Perjantain pohjat:Manic Street Preachersin vuoden 2001 merkittävä singlehitti

Ocean Spray on walesilaisen rockyhtyeen Manic Street Preachersin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin neljäs kesäkuuta 2001 kolmantena singlenä yhtyeen kuudennelta pitkäsoitolta Know Your Enemy. Brittilistalla kappale saavutti parhaimmillaan viidennentoista sijan kesäkuun puolivälissä julkaisuvuonnaan. Sadan suosituimman joukossa brittilistalla Ocean Spray pysytteli kahden kuukauden ajan. Manic Street Preachers esitti Ocean Sprayn Top of the Popsissa. Rumpali Sean Moore vastasi kappaleen trumettisoolosta ja sen lyriikat ovat James Dean Bradfieldin varhaisimmat. Bradfield vastasi lisäksi Ocean Sprayn sävellyksestä. Nimensä kappale otti karpalojuomasta, jota Bradfield vei äidilleen sairaalaan tämän saadessa hoitoa syöpäänsä. Ocean Spraystä työstetyssä musiikkivideossa keskeisessä osassa on myös yhtyeen valokuvaaja Mitch Ikeda, joka vastaa sen japaninkielisestä dialogista. Cd-singlellä olivat lisäksi mukana kappaleet Groundhog Days ja Just a Kid sekä Ocean Sprayn musiikkivideo ja kasettiversiolla lisäksi biisi Little Trolls.

Torstain terävä:Spirit-yhtyeen jälkimmäinen reunion-albumi

Spirit:Thirteenth Dream

Kesäkuussa 1984 Mercuryn julkaisemana ilmestynyt Thirteenth Dream on Spirit-yhtyeen diskografian kaikkiaan 11. albumi ja samalla toinen ja viimeinen niin kutsuttu reunion-albumi. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy kolme täysin uutta tuotantoa edustavaa kappaletta sekä uudelleen nauhoitetut versiot seitsemästä Spiritin vanhasta ydintuotantoon lukeutuvasta biisistä. Vuoden 1968 esikoisalbumilta Sprit versioituvat Fresh Garbage, Uncle Jack sekä Mechanical World. Kakkosalbumilta Family That Plays Together versioidaan odotustenmukaisesti hittisingle I Got a Line on You ja 1984 on alun perin vuonna 1969 ainoastaan singleformaatissa ilmestynyt kappale. Spiritin suurimmaksi klassikoksi kohotetulta albumita, vuonna 1970 ilmestyneeltä pitkäsoitolta 12 Dreams of Dr. Sardonicus uusioversioitaviksi ovat päätyneet Mr Skin ja Nature’s Way. Albumin uutuuskappaleisiin lukeutuvat Black Satin Nights, Pick It Up ja All Over the World. Thirteenth Dreamin nauhoitukset ovat joulukuulta 1982 ja koska albumi julkaistiin cd-formaatissa, kyseessä on eräs varhaisimmista digitaalisista nauhoituksista ja eräs laadukkaimmista sellaisista rockyhtyeen osalta, kiitos hyödynnetyn äänitysteknologian. Thirteenth Dreamin alun perin cd-formaatissa julkaistu originaalipainos on varsin harvinainen. Vuonna 2004 Beat Goes On julkaisi albumin uudelleen toisen Spiritin diskografiaan lukeutuvan pitkäsoiton Future Games kanssa. Thirteenth Dreamin nauhoitusten yhteydessä taltioitiin lisäksi uusi versio alun perin Spiritin nimeä kantavalta esikoisalbumilta löytyvästä kappaleesta Elijah. Kyseinen versio julkaistiin ainoastaan maxisinglen b-puolena, mutta ei lainkaan cd- tai albumiformaatissa. Yhdysvalloissa Thirteenth Dream julkaistiin nimellä Spirit of ’84 ja erilaisen kansikuvan kera.

Keskiviikon klassikko:Eräs uuspunkin keskeisimmistä albumeista

Green Day:Dookie

Helmikuun ensimmäisenä 1994 Reprise Recordsin julkaisemana ilmestynyt Dookie on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Green Dayn kolmas studioalbumi ja samalla yhtyeen ensimmäinen suurelle levy-yhtiölle työstämä pitkäsoitto. Se nauhoitettiin edellisen vuoden aikana Berkeley-studioilla Kaliforniassa. Dookien kappalemateriaali on ensisijaisesti yhtyeen kitaristi/solisti Billy Joe Armstrongin käsialaa ja sen biisit pohjautuvat pitkälti hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Dookielta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Longview, Basket Case, uudelleen nauhoitettu versio alun perin vuonna 1991 Green Dayn kakkosalbumilla Kerplunk ilmestyneestä kappaleesta Welcome to Paradise sekä When I Come Around. Grungen oltua useamman vuoden ajan rockmusiikin johtava genre Dookie oli eräs niistä albumeista, jotka esittelivät eläväisempää ja melodisempaa rocksoundia. Pitkäsoiton vaikutusta sekä post-punkin että muidenkin musiikkigenrejen kehitykseen voikin pitää varsin merkittävänä. Dookiesta muodostui arviomenestys ja vuoden 1995 Grammy Awardseissa pitkäsoitto palkittiin vuoden parhaana vaihtoehtoalbumina. Billboardin albumilistalla Dookie oli parhaimmillaan toisena ja se nousi top teniin monissa muissa maissa. Yhdysvalloissa Dookie saavutti kaksinkertaisesti timanttia. Albumista on muodostunut eräs kaikkien aikojen myydyimmistä ja kriitikot sekä musiikkijournalistit ovat kohottaneet Dookien erääksi 90-luvun parhaista albumeista ja parhaista punkrock- ja poppunklevyistä. Vuonna 2017 Rolling Stone listasi Dookien kaikkien aikojen parhaaksi poppunklbumiksi. Vuonna 2024 Kongressin kirjasto valitsi Dookien kansainväliseen ääniterekisteriin kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä.

 

Tiistain tukeva:The Kinksin 1970-luvun kosketinsoittaja

Kuudes helmikuuta 1948 syntynyt ja neljäs elokuuta 2023 edesmennyt John ”The Baptist” Gosling oli brittiläinen kosketinsoittaja, pianisti ja solisti, joka muistetaan parhaiten jäsenyydestään The Kinksissä vuosien 1970 ja 1978 välisenä ajanjaksona. Lisäksi hän oli mukana The Kinksin ex-jäsenistä koostuneessa yhtyeessä The Kast of The Kinks. Paigntonissa, Devonissa syntyneen Goslingin ensimmäinen instrumentti oli hänen joululahjakseen vastaanottama harmoni. Hän opiskeli The Royal Academy of Musicissa ja vaikutti urkurina St. Andrewn kirkossa Stoke Newintgtonissa. Gosling opiskeli Luton Six Form Collegessa. Goslingin ensimmäinen yhtye The Challengers perustettiin hänen kuultuaan ystävänsä kanssa The Kinksin version Long Tall Sallystä BBC:n radioswhossa Saturday Club. Gosling vaikutti lisäksi paikallisessa, Bob Dylanin inspiroimassa yhtyeessä Hard Rain. Siinä hän soitti opiskellessaan Academy of Musicissa. Hard Rain nauhoitti joitakin kappaleita. Gosling lainasi kyseisen nauhan eräälle The Kinksin jäsenistä, eikä saanut sitä koskaan takaisin. Kosketinsoitinten lisäksi Gosling soitti bassoa ja kitaraa. Hänen keskeisiin vaikuttajiinsa lukeutuivat Small Facesin ja The Facesin Ian McLagan, Spencer Davis Groupin ja Trafficin Stevie Winwood, Procol Harumin Matthew Fisher, Paul McCartney ja Little Richard. The Kinksiin Gosling liittyi vuonna 1970 esitettyään koe-esiintymisessä onnistuneesti yhtyeen kappaleen Lola. Ensimmäisen keikkansa The Kinksin riveissä Gosling soitti Minneapolisissa, Yhdysvalloissa 22. toukokuuta 1970. Hänen viimeinen esiintymisensä The Kinksin jäsenenä oli uudenvuodenaattona 1977. Seuraavana vuonna Goslingin paikan The Kinksin kosketinsoittajana otti Gordon Edwards. Lempinimensä The Baptist Gosling sai mieltymyksestään juutalaisen saarnaajan John The Baptistin kuviin. 2000-luvulla Gosling mainitsi olevansa edelleen hyvissä väleissä The Kinksin jäsenten kanssa, vaikka hän ei ollut keskustellut Dave Daviesin kanssa enää yhtyeestä eroamisensa jälkeen. Gosling on kirjoittanut teoksen ajastaan The Kinksin jäsenenä. Hänen myöhäisempiä yhtyeitään ovat olleet Network, jossa vaikutti niin ikään The Kinksin jäsenistöön lukeutunut Andy Pyle. Vuonna 1994 Gosling perusti yhtyeen The Kast of The Kinks, johon kuuluivat lisäksi The Kinksin jäsenistöön lukeutuneet Mick Avory, Jim Rodford ja John Dalton. Goslingilla oli musiikkikauppa Berkhamstedissa ja myöhemmin hän toimi musiikin opettajana. Gosling eläköityi vuonna 2008. Hän edesmeni neljäs elokuuta 2023 75 vuoden ikäisenä.

Maanantain mainio:Peter Gabrielin vuoden 1992 menestysalbumi

Peter Gabriel:Us

28. syyskuuta 1992 Real World Recordsin ja Geffen Recordsin julkaisemana ilmestynyt Us on myös Genesis-yhtyeen varhaiskauden solistina muistetun brittiartisti Peter Gabrielin kuudes studioalbumi. Gabrielin tuotannosta vuonna 1989 ilmestynyt Passion oli soundtrack-albumi. Sen seuraaja Us oli Gabrielin ensimmäinen varsinainen uusi sooloalbumi sitten vuoden 1986, jolloi ilmestyi hänen soololevyjensä osalta artistin suurimmaksi menestysalbumiksi osoittautunut  So. Us-albumin lyriikoissa Gabrel käsitteli useita henkilökohtaisia teemoja, kuten 1980-luvun loppuun ajoittunutta avioeroaan, suhdettaan näyttelijätär Rosanna Arquetteen sekä lisääntynyttä etäisyyttä tyttäreensä. Macintosh-tietokoneet promosivat Us-albumia varhaisella interaktiivisella multimedialla, eli musiikkivideoilla useista albumin kappaleista nimellä X-Plora I: Peter Gabriel’s Secret World. Us-albumista muodostui edeltäjänsä tavoin suuri myyntimenestys. Pitkäsoitto nousi listakakkoseksi sekä Billboardin listalla että Britanniassa ja kohosi top teniin 12 muussa maassa. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet Digging in the Dirt, Steam, Blood of Eden ja Kiss That Frog. Niistä suurimmaksi menestykseksi osoittautui brittilistalla kymmenennen sijan tavoittanut Steam. Us-albumin julkaisua seurasi vuosiin 1993 ja 1994 ajoittunut Secret World Tour. Siltä taltioitiin livealbumi Secret World Live ja samanniminen konserttielokuva, jotka molemmat ilmestyivät vuoden 1994 aikana. Vuonna 2002 Peter Gabrielin kaikista siihen mennessä ilmestyneistä sooloalbumeista Us mukaan lukien julkaistiin remasteroidut versiot.

Sunnuntain extra:Tim Buckleyn 1960-luvun tuotannon päättänyt albumi

Tim Buckley:Blue Afternoon

24. marraskuuta 1969 ilmestynyt Blue Afternoon on Tim Buckleyn neljäs studioalbumi. Samalla kyseessä on artistin debyyttipitkäsoitto Herb Cohenin ja Frank Zappan levy-yhtiölle Straight Recordsille. Albumilla soittavat samat muusikot, kuin Buckleyn edellisellä albumilla Happy Sad, mutta lisäyksenä on rumpali Jimmy Madison. Tyylillisesti Blue Afternoon enteili Buckleyn tuotannon kahden seuraavan pitkäsoiton edustamaa kokeellisempaa tyyliä. Blue Afternoonille sisältyy useita kappaleita, jotka Buckley oli ollut aikeissa nauhoittaa jo aikaisemmin, mutta hän ei ollut ehtinyt viimeistellä niitä. Chase the Blues Away ja Happy Time ovat kappaleita, joiden parissa Buckley oli työskennellyt kesän 1968 aikana aikomuksenaan niiden mahdollinen sisältyminen albumille Happy Sad. Mainitujen kappaleiden demoversiot ovat löydettävissä Rhinon julkaisemalta albumilta Works in Progress. Buckleyn albumeista Starsailorin tavoin myös Blue Afternoon on ilmestynyt yksittäisenä cd:nä Yhdysvalloissa ainoastaan kerran. Kyseisestä vuonna 1989 ilmestyneestä cd-julkaisusta on kiittäminen Enigma Retro-yhtiötä. Vuonna 2011 Warner/Rhino Records julkaisi Buckleyltä The Original Album Series -boxin, jolle sisältyvät Blue Afternoonin lisäksi artistin neljä Elektra Recordsille levyttämää pitkäsoittoa. Vuonna 2017 Rhinon julkaisemana ilmestyi Tim Buckley The Complete Album Collection, joka sisältää artistin seitsemän ensimmäistä albumia ja lisäksi uusintajulkaisun Work in Progressista.

Lauantain pitkä:Keskeistä brittiprogen edustajaa edeltänyt psykedeelinen rockyhtye

Simon Dupree and the Big Sound oli vuonna 1966 perustettu brittiläinen, psykedeelistä rockia edustanut yhtye. Sen kokoonpanon muodostivat veljekset Derek (laulu), Phil (laulu, saksofoni, trumpetti) ja Ray Shulman (kitara, viulu, trumpetti, laulu). Myöhemmin he perustivat brittiprogen keskeisiin edustajiin lukeutuvan yhtyeen Gentle Giant.  Shulmanin veljesten yhtye aloitti toimintansa nimellä The Howlin Wolfs ja muutti sen The Road Runnersiksi soittaen R&B:tä Porsmouthin alueella, joka oli Shulmanin veljesten kotiseutua. Alkuvuodesta 1966 yhtyeen nimeksi vaihtui Simon Dupree and the Big Sound. Muilta osin yhtyeen kokoonpanon muodostivat basisti Peter O' Flaherty, kosketinsoittaja Eric Hine ja rumpali Tony Ransley. Varhaisista yhtyeen nimivalinnoista huolimatta ohjelmisto painottui Wilson Pickettiin, Don Covayhin ja Otis Reddingiin Howlin Wolfin ja Bo Diddleyn sijaan. Yhtyeen etsiessä mieleen jäävää nimeä se päätyi vaihtoehtoon Simon Dupree and the Big Sound. Tuottaja Dave Paramour kiinnitti yhtyeen EMI:n Parlophone-merkille. Simon Dupree and the Big Soundin ensimmäiset singlet, kuten vuonna 1966 ilmestynyt I See the Light eivät nousseet listoille. Lokakuussa 1967 yhtyeen management ja levy-yhtiö päättivät vaihtaa sen musiikillisen tyylin psykedeelisvaikutteisemmaksi.Loppuvuodesta 1967 ilmestynyt ja psykedeelistä tyyliä edustanut Kites nousi top teniin brittilistalla. Yhtye piti itseään blue-eyed soulin edustajana, eikä pitänyt kappaleesta, sillä se ei edustanut lainkaan yhtyeelle tunnusomaista tyyliä. Seuraava single For Whom the Bell Tolls oli ainoastaan pieni hitti ja sitä seurannut Broken Hearted Pirates, jossa Dudley Moorea kuultiin kreditoimattomana pianistina, ei noussut listoille lainkaan. Yhtyeen vuoden 1967 Skotlannin-kiertueella tuolloin tuntematon kosketinsoittaja Reginald Dwight tuurasi sairastunutta Eric Hinea. Hänestä tuli miltei Simon Dupree and the Big Soundin pysyvä jäsen. Dwightin sävellyksistä yhtye nauhoitti tosin ainoastaan kappaleen I'm Going Home ja sekin ilmestyi yhtyeen viimeisen, sopimusteknisenä julkaisuna ilmestyneen singlen b-puolella. Dwight tultiin myöhemmin tuntemaan taiteilijanimellään Elton John. Viides huhtikuuta 1968 Simon Dupree and the Big Sound esiintyi Amen Cornerin, Gene Pitneyn, Don Partridgen ja Status Quon kanssa The Odeon Theatressa, Lewishamissa, Lontoossa osana kaksi-iltaisen brittikiertueen ensimmäistä iltaa. Alkuvuodesta 1969 Simon Dupree and the Big Sound oli buukattu esiintymään Coventryn Lanchester Polytechnicissa, mutta yhtye ei saapunut paikalle. Lämppäri Raymond Froggatt esiintyi näin ollen koko illan. Parlophone Records julkaisi Simon Dupree and the Big Soundilta vuonna 1967 studioalbumin Without Reservations ja vuonna 1980 ilmestyi kokoelma-albumi Amen. Vuonna 2004 ilmestynyt Part of My Past sisältää kaikki yhtyeen singlebiisit, albumiraidat ja myös ennen julkaisemattomia kappaleita, joita lienee kaavailtu yhtyeen toiselle ja konkretisoitumattomalle albumille. Marraskuussa 1968 Parlophone-yhtiö julkaisi yhtyeeltä The Molesin nimellä kahteen osaan jaetun singlen We Are The Moles. Singlen kannessa ei ollut tietoja artistien henkilöllisyydestä. The Beatles oli samaisen levy-yhtiön artisteja, joten kyseessä arveltiin olevan mahdollisesti itsensä Fab Fourin salanimellä julkaisema ja Ringo Starrin leadvokalisoima single. Simon Dupree and the Big Sound kyllästyi olemaan yhden hitin ihme, josta levy-yhtiö oli pyrkinyt tekemään popyhtyeen siitä huolimatta, että bändi itse oli aina kokenut itsensä soulyhtyeeksi. Yhtye lopettikin toimintansa vuonna 1969 ja Shulmanin veljekset muodostivat progressiivista rockia edustavan Gentle Giantin.