Tiistain tukeva:Eräs heartland rockin tuntemattomammista edustajista

The Iron City Houserockers oli Pittsburghista, Pennsylvaniasta kotoisin ollut ja vuosien 1976 ja 1984 välillä toiminut rockyhtye, jonka johtohahmona oli solisti/kitaristi Joe Groshecky. Hän perusti nimeä Brick Alley Band käyttäneen yhtyeen vuonna 1976. Kyseessä oli melko tyypillinen baareissa soittanut rockyhtye. Brick Alley Bandin erottivat silti massasta Grosheckyn elämästä sydänmailla kertoneet tekstit ja huuliharpun ja kitaroinnin dominoima soundi, jonka jonkinlaisina vertailukohtina voisi mainita Rolling Stonesin ja J. Geils Bandin. Brick Alley Bandin musiikillisessa ilmaisussa oli lisäksi elementtejä rujosta punkrockista. Tulevan The Iron City Houserockersin jäsenistä basisti Art Nardini oli mekaanikon poika ja osa-aikainen yliopisto-opiskelija, Groshecky hiilikaivostyöntekijän poika ja kosketinsoittaja Gil Snyderin isä oli rakennusmies. Vuonna 1977 yhtye solmi levtytyssopimuksen Cleveland International Recordsin kanssa, jota johti aikaisemmin Epic Recordsilla työskennellyt ja Pittsburghista kotoisin ollut Steve Popovitch. Hän nimesi yhtyeen The Iron City Houserockersiksi. Mainittu nimivalinta aiheutti kuitenkin hankaluuksia Pittsburghin ulkopuolella. Kun yhtye soitti Clevelandissa, sen auton renkaat puhkottiin. The Iron City Houserockersin esikoisalbumi Love's So Tough julkaistiin huhtikuussa 1979. Popovichin ja Martin Mooneyn, eli The Slimmer Twinsin tuottama albumi vangitsi siloittelemattomuudessaan onnistuneesti yhtyeen livesoundin. Pitkäsoiton keskeisimmiksi kappaleiksi kohotettiin ensimmäinen single Hideaway sekä Dance with Me. The Iron City Houserockersin seuraavana vuonna ilmestynyt kakkosalbumi Have a Good Time But Get Out Alive! vastaanotti Rolling Stonessa otsikon New American Classic ja The Village Voice nimesi sen vahvimmaksi minkään yhdysvaltalaisyhtyeen mainittuna vuonna työstämäksi albumiksi. Pitkäsoiton kappaleista kehuttiin erityisesti kaksikkoa Old Man Bar ja Junior's Bar. Tuotannosta vastasivat The Slimmer Twins ja Mick Ronson, sovituksista Ian Hunter ja Steven Van Zant. Kokoelma-albumin Pumpin Iron & Sweating Steel:The Best of The Iron Houserockers kansitekstien mukaan Van Zant lähti tuotettuaan viisi kappaletta vedoten musiikillisiin erimielisyyksiin itsensä, Ronsonin ja Hunterin välllä. The Iron City Houserockersin kolmannen albumin, vuonna 1981 ilmestyneen pitkäsoiton Blood on the Bricks tuotannosta vastasi Steve Cropper. Rolling Stone Record Guiden vuonna 1983 ilmestynyt painos nimesi mainitun albumin yhtyeen parhaaksi, tosin ne kaikki olivat vastaanottaneet hyvät pisteytykset. Yhtye lyhensi nimensä The Houserockersiksi välttääkseen ne maantieteelliset rajoitukset, joita Iron City -tarkenteella oli. Huuliharpisti Marc Reisman ja rumpali Ned Rankin jättivät yhtyeen. Viimeksi mainitun paikan otti aikaisemmin hiljattain hajonneessa The Silencersissa, Sweet Lightningissa ja Roy Buchananin yhtyeessä soittanut Ron "Byrd" Foster. Gil Snyder täydensi tavaramerkeistään käyneitä pianoa ja urkuja syntetisaattorilla. Vuonna 1983 ilmestynyt albumi Cracking Under Pressure koki saman kohtalon kuin edeltäjänsä, eli kriitikot ylistivät levyä, mutta se ei menestynyt kaupallisesti. MCA Records pudotti Houserockersin pian albumin ilmestymisen jälkeen ja yhtye lopetti toimintansa muutamaa kuukautta myöhemmin. Joe Grushecky loi suhteellisen menestyksekkään soolouran esiintyen usein nimellä Joe Grushecky and The Houserockers. Hän on kirjoittanut useita kappaleita yhteistyössä Bruce Springsteenin kanssa ja esiintynyt hänen kanssaan myös konserteissa. The Iron City Houserockersin kaksi ensimmäistä albumia ilmestyivät cd-formaatissa vuonna 1999. Kaksi jälkimmäistä pitkäsoittoa eivät toistaiseksi ole saaneet julkaisuaan cd:nä. The Iron City Houserockersin Best of-kokoelma sisältää näytteitä myös yhtyeen kahdelta jälkimmäiseltä albumilta.  Rod "Byrd" Foster menehtyi maksasyöpään viimeinen päivä kesäkuuta 2011 Daytonassa, Floridassa 61 vuoden ikäisenä.