torstai 25. huhtikuuta 2019

Perjantain pohjat:Kaikkien aikojen suosituin naisyhtyeen työstämä albumi

TLC:CrazySexyCool

Marraskuun puolivälissä 1994 LaFace Recordsin julkaisemana ilmestynyt CrazySexyCool on TLC-yhtyeen toinen studioalbumi. Kahta vuotta aikaisemmin julkaistu yhtyeen esikoispitkäsoitto Ooooooohhh On the TLC Tip oli saavuttanut jo sekä kaupallista menestystä että kriitikoiden suosiota. Kakkosalbumin nauhoitukset saatiin viimeistellyiksi syyskuussa 1994, sillä TLC:n jäsenillä; erityisesti Lisa "Left Eye" Lopesilla oli omat henkilökohtaiset kamppailunsa. Kakkoslevyllään TLC teki jälleen yhteistyötä tuottajien Dallas Austinin, Kenneth Edmondsin ja Jermaine Duprin kanssa. Muihin yhteistyökumppaneihin lukeutuivat Organized Noise ja Chucky Thompson. Sean Combsia saadaan kiittää albumin hip hop soul-soundista. Lyriikoidensa osalta Crazy SexyCoolia voi pitää irtiottona TLC:n esikoisalbumista. Pitkäsoitto nousi Billboardin listalla parhaimmillaan kolmanneksi, mutta pysytteli listalla reilun kahden vuoden ajan. Maailmanlaajuisesti albumia on myyty kaikkiaan yli 14 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen suositumman naisyhtyeen työstämän albumin. CrazySexyCool pääsi mukaan Rolling Stonen laatimalle 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalle sekä teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Vuonna 2008 Entertainment Weekly listasi albumin uudeksi klassikoksi. Billboard listasi mainitun pitkäsoiton seitsemänneksi parhaaksi timanttia myyneeksi albumiksi. CrazySexyCool-albumin neljä singleä nousivat kaikki viiden suosituimman joukkoon. Creep ja Waterfalls, joista jälkimmäinen on TLC:n kappaleista suosituin, nousivat listakärkeen.  Waterfalls pysyi ykkössijalla seitsemän viikon ajan. Albumilta julkaistuista singlekappaleista Red Light Special oli parhaimmillaan toisena ja Diggin' on You viidentenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti