Vuonna 1967 sanfranciscolainen rockyhtye Big Brother and the Holding Company levytti mainitusta kappaleesta Janis Joplinin vokalisoimana lyriikaltaan hienoisesti originaalia myönteisemmän näkemyksen, joka ilmestyi vuonna 1967 julkaistulla yhtyeen esikois- ja samalla nimikkoalbumilla. Kirjoittamiensa uusien lyriikoiden lisäksi Janis Joplin vastasi Down on Men uudesta sovituksesta. Big Brother and the Holding Companyn Down on Mestä levyttämä versio ilmestyi kesän 1967aikana ja se saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan 42. missaten juuri ja juuri top 40:än. Big Brother and the Holding Company nauhoitti Down on Mestä myös studionäkemystään aggressiivisemman liveversion, joka pääsi mukaan vuonna 1972 ilmestyneelle Janis Joplinin postuumille tuplakonserttitaltioinnille In Concert. Samainen versio on lisäksi mukana seuraavana vuonna ilmestyneellä Janis Joplinin kokoelma-albumilla Greatest Hits. Myös Big Brother and the Holding Companyn liveversio Down on Mestä julkaistiin juuri vuonna 1972 ja se saavutti listoilla sijan 91. Joplinin Down on Me-versio päättyy positiivisena tulkittavissa olevaan viestiin ”Believe in your brother, have faith in man, / Help each other, honey, if you can / Because it looks like everybody in this whole round world / Is down on me.”. Vuonna 1970 Jeany Reynolds levytti Down on Mestä Joplinin version inspiroiman coverinsa.

Lauantain pitkä:Merkittävä blues ja rhythm and blues-artisti

16. tammikuuta 1942 syntynyt Barbara Lynn, oikealta nimeltään Barbara Lynn Ozen, on yhdysvaltalainen rhythm and blues ja blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Parhaiten hänet muistetaan vuonna 1962 R&B-listan kärkeen nousseesta kappaleestaan You'll Lose a Good Thing. Beamontissa, Teksasissa syntynyt Lynn kävi Hebert High Schoolia. Lapsena hän soitti pianoa, mutta vaihtoi instrumentikseen kitaran, jota hän soittaa vasenkätisesti. Lynnin diggauskohteita olivat bluesartistit Guitar Slim ja Jimmy Reed sekä Elvis Presley ja Brenda Lee. Lynn voitti paikallistasolla useita kykykilpailuja ja perusti naisyhtyeen Bobbie Lynn and Her Idols. Lynn aloitti esiintymiset paikallistasolla clubeissa. Solisti Joe Barry oli hänen löytäjänään ja esitteli Lynnille SugarHil-äänitysstudiot ja hänet useita levy-yhtiöitä New Orleansissa omistaneelle tuottaja Huey P. Meauxille. Tämän ja Lynnin yhteistyötä edustava You'll Lose a Good Thing nauhoitettiin useiden studiomuusikoiden, kuten Dr. Johnin kanssa. Jamie Recordsin julkaisema single nousi R&B-listan kärkeen ja myös Billboardin poplistalla kymmenen suosituimman joukkoon. Myöhemmin kappaleen levytti Aretha Franklin ja Freddy Fender saavutti omalla levytyksellään You'll Lose a Good Thingistä countryhitin. Lynnin esikoisalbumi kantoi samaa nimeä ja sisälsi kymmenen hänen omaa tuotantoaan edustavaa kappaletta. Ajankohdalle epätyypillisesti Lynn oli Afrikan yhdysvaltalainen solisti, joka kirjoitti itse suurimman osan kappaleistaan ja soitti leadista vastannutta instrumenttia. Pian Lynn keikkaili useiden keskeisten soul- ja bluesartistien, kuten Gladys Knightin, Stevie Wonderin, Smokey Robinsonin, Dionne Warwickin, Jackie Wilsonin, Sam Cooken, Otis Reddingin, James Brownin, Al Greenin, Carla Thomasin, Marvin Gayen, Ike & Tina Turnerin, The Temptationsin ja B. B. Kingin kanssa. Lynnin kappaleista vuonna 1964 ilmestynyt Oh Baby (We Got a Good Thing Goin') päätyi coverina The Rolling Stonesin levytysohjelmistoon. Lynn levytti Jamie Recordsille vuoteen 1966 saakka ja saavutti useita pienempiä hittikappaleita. Vuonna 1966 Lynn siirtyi Meaux Traben artistiksi ja levytti muun muassa Otis Reddingin versioiman kappaleen You Left The Water Running. Seuraavana vuonna Lynn solmi sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa ja vuonna 1968 artistilta ilmestyi albumi Here is Barbara Lynn. Artisti meni naimisiin vuonna 1970. Pettyneenä levy-yhtiönsä vähäiseen promootioon Lynn oli poissa musiikkibisneksestä suuren osan 70- ja 80-luvuista. Los Angelesissa asuessaan hän esiintyi ajoittain paikallisissa clubeissa ja levytti singlejä Jetstreamille ja muille pienille levy-yhtiöille. Vuonna 1984 Lynn konsertoi Japanissa ja levytti myöhemmin Yhdysvalloissa julkaistun livealbumin You Don't Have to Go. Aviomiehensä edesmenon jälkeen Lynn palasi Beaumontiin. Hän teki kansainvälisiä kiertueita esimerkiksi Eurooppaan. Vuonna 1994 ilmestynyt So Good oli Lynnin ensimmäinen studioalbumi yli 20:een vuoteen. Mainitun pitkäsoiton jälkeen hän on julkaissut useita albumeita eri yhtiöille. Vuonna 1999 Rhythm and Blues Foundation antoi Lynnille pioneeripalkinnon. Vuonna 2002 elektronista musiikkia edustava Moby sämpläsi Lynnin kappaletta I'm a Good Woman albumilleen 18. Lynn on mukana vuonna 2015 valmistuneessa dokumenttielokuvassa I Am the Blues.

Perjantain pohjat:Eräs Saden esikoisalbumin hiteistä

Smooth Operator on brittiyhtye Saden vuonna 1984 ilmestyneeltä esikoisalbumilta Diamond Life löytyvä kappale. Sade Adun ja Ray St. Johnin käsialaa oleva Smooth Operator julkaistiin Britanniassa albumin kolmantena singlenä b-puolellaan kappale Spirit. 12-tuumaiselta maxisingleltä löytyy edellä mainitun kaksikon lisäksi kappale Red Eye. 28. elokuuta 1984 ilmestynyt Smooth Operator saavutti brittien singlelistalla parhaimmillaan sijan 19. Yhdysvalloissa kappale julkaistiin helmikuussa 1985 Diamond Life-albumin toisena singlebiisinä. Kappaleesta muodostui Saden ensimmäinen top ten-hitti Billboardin listalla. Smooth Operator oli parhaimmillaan kahden viikon ajan mainitun listan viidentenä toukokuussa 1985. Top 40 -listalla kappale viipyi 13 viikon ajan ja nousi kahdeksi viikoksi Adult Contemporary -listan kärksijalle. Britanniassa Saden suurin singlehitti on ollut Your Love is King, mutta Yhdysvalloissa Smooth Operator oli yhtyeen läpimurtosingle ja lisäksi kyseessä on kansainvälisesti yhtyeen suosituimmaksi muodostunut singleformaatissa ilmestynyt kappale.

Torstain terävä:Lynyrd Skynyrdin vuoden 1974 harvinaisempi singlebiisi

Don’t Ask Me No Questions on southern rock-yhtye Lynyrd Skynyrdin vuoden 1974 tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin huhtikuun puolivälissä mainittuna vuonna ilmestyneellä yhtyeen kakkosalbumilla Second Helping ja lisäksi singleformaatissa. Don’t Ask Me No Questions on Skynyrdin solistin Ronnie Van Zantin ja kitaristin Gary Rossingtonin käsialaa. Kappaleeseen sisältyy tarttuva kitarariffi ja lisäksi sen instrumentaatiota rikastaa Bobby Keysistä, Trevor Lawrencesta ja Steve Madiaosta koostunut puhallinsektio. Skynyrdin varhaisten albumien tuotannosta vastannut Al Kooper vaikutti kappaleessa pianistina ja taustavokalistina. Lyriikaltaan Don’t Ask Me No Questions on viesti niille ihmisille, jotka eivät olleet kiinnostuneet yhtyeestä sen alkuvaiheessa, mutta tulivat vaativiksi Skynyrdin saavutettua suosiota. Skynyrd koki itsensä työväenluokan yhtyeeksi, joka nautti musiikin työstämisestä ja sen soittamisesta, mutta tuli ahdistuneeksi levy-yhtiöiden, managerien ja agenttien maailmassa. Laadukkuudestaan huolimatta Don’t Ask Me No Questions ei saavuttanut listasijoitusta Billboardilla. Kyseisen singlen b-puolella julkaistiin Second Helping- pitkäsoitolta löytymätön biisi Take Your Time. Second Helping-albumin singleformaatissa ilmestyneistä kappaleista  avausraidasta Sweet Home Alabama muodostui sitä vastoin top ten -menestys.

Keskiviikon klassikko:Foo Fightersin kolmas studioalbumi

Foo Fighters:There’s Nothing Left to Lose

Marraskuun toisena 1999 Roswellin ja RCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt There’s Nothing Left to Lose on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Foo Fightersin kolmas studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto tuli merkitsemään määrätynlaista irtiottoa yhtyeen kahden edeltäneen albumin tyylistä tehdessään siirtymän aikaisempaa pehmeämpään ja kokeilevampaan soundiin. Kyseessä oli ensimmäinen studioalbumi rumpali Taylor Hawkinsille. Foo Fightersin kitaristi, solisti ja biisintekijä Dave Grohl on nimennyt There’s Nothing Left to Losen suosikkialbumikseen yhtyeensä tuotannosta, sillä sen kappaleet pohjautuvat täysin melodioihin. Lisäksi Grohl on kuvannut mainitun albumin levytysprosessia seesteisenä. There’s Nothing Left to Losen nauhoituksiin osallistuivat ainoastaan Grohl, Hawkins sekä basisti Nate Mendel. Nauhoitukset tapahtuivat Grohlin Alexandriassa, Virginiassa sijainneen kotitalon kellarissa. Vuonna 2001 There’s Nothing Left to Lose vastaanotti parhaan rockalbumin Grammyn. Kyseessä oli Foo Fightersin ensimmäinen Grammy-voitto ja yhtye tuli vastaanottamaan Grammyt myös kolmesta seuraavasta albumistaan, joihin lukeutuvat pitkäsoitot One By One, Echoes, Silence, Patience & Grace ja Wasting Light. Foo Fightersin diskografiasta There’s Nothing Left to Lose on ensimmäinen RCA Recordsin julkaisema ja markkinoima pitkäsoitto. Yhtye oli jättänyt aikaisemman levy-yhtiönsä Capitol Recordsin kahta vuotta aikaisemmin edellisen albuminsa The Colour and the Shape jälkeen. Foo Fightersin kaksi ensimmäistä, alun perin Capitol Recordsin jakelemaa pitkäsoittoa siirtyivät levy-yhtiövaihdoksen jälkeen RCA Recordsin jakeluun.

Tiistain tukeva:Kenny Logginsin Top Gun-elokuvan hittisingle

Danger Zone on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Kenny Logginsin vuonna 1986 levyttämä, Georgio Moroderin säveltämä ja Tom Whitlockin tekstittämä kappale. Se julkaistiin vuonna 1986 elokuvan Top Gun soundtrackillä. Mainitusta soundtrackalbumista muodostui ilmestymisvuotensa suosituin ja eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä. AllMusicin laatiman arvion mukaan albumi säilyttää asemansa 1980-luvun puolivälin keskeisenä artifaktina ja sen hitit määrittelevät edelleen aikakauden poplistoja hallinnutta mahtipontista ja melodramaattista soundia. Danger Zonen originaaliversio pääsi lisäksi mukaan elokuvaan Top Gun:The Maverick ja sen soundtrackille. Elokuvaohjaajilla Jerry Bruckheimerilla ja Don Simpsonilla oli musiikkiohjaaja Michael Dilbeckin kanssa ehdolla yli 300 kappaletta Top Gunin soundtrackiä varten. Elokuvan alun lentokonekohtaukseen ei kuitenkaan löytynyt sopivaa ja niinpä Bruckheimer kääntyi asian tiimoilta soudtracktuottaja Georgio Moroderin puoleen. Tämä sävelsi Tom Whitlockin kanssa Danger Zonen, josta työsti demoversionsa Joe Pizzulo. Soundtrackalbumin jakelijana toimi Columbia Records ja niinpä Danger Zonen tulisi levyttää mainitun levy-yhtiön talliin kuuluva artisti. Pätkä Pizzulon nauhoittamasta Danger Zonen demoversiosta kuultiin vuonna 1987 valmistuneessa tv-elokuvassa Cracked Up. Danger Zonea tarjottiin Toto-yhtyeen levytettäväksi. Kitaristi Steve Lukatherin mukaan yhtyeen lähetettyä versionsa kappaleesta elokuvan tuottajille selvisi, että elokuvassa käytetyssä biisin versiossa kuultaisiin ainoastaan Joseph Williamsin vokalisointia. Niinpä Toto vetäytyikin mainitusta projektista. Vuonna 2022 AXS TV:lle antamassaan haastattelussa Kenny Loggins kertoi, että Danger Zonea tarjottiin ensiksi Jefferson Starshipille, mutta yhtye kieltäytyi. Danger Zonea tarjottiin myös Corey Hartin levytettäväksi, mutta hän halusi levyttää ainoastaan omaa sävellystuotantoaan. Logginsin samaisen vuoden 2022 haastattelun mukaan myös REO Speedwagonin Kevin Cronin kieltäytyi levyttämästä Danger Zonea, sillä kappale kulki hänen äänialalleen liian korkeassa rekisterissä. Elokuvan tuotttajat tarjosivat Danger Zonea lopulta Kenny Logginsin levytettäväksi. Artisti on kuvannut suostumustaan hätiköitynä päätöksenä. Loggins lisäsi kappaleen lyriikkaan omia improvisaatioitaan ja Danger Zone saavutti Billboardin singlelistalla parhaimmillaan toisen sijan. Sen nousun listakärkeen esti ainoastaan Peter Gabrielin Sledgehammer. Logginsin singleistä paremmin on menestynyt ainoastaan vuonna 1984 ilmestynyt Footloose-elokuvan tunnuskappale. Danger Zonen saavuttamasta menestyksestä huolimatta kappale ei Logginsin itsensä mukaan edusta häntä artistina.

Maanantain mainio:David Bowien 1970-luvun puolivälin albumi

David Bowie:Young Americans

Seitsemäs maaliskuuta 1975 RCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Young Americans on David Bowien yhdeksäs studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto tuli merkitsemään irtiottoa Bowien edellisten albumien glamrocktyylille tuodessaan esiin Bowien kiinnostusta souliin ja R&B:hin. Musiikkijournalistit kutsuivat kyseistä tyyliä blue-eyed-souliksi. Nauhoitukset alkoivat Stigma Sound-studioilla Philadelphiassa elokuussa 1974 Diamond Dogs-kiertueen ensimmäisen osuuden päätyttyä. Tony Viscontin tuottaman Young Americansin työstämiseen osallistuivat mm. sittemmin Bowien kanssa pitkään työskennellyt kitaristi Carlos Alomar sekä taustavokalistit Ava Cherry, Robin Clark sekä myöhemmin menestyksekkään soolouransa luonut soulvokalisti Luther Vandros. Kiertueen jatkuessa settlista ja design alkoivat sisältää elementtejä uudesta materiaalista. Sen päätyttyä Young Americansin nauhoitukset jatkuivat Record Plant-studiolla New Yorkissa. Bowien ja John Lennonin yhteistyö johti Beatles-coverin Across the Universe ja kaksikon yhteistyötä edustavan uuden kappaleen Fame sisältymiseen albumille. Mainitut nauhoitukset tapahtuivat tammikuussa 1975 Electric Lady-studioilla Harry Maslinin tuottamina. Young Americansin kansitaiteesta vastasi Eric Stephen Jacobs. Young Americans tuli merkitsemään Bowielle läpimurtoa Yhdysvalloissa albumin noustessa Billboardin listalla top teniin. Famesta muodostui Bowien ensimmäinen listakärkeen kohonnut single. Bowie jatkoi soundinsa kehittämistä vuonna 1976 ilmestyneellä seuraavalla albumillaan Station to Station. Young Americans on vastaanottanut myös ristiriitaisia arvioita sekä ilmestymisaikanaan että myöhempinä vuosikymmeninä. Bowie oli joka tapauksessa eräs ensimmäisistä valkoisista artisteista, jonka tuotantoon sisältyi esiin nousseiita mustan musiikin tyylejä. Jotkut brittiläiset artistit seurasivat hänen esimerkkiään. Young Americans-albumista on ilmestynyt useita outtakeseilla höystettyjä uusintapainoksia ja vuonna 2016 albumista julkaistiin remasteroitu versio osana boxia Who Can I Be Now (1974-1976).

 

Sunnuntain extra:Rod Stewartin viimeinen brittiykkössingle

27. toukokuuta 1983 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Baby Jane on Rod Stewartin tuotantoa edustava ja hänen Jay Davisin kanssa kirjoittamansa kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä Stewartin samaisena vuonna ilmestyneeltä ja järjestyksessään 12:lta albumilta Body Wishes. Stewartin Tom Dowdin, George Cutkon ja Jim Creganin kanssa tuottama Baby Jane on Stewartin suurin singlemenestys sitten vuonna 1978 ilmestyneen kappaleen Do Ya Think I'm Sexy. Mainittu biisi nimittäin kohosi Stewartin singleistä viimeisenä brittien singlelistan kärkeen ja säilytti sijoituksensa kolmen viikon ajan. Baby Janesta osoittautui listaykkönen lisäksi Belgiassa, Irlannissa, Eurochart Hot 100-listalla, Etelä-Afrikassa, Espanjassa ja Länsi-Saksassa. Kappale menestyi hyvin lisäksi Billboardilla ollen parhaimmillaan sijalla 14. Ranskassa Baby Jane saavutti kultalevyn puolen miljoonan kappaleen ja Britanniassa hopealevyn 250 000 kappaleen myynnillään.

Lauantain pitkä:1970-luvun alkupuolella sarjan hittejä työstänyt R&B-yhtye

The Detroit Emeralds on soulia ja R&B:tä edustava lauluyhtye, joka saavutti 1970-luvun aikana sarjan hittisinglejä. Niistä tunnetuin lienee Atlantin molemmin puolin menestynyt ja vuonna 1973 ilmestynyt Feel the Need in Me. The Emeralds aloitti toimintansa lauluyhtyeenä Little Rockissa, Arkansasissa ja sen originaalin lineupin muodostivat veljekset Ivory, Abrim, Cleopus ja Raymond Tilmon. Heistä kahden viimeksi mainitun jätettyä yhtyeen jäljelle jääneiden Tilmonin veljesten muodostamaa ydintä tuli täydentämään heidän lapsuudenaikainen ystävänsä James Mitchell. Yhtye muutti Detroitiin, Michiganiin ja sen nimi laajeni muotoon The Detroit Emeralds. Yhtyeen ensimmäinen menestyssingle R&B-listoilla oli Ric-Tic Recordsin julkaisemana vuonna 1968 ilmestynyt Show Time. Vuonna 1970 yhtyeen levy-yhtiöksi vaihtui niin ikään detroitilainen Westbound Records. Ollessaan kiertueella Memphisissä, Tennesseessä The Detroit Emeralds työsti demonauhoja arvostetun tuottajan Willie Mitchellin omistamilla Hi-studioilla. Palattuaan Detroitiin yhtye lisäsi kappaleisiin lauluosuudet ja jouset. Mainittu käytäntö toimi ja The Detroit Emeralds saavutti seuraavaksi hitin kappaleella If I Lose Your Love. Mainittua singleä seurasi hittien sarja, jonka muodostivat Do Me Right, You Want It, You Got It ja Baby Let Me Take You (into My Arms). Mainitut singlet nousivat R&B-listalla top teniin ja niistä viimeksi mainittu saavutti Billboardin poplistalla sijan 24. vuoden 1972 aikana. Sittemmin The Detroit Emeralds on muistettu etenkin kappaleestaan Feel the Need in Me. Se saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 22. ja neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt mainitun kappaleen pidempi versio nousi niin ikään listoille. Feel the Need in Men originaali levytys nousi brittilistalla viiden suosituimman joukkoon ja tuoreempi, vuoden 1977 versio saavutti kahdennentoista sijan. You Want It You Got It julkaistiin Britanniassa uudelleen ja se nousi top 20:een vuoden 1973 aikana. Abrim Tilmon vastasi The Detroit Emeraldsin hittien kirjoitustyöstä, sovituksista ja tuotannosta. Puhaltimien ja jousien sovituksista vastasi Grammyn voittanut sovittaja Johnny Allen. Puhaltimet ja jouset nauhoitettiin Detroitissa Carl Austinin ja Johnny Trudellin kanssa. Vuoteen 1974 mennessä yhtye oli tulossa tiensä päähän ja josakin vaiheessa toiminnassa oli kaksi samannimistä yhtyettä. Abe Tilmon muodosti uuden nimeä The Detroit Emeralds käyttäneen yhtyeen James Mitchellin ja Martin Willisin kirjoittaessa kappaleita yhtyeelle The Floaters, jonka jäsenistä Paul Mitchell oli Jamesin veli. James Michell, Ivory Tilmon ja Marvn Willis jatkoivat konsertointia The Detroit Emeraldsin nimellä joidenkin vuosien ajan. Abrim Tilmon menehtyi sydänkohtaukseen Southfieldissä, Michiganissa kuudes heinäkuuta 1982 37 vuoden ikäisenä. Vuonna 2019 yhtyeen perustajajäsen James Mitchell Jr perusti The Detroit Emeraldsin uudelleen uusien jäsenten LaVel Jacksonin, Eddie Cameronin ja Dewayne Loc Lomaxin kanssa. Mainitun vuoden toukokuussa ilmestyi uutta tuotantoa edustanut single Call Me, I’m Ready, jota seurasi samaisen vuoden elokuussa seuraava single Victory. Marraskuussa 2021 seurasi jälleen uusi single Face 2 Face ja lokakuussa 2022 tähän mennessä The Detroit Emeraldsin tuoreinta tuotantoa edustava single In My Life.

Perjantain pohjat:Elvis Presleyn vuoden 1969 paluuhitti

In the Ghetto on countrylaulaja/lauluntekijä Mac Davisin käsialaa oleva ja Elvis Presleyn vuonna 1969 levyttämä kappale, jonka originaalinimi oli The Vicious Circle. Kappale pääsi mukaan Presleyn paluualbumiksi tulkittavissa olevalle pitkäsoitolle From Elvis in Memphis. In the Ghetto julkaistiin lisäksi singleformaatissa b-puolellaan Any Day Now. In the Ghetto nauhoitettiin American Sound-studioilla Memphisissä. Kyseessä olivat Presleyn ensimmäiset vuoden 1968 comebackspeciaalin Elvis jälkeen työstämät äänitykset. Samaisessa sessiossa nauhoitettiin lisäksi kappaleet Suspicious Minds, Kentucky Rain ja Don’t Cry Daddy, joista viimeksi mainittu on Davisin käsialaa. In the Ghettosta muodostui Yhdysvalloissa Presleyn ensimmäinen top teniin kohonnut hitti neljään vuoteen. Sen paras listasijoitus oli kolmantena. Kanadassa ja Britanniassa In the Ghetto oli vielä yhtä sijaa korkeammalla ja viimeksi mainitussa kyseessä oli Presleyn ensimmäinen top ten -menestys kolmeen vuoteen. Cash Boxilla In the Ghetto nousi listakärkeen ja oli Easy Listening-listalla parhaimmillaan kahdeksantena. Listakärkeen kappale nousi Länsi-Saksassa, Norjassa, Uudessa Seelannissa, Australiassa ja Irlannissa. In the Ghetton lyriikan alussa äidille syntyy lapsi, mutta hänellä on jo liikaakin lapsia elätettäväkseen. Kyseessä ollut poika kasvaa deprivaatiossa ja valitsee lopulta rikollisen uran, mutta kuolee pian valintansa jälkeen. Tekstin lopussa samaisessa ghettossa syntyy uusi lapsi ja avoimeksi jää, tuleeko tämä jatkamaan rikollista kierrettä.

Torstain terävä:The Doorsin L. A. Womanin ensimmäinen singlekappale

Love Her Madly on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen The Doorsin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin maaliskuussa 1971 ensimmäisenä singlenä pitkäsoitolta L. A. Woman, joka oli The Doorsin joutsenlaulualbumi solistinsa Jim Morrisonin kanssa. Love Her Madlystä muodostui eräs The Doorsin suosituimmista singleistä. Bilboardin listalla kappale saavutti parhaimillaan yhdennentoista sijan ja oli Kanadassa jopa kolmantena. Basso-osuuksista Love Her Madlyllä vastasi sessiomuusikko Jerry Scheff. Cash Box ja Record World kirjoittivat kumpikin Love Her Madlystä positiivissävyisesti niistä ensiksi mainitun korostaessa kappaleen kaupallista potentiaalia. Vuonna 2000 kitaristi Robby Krieger, kosketinsoittaja Ray Manzarek ja rumpali John Densmore nauhoittivat Bo Diddleyn kanssa Love Her Madlystä uuden version The Doorsille työstetylle tribuuttialbumille Stoned Immaculate. Kitaristi Robby Krieger sävelsi Love Her Madlyn syyskuussa 1970 kokeillessaan 12-kielistä kitaraa. Kappaleen lyriikalle olivat tarjonneet inspiraatiota Kriegerin erimielisyydet hänen tuonaikaisen tyttöystävänsä, sittemmin vaimonsa Lynnin kanssa. Ray Manzarekin mukaan Love Her Madly oli napannut nimensä Duke Ellingtonin konserttiensa lopuksi yleisölleen toteamasta lausahduksesta ”We Love You Madly.”. The Doorsin pitkäaikainen tuottaja Paul A. Rotchild on maininnut Love Her Madlyn olleen yhtyeen tuotannosta se kappale, joka sai hänet jättämään L. A. Woman -albumin nauhoitukset. Robby Kriegerin mukaan kyseessä ollut kappale olisi ollut Riders on the Storm. The Doors päätyi tuottamaan L. A. Womanin itsenäisesti pitkäaikaisen insinöörinsä Bruce Botnickin kanssa. Love Her Madlyn b-puolella julkaistu You Need Meet (Don’t Go Further) on Jim Morrisonin aikaisen The Doorsin tuotannosta ainoa Ray Manzarekin vokalisoima kappale. Lisäksi kyseessä on yksi niistä kolmesta The Doorsin singlejen b-puolesta, jota ei julkaistu millään yhtyeen toiminta-aikana ilmestyneellä pitkäsoitolla. Muut ovat Wishful Sinfulin b-puoli Who Scared You sekä suhteellisen harvinainen Morrisonin jälkeistä The Doorsia edustava Treetrunk, joka ilmestyi singlen Get Up and Dance kakkosbiisinä. Albumiformaatissa You Need Meet (Don’t Go Further) ilmestyi ensiksi vuonna 1972 julkaistulla tuplakokoelmalla Weird Scenes Inside the Goldmine. Lisäksi kappale pääsi mukaan vuonna 2006 ilmestyneelle boxille Perception ja seuraavana vuonna julkaistun L. A. Womanin uusintapainoksen bonuskappaleeksi.

Keskiviikon klassikko:Gary Mooren ja Phil Lynottin yhteinen singlemenestys

Out in the Fields on irlantilaismuusikoiden Phil Lynottin ja Gary Mooren yhteistyötä edustava kappale. Lynott oli vaikuttanut Thin Lizzyn johtohahmona ja myös Moore ehti soittaa Thin Lizzyn riveissä useampaankin otteeseen; pisimpään vuonna 1979, jolloin hän oli mukana listakakkoseksi kohonneella yhtyeen albumilla Black Rose. Singleformaatissa Out in the Fields ilmestyi kuudes toukokuuta 1985 ja kappale on lisäksi mukana Mooren samaisena vuonna ilmestyneellä albumilla Run for Cover. Hänen käsialaansa oleva Out in the Fields nousi Irlannissa kolmanneksi ja kappaleen paras sijoitus Britanniassa oli viidentenä. Pohjois-Irlannin ongelmista kertova Out in the Fields oli molemmille esittäjilleen siihen mennessä suurin singlemenestys. Kyseessä oli lisäksi eräs viimeisistä levytyksistä, jonka neljäs tammikuuta 1986 36 vuoden ikäisenä edesmennyt Lynott ehti nauhoittaa. Originaalin singlen b-puolella julkaistiin Lynottin käsialaa oleva kappale Military Man. Rajoitettuna painoksena mainitusta singlestä on myöhemmin ilmestynyt myös tuplaversio. Sen jälkimmäisen vinyylin a-puolella on Thin Lizzyn vuoden 1974 balladiklassikko Still in Love with You ja b-puolella Gary Mooren 90-luvun alkajaisiksi albumillaan Blues for Greeny julkaisema versio Peter Greenin aikaisen Fleetwood Macin klassisimpaan bluestuotantoon lukeutuvasta kappaleesta Stop Messin' Round. Mainittu versio on nauhoitettu kuitenkin jo 17. joulukuuta 1984 Belfastissa ja solisteina siinä vaikuttavat sekä Lynott että Moore. 12-tuumaiselta singleltä viimeksi mainittu Fleetwood Mac-cover puuttuu.

Tiistain tukeva:Eräs Eurythmicsin Revenge-albumin singlemenestyksistä

 Missionary Man on brittiduo Eurythmicsin viidenneltä ja vuonna 1986 ilmestyneeltä albumilta Revenge löytyvä kappale. Sen levytyksessä olivat lisäksi mukana huuliharpisti Jimmy Zavala ja taustavokalisti Joniece Jamison. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa kyseessä oli neljäs Revengeltä poimittu single, joka saavutti brittilistalla sijan 31. Yhdysvalloissa Missionary Man julkaistiin Revenge-albumin ensimmäisenä singlenä ja sen menestys oli selkeästi kotimaata parempi, sillä Billboardin listalla Missionary Man oli parhaimmillaan sijalla 14. Lisäksi kyseessä oli Eurythmicsin viimeinen top 20:een kohonnut single Yhdysvalloissa. Se nousi Billboardilla tanssi/clubilistan top teniin ja voimakkaan saavuttamansa radiosoiton ansiosta Eurythmicsin diskografiasta ainoana Album Rock Tracks-listan kärkeen. Australiassa, missä Missionary Man oli toinen Revengeltä poimittu single, kappale saavutti parhaimmillaan toisen sijan. Missionary Manista Eurythmics vastaanotti parhaan yhtyeen tai duon lauletun rockesityksen Grammyn. Ennen kuin single julkaistiin Yhdysvalloissa heinäkuussa 1987, sen lyriikoiden mainittiin saaneen inspiraationsa Annie Lennoxin vuosiin 1984-85 ajoittuneesta avioliitosta Radha Ramanin kanssa. Kappaleen inspiraatiosta ja merkityksestä keskustellessaan Lennox myönsi sillä olevan hänelle persoonallinen merkitys. Kappale viittasi lisäksi poliitikkoihin ja uskonnollisiin puhujiin tai filosofisiin ihmisiin, joiden pyrkimyksenä oli yleisesti saavuttaa valtaa muihin ihmisiin nähden. Kyseessä oli ihmisryhmä, johon Lennox ei uskonut. Willy Smaxin ohjaamassa Missionary Manista työstetyssä musiikkivideossa hyödynnettiin samantyyppisiä pysäytettyjä animaatiotekniikoita kuin saman vuoden satoa edustavassa Peter Gabrielin videossa Sledgehammer. Voimakasta soittoa MTV:llä vastaanottanut Missionary Manin musiikkivideo oli vuoden 1987 Grammy Awardseissa ehdolla viiden palkinnon vastaanottajaksi. Missionary Manista Britanniassa julkaistujen seiska ja 12-tuumaisten singlejen kakkosbiisinä oli Roxylla taltioitu liveversio The Last Timesta. Sitä vastoin vastaavilla Yhdysvalloissa julkaistuilla singleillä b-puolella oli identtinen versio myös Revenge-albumilta löytyvästä kappaleesta Take Your Pain Away. Juice Leskinen Grand Slam työsti Missionary Manista vuonna 1987 ilmestyneen ja Leskisen käsialaa olevan suomennoksen nimellä Puhemies.  

Maanantain mainio:John Paul Jonesin 80-luvun puolivälissä ilmestynyt soundtrackalbumi

John Paul Jones:Scream for Help

Atlantic Recordsin julkaisemana 22 maaliskuuta 1985 ilmestynyt Scream for Help on John Paul Jonesin soundtrackalbumi samannimiseen elokuvaan. Death Wish II- albumiprojektin jälkeen elokuvaohjaaja Michael Winner pyysi kitaristi Jimmy Pagea kirjoittamaan ja nauhoittamaan soundtrackin elokuvaansa Scream for Help. Muihin kiireisiinsä vedoten Page suositteli mainittuun tehtävään yhtyetoveriaan Led Zeppelinistä, eli basisti/kosketinsoittaja John Paul Jonesia, joka oli saanut valmiiksi Devonissa sijainneen 24-raitaisen studion. Jones otti tehtävän vastaan, mutta pyysi Pagea osallistumaan kahden kappaleen, eli Crackback ja Spaghetti Junction nauhoituksiin. Winnerin vaatimuksesta Scream for Helpin John Paul Jonesin käsialaa olleiden rocksovitusten työstämiseen otti osaa vähintään 70-henkinen orkesteri. Pagen lisäksi albumilla oli mukana folkkitaristi John Renbourn ja solisteina Yes-yhtyeen Jon Anderson sekä Madeline Bell, jonka joulukuussa 1973 ilmestyneellä albumilla Comin’ Atcha Jones oli vaikuttanut säveltäjä, tuottajana ja äänittäjänä. Lisäksi hän oli vastannut albumilla kaikista instrumenteista. Jones on Scream for Helpillä leadvokalistina kappaleessa When You Fall in Love. Jonesin tytär Jacinda Waldin, alias Jacinda Jones osallistui albumilla kahden kappaleen kirjoitustyöhön. Scream for Help on John Paul Jonesin ensimmäinen täyspitkä albumi Led Zeppelinin toiminnan loppumisen jälkeen. Vinyylisoundtrackiä ei ollut saatavilla Yhdysvalloissa ja Britanniassa moneen vuoteen. Special import-versio oli saatavilla Japanista ja cd-formaatissa Scream for Help ilmestyi WEA Internationalin ansiosta vuonna 2000.