Maanantain mainio:Uriah Heepin originaalibasisti

21. helmikuuta 1948 syntynyt Paul Newton on brittiläinen muusikko, joka identifioituu ensisijaisesti brittiläisen hardrockyhtyeen Uriah Heepin originaaliksi basistiksi. Hänen musiikkiuransa alkoi progressiivista rockia edustaneessa yhtyeessä Shinn, jonka kokoonpanoon kuuluivat lisäksi urkuri Don Shinn ja rumpali Brian ”Blinkey” Davison. Seuraavaksi Newton liittyi The Gods-yhtyeen uudelleen muotoutuneeseen kokoonpanoon kosketinsoittaja Ken Hensleyn ja rumpali Lee Kerslaken kanssa. Seuraavaksi Newton soitti kitaristi Mick Boxin ja solisti David Byronin kanssa yhtyeessä Spice, josta muotoutui Uriah Heepin ensimmäinen kokoonpano. Newton vaikutti yhtyeen basistina vuosien 1969 ja 1972 välisenä aikana ja oli mukana Heepin kolmella ensimmäisellä vuosien 1970-1971 aikana ilmestyneellä pitkäsoitolla; albumeilla Very ’eavy Very ’umble, Salisbury ja Look At Yourself. Sittemmin Lawton on vaikuttanut Hensley/Lawton Bandissa ja 2010-luvulla Uriah Heep Legendsissä sittemmin edesmenneiden Ken Hensleyn ja Lee Kerslaken kanssa. Newton on esiintynyt poikansa Julianin perustamassa yhtyeessä Behind the Closed Doors ja työskennellyt ajoittain Malvernista kotoisin olleen yhtyeen The Ferretsin kanssa. Uriah Heepin konsertoidessa Tsekissä Masters of Rock-festivaalilla 11. heinäkuuta 2019 Paul Newton ja John Lawton vierailivat stagella. Kyseessä oli ensikerta, jolloin Newton soitti Uriah Heepissä sitten vuoteen 1972 ajoittuneen yhtyeestä lähtönsä jälkeen. Andoverissa syntynyt Newton on asunut viimeisimmät 20 elinvuottaan Ledburyssa. Maaliskuussa 2023 häneltä ilmestyi teos BoneStructure A Journey from Boy to Band. Kyseessä on hänen elämäänsä pohjautuva fiktiivinen tarina alter egon silmin nähtynä. Newton on työskennellyt toisen kirjan parissa ja sen on tarkoitus olla rikosthrilleri.

Sunnuntain extra:Big Brother and the Holding Companyn versioima traditionaalinen kappale

Down on Me on viimeistään 1920-luvulta kotoisin oleva traditionalinen vapauslaulu. Sen varhaisista levyttäjistä mainittakoon Eddie Head and His Family vuonna 1930. Vuonna 1967 sanfranciscolainen rockyhtye Big Brother and the Holding Company levytti mainitusta kappaleesta Janis Joplinin vokalisoimana lyriikaltaan hienoisesti originaalia myönteisemmän näkemyksen, joka ilmestyi vuonna 1967 julkaistulla yhtyeen esikois- ja samalla nimikkoalbumilla. Kirjoittamiensa uusien lyriikoiden lisäksi Janis Joplin vastasi Down on Men uudesta sovituksesta. Big Brother and the Holding Companyn Down on Mestä levyttämä versio ilmestyi kesän 1967aikana ja se saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan 42. missaten juuri ja juuri top 40:än. Big Brother and the Holding Company nauhoitti Down on Mestä myös studionäkemystään aggressiivisemman liveversion, joka pääsi mukaan vuonna 1972 ilmestyneelle Janis Joplinin postuumille tuplakonserttitaltioinnille In Concert. Samainen versio on lisäksi mukana seuraavana vuonna ilmestyneellä Janis Joplinin kokoelma-albumilla Greatest Hits. Myös Big Brother and the Holding Companyn liveversio Down on Mestä julkaistiin juuri vuonna 1972 ja se saavutti listoilla sijan 91. Joplinin Down on Me-versio päättyy positiivisena tulkittavissa olevaan viestiin ”Believe in your brother, have faith in man, / Help each other, honey, if you can / Because it looks like everybody in this whole round world / Is down on me.”. Vuonna 1970 Jeany Reynolds levytti Down on Mestä Joplinin version inspiroiman coverinsa.

Lauantain pitkä:Merkittävä blues ja rhythm and blues-artisti

16. tammikuuta 1942 syntynyt Barbara Lynn, oikealta nimeltään Barbara Lynn Ozen, on yhdysvaltalainen rhythm and blues ja blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Parhaiten hänet muistetaan vuonna 1962 R&B-listan kärkeen nousseesta kappaleestaan You'll Lose a Good Thing. Beamontissa, Teksasissa syntynyt Lynn kävi Hebert High Schoolia. Lapsena hän soitti pianoa, mutta vaihtoi instrumentikseen kitaran, jota hän soittaa vasenkätisesti. Lynnin diggauskohteita olivat bluesartistit Guitar Slim ja Jimmy Reed sekä Elvis Presley ja Brenda Lee. Lynn voitti paikallistasolla useita kykykilpailuja ja perusti naisyhtyeen Bobbie Lynn and Her Idols. Lynn aloitti esiintymiset paikallistasolla clubeissa. Solisti Joe Barry oli hänen löytäjänään ja esitteli Lynnille SugarHil-äänitysstudiot ja hänet useita levy-yhtiöitä New Orleansissa omistaneelle tuottaja Huey P. Meauxille. Tämän ja Lynnin yhteistyötä edustava You'll Lose a Good Thing nauhoitettiin useiden studiomuusikoiden, kuten Dr. Johnin kanssa. Jamie Recordsin julkaisema single nousi R&B-listan kärkeen ja myös Billboardin poplistalla kymmenen suosituimman joukkoon. Myöhemmin kappaleen levytti Aretha Franklin ja Freddy Fender saavutti omalla levytyksellään You'll Lose a Good Thingistä countryhitin. Lynnin esikoisalbumi kantoi samaa nimeä ja sisälsi kymmenen hänen omaa tuotantoaan edustavaa kappaletta. Ajankohdalle epätyypillisesti Lynn oli Afrikan yhdysvaltalainen solisti, joka kirjoitti itse suurimman osan kappaleistaan ja soitti leadista vastannutta instrumenttia. Pian Lynn keikkaili useiden keskeisten soul- ja bluesartistien, kuten Gladys Knightin, Stevie Wonderin, Smokey Robinsonin, Dionne Warwickin, Jackie Wilsonin, Sam Cooken, Otis Reddingin, James Brownin, Al Greenin, Carla Thomasin, Marvin Gayen, Ike & Tina Turnerin, The Temptationsin ja B. B. Kingin kanssa. Lynnin kappaleista vuonna 1964 ilmestynyt Oh Baby (We Got a Good Thing Goin') päätyi coverina The Rolling Stonesin levytysohjelmistoon. Lynn levytti Jamie Recordsille vuoteen 1966 saakka ja saavutti useita pienempiä hittikappaleita. Vuonna 1966 Lynn siirtyi Meaux Traben artistiksi ja levytti muun muassa Otis Reddingin versioiman kappaleen You Left The Water Running. Seuraavana vuonna Lynn solmi sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa ja vuonna 1968 artistilta ilmestyi albumi Here is Barbara Lynn. Artisti meni naimisiin vuonna 1970. Pettyneenä levy-yhtiönsä vähäiseen promootioon Lynn oli poissa musiikkibisneksestä suuren osan 70- ja 80-luvuista. Los Angelesissa asuessaan hän esiintyi ajoittain paikallisissa clubeissa ja levytti singlejä Jetstreamille ja muille pienille levy-yhtiöille. Vuonna 1984 Lynn konsertoi Japanissa ja levytti myöhemmin Yhdysvalloissa julkaistun livealbumin You Don't Have to Go. Aviomiehensä edesmenon jälkeen Lynn palasi Beaumontiin. Hän teki kansainvälisiä kiertueita esimerkiksi Eurooppaan. Vuonna 1994 ilmestynyt So Good oli Lynnin ensimmäinen studioalbumi yli 20:een vuoteen. Mainitun pitkäsoiton jälkeen hän on julkaissut useita albumeita eri yhtiöille. Vuonna 1999 Rhythm and Blues Foundation antoi Lynnille pioneeripalkinnon. Vuonna 2002 elektronista musiikkia edustava Moby sämpläsi Lynnin kappaletta I'm a Good Woman albumilleen 18. Lynn on mukana vuonna 2015 valmistuneessa dokumenttielokuvassa I Am the Blues.

Perjantain pohjat:Eräs Saden esikoisalbumin hiteistä

Smooth Operator on brittiyhtye Saden vuonna 1984 ilmestyneeltä esikoisalbumilta Diamond Life löytyvä kappale. Sade Adun ja Ray St. Johnin käsialaa oleva Smooth Operator julkaistiin Britanniassa albumin kolmantena singlenä b-puolellaan kappale Spirit. 12-tuumaiselta maxisingleltä löytyy edellä mainitun kaksikon lisäksi kappale Red Eye. 28. elokuuta 1984 ilmestynyt Smooth Operator saavutti brittien singlelistalla parhaimmillaan sijan 19. Yhdysvalloissa kappale julkaistiin helmikuussa 1985 Diamond Life-albumin toisena singlebiisinä. Kappaleesta muodostui Saden ensimmäinen top ten-hitti Billboardin listalla. Smooth Operator oli parhaimmillaan kahden viikon ajan mainitun listan viidentenä toukokuussa 1985. Top 40 -listalla kappale viipyi 13 viikon ajan ja nousi kahdeksi viikoksi Adult Contemporary -listan kärksijalle. Britanniassa Saden suurin singlehitti on ollut Your Love is King, mutta Yhdysvalloissa Smooth Operator oli yhtyeen läpimurtosingle ja lisäksi kyseessä on kansainvälisesti yhtyeen suosituimmaksi muodostunut singleformaatissa ilmestynyt kappale.

Torstain terävä:Lynyrd Skynyrdin vuoden 1974 harvinaisempi singlebiisi

Don’t Ask Me No Questions on southern rock-yhtye Lynyrd Skynyrdin vuoden 1974 tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin huhtikuun puolivälissä mainittuna vuonna ilmestyneellä yhtyeen kakkosalbumilla Second Helping ja lisäksi singleformaatissa. Don’t Ask Me No Questions on Skynyrdin solistin Ronnie Van Zantin ja kitaristin Gary Rossingtonin käsialaa. Kappaleeseen sisältyy tarttuva kitarariffi ja lisäksi sen instrumentaatiota rikastaa Bobby Keysistä, Trevor Lawrencesta ja Steve Madiaosta koostunut puhallinsektio. Skynyrdin varhaisten albumien tuotannosta vastannut Al Kooper vaikutti kappaleessa pianistina ja taustavokalistina. Lyriikaltaan Don’t Ask Me No Questions on viesti niille ihmisille, jotka eivät olleet kiinnostuneet yhtyeestä sen alkuvaiheessa, mutta tulivat vaativiksi Skynyrdin saavutettua suosiota. Skynyrd koki itsensä työväenluokan yhtyeeksi, joka nautti musiikin työstämisestä ja sen soittamisesta, mutta tuli ahdistuneeksi levy-yhtiöiden, managerien ja agenttien maailmassa. Laadukkuudestaan huolimatta Don’t Ask Me No Questions ei saavuttanut listasijoitusta Billboardilla. Kyseisen singlen b-puolella julkaistiin Second Helping- pitkäsoitolta löytymätön biisi Take Your Time. Second Helping-albumin singleformaatissa ilmestyneistä kappaleista  avausraidasta Sweet Home Alabama muodostui sitä vastoin top ten -menestys.

Keskiviikon klassikko:Foo Fightersin kolmas studioalbumi

Foo Fighters:There’s Nothing Left to Lose

Marraskuun toisena 1999 Roswellin ja RCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt There’s Nothing Left to Lose on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Foo Fightersin kolmas studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto tuli merkitsemään määrätynlaista irtiottoa yhtyeen kahden edeltäneen albumin tyylistä tehdessään siirtymän aikaisempaa pehmeämpään ja kokeilevampaan soundiin. Kyseessä oli ensimmäinen studioalbumi rumpali Taylor Hawkinsille. Foo Fightersin kitaristi, solisti ja biisintekijä Dave Grohl on nimennyt There’s Nothing Left to Losen suosikkialbumikseen yhtyeensä tuotannosta, sillä sen kappaleet pohjautuvat täysin melodioihin. Lisäksi Grohl on kuvannut mainitun albumin levytysprosessia seesteisenä. There’s Nothing Left to Losen nauhoituksiin osallistuivat ainoastaan Grohl, Hawkins sekä basisti Nate Mendel. Nauhoitukset tapahtuivat Grohlin Alexandriassa, Virginiassa sijainneen kotitalon kellarissa. Vuonna 2001 There’s Nothing Left to Lose vastaanotti parhaan rockalbumin Grammyn. Kyseessä oli Foo Fightersin ensimmäinen Grammy-voitto ja yhtye tuli vastaanottamaan Grammyt myös kolmesta seuraavasta albumistaan, joihin lukeutuvat pitkäsoitot One By One, Echoes, Silence, Patience & Grace ja Wasting Light. Foo Fightersin diskografiasta There’s Nothing Left to Lose on ensimmäinen RCA Recordsin julkaisema ja markkinoima pitkäsoitto. Yhtye oli jättänyt aikaisemman levy-yhtiönsä Capitol Recordsin kahta vuotta aikaisemmin edellisen albuminsa The Colour and the Shape jälkeen. Foo Fightersin kaksi ensimmäistä, alun perin Capitol Recordsin jakelemaa pitkäsoittoa siirtyivät levy-yhtiövaihdoksen jälkeen RCA Recordsin jakeluun.

Tiistain tukeva:Kenny Logginsin Top Gun-elokuvan hittisingle

Danger Zone on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Kenny Logginsin vuonna 1986 levyttämä, Georgio Moroderin säveltämä ja Tom Whitlockin tekstittämä kappale. Se julkaistiin vuonna 1986 elokuvan Top Gun soundtrackillä. Mainitusta soundtrackalbumista muodostui ilmestymisvuotensa suosituin ja eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä. AllMusicin laatiman arvion mukaan albumi säilyttää asemansa 1980-luvun puolivälin keskeisenä artifaktina ja sen hitit määrittelevät edelleen aikakauden poplistoja hallinnutta mahtipontista ja melodramaattista soundia. Danger Zonen originaaliversio pääsi lisäksi mukaan elokuvaan Top Gun:The Maverick ja sen soundtrackille. Elokuvaohjaajilla Jerry Bruckheimerilla ja Don Simpsonilla oli musiikkiohjaaja Michael Dilbeckin kanssa ehdolla yli 300 kappaletta Top Gunin soundtrackiä varten. Elokuvan alun lentokonekohtaukseen ei kuitenkaan löytynyt sopivaa ja niinpä Bruckheimer kääntyi asian tiimoilta soudtracktuottaja Georgio Moroderin puoleen. Tämä sävelsi Tom Whitlockin kanssa Danger Zonen, josta työsti demoversionsa Joe Pizzulo. Soundtrackalbumin jakelijana toimi Columbia Records ja niinpä Danger Zonen tulisi levyttää mainitun levy-yhtiön talliin kuuluva artisti. Pätkä Pizzulon nauhoittamasta Danger Zonen demoversiosta kuultiin vuonna 1987 valmistuneessa tv-elokuvassa Cracked Up. Danger Zonea tarjottiin Toto-yhtyeen levytettäväksi. Kitaristi Steve Lukatherin mukaan yhtyeen lähetettyä versionsa kappaleesta elokuvan tuottajille selvisi, että elokuvassa käytetyssä biisin versiossa kuultaisiin ainoastaan Joseph Williamsin vokalisointia. Niinpä Toto vetäytyikin mainitusta projektista. Vuonna 2022 AXS TV:lle antamassaan haastattelussa Kenny Loggins kertoi, että Danger Zonea tarjottiin ensiksi Jefferson Starshipille, mutta yhtye kieltäytyi. Danger Zonea tarjottiin myös Corey Hartin levytettäväksi, mutta hän halusi levyttää ainoastaan omaa sävellystuotantoaan. Logginsin samaisen vuoden 2022 haastattelun mukaan myös REO Speedwagonin Kevin Cronin kieltäytyi levyttämästä Danger Zonea, sillä kappale kulki hänen äänialalleen liian korkeassa rekisterissä. Elokuvan tuotttajat tarjosivat Danger Zonea lopulta Kenny Logginsin levytettäväksi. Artisti on kuvannut suostumustaan hätiköitynä päätöksenä. Loggins lisäsi kappaleen lyriikkaan omia improvisaatioitaan ja Danger Zone saavutti Billboardin singlelistalla parhaimmillaan toisen sijan. Sen nousun listakärkeen esti ainoastaan Peter Gabrielin Sledgehammer. Logginsin singleistä paremmin on menestynyt ainoastaan vuonna 1984 ilmestynyt Footloose-elokuvan tunnuskappale. Danger Zonen saavuttamasta menestyksestä huolimatta kappale ei Logginsin itsensä mukaan edusta häntä artistina.