Sunnuntain extra:Eräs The Clashin London Callingin kirkkaimmista helmistä

Lost in the Supermarket on Joe Strummerin ja Mick Jonesin kirjoittama ja The Clashin 14. joulukuuta 1979 ilmestyneellä tupla-albumilla London Calling julkaistu kappale. Tavanomaisesta poiketen mainittu biisi on Mick Jonesin leadvokalisoima. Tavaratalo, johon kappaleessa viitataan, on 471-473 Kings Roadilla sijaitseva International. Lost in the Supermarketin kirjoittamisen aikaan Strummer asui 31 Whistler Walkissa tyttöystävänsä Gaby Salterin, kahden nuoremman veljensä ja äitinsä kanssa. Tyylillisesti Lost in the Supermarket sisältää elementtejä post-punkista, popista, R&B:stä ja soulista. Kappaleen lyriikat kertovat enenevässä määrin kaupallistuvan maailman ja rehottavan kulutusmyönteisyyden kanssa kamppaleivasta henkilöstä. Lost in the Supermarket alkaa Strummerin muistoilla vanhempiensa Warlinghamin alakaupungissa sijainneesta kodista ja suojasta, jonka yli hän ei kyennyt näkemään. Kertoja vaikeroi itseään ympäröivän maailman epätodellisuutta. Kappale puhuu alakaupungin vieraantuneisuuden aiheuttamasta tunnottomuudesta ja pettymyksen tunteista, jotka kulkevat nuoruuden läpi modernissa yhteiskunnassa. Vuonna 2004 ilmestyneen London Callingin 25-vuotisjuhlapainoksen mukana julkaistulla dvd:llä London Calling. The Last Testament Strummer kertoo kirjoittaneensa Lost in the Supermarketin lyriikat kuvitellessaan Mick Jonesin asuvan kellarissa äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Kappaleen nauhoituksissa Topper Headon soitti tom- tom-rumpua virvelirummun sijaan. Valintaan vaikutti hänen Lost in the Supermarketin nauhoitusta edeltävänä iltana todentamansa Taj Mahallin konsertti, jossa rumpali soitti niin ikään tom -tom- rumpua.

Lauantain pitkä:Erään kaikkien aikojen blueskitaristin biografia

Alan Paul & Andy Aledort:Stevie Ray Vaughanin tarina (Aviador)

Alan Paulin ja Andy Aledortin Stevie Ray Vaughanin tarina ei ole lajissaan ensimmäinen, mutta mitä todennäköisimmin ainakin kattavin aiheestaan kirjoitettu teos. Dallasissa kolmas lokakuuta 1954 syntynyt ja varttunut Stevie Ray aloitti kitaransoiton seitsemänvuotiaana ensiksi reilut kolme vuotta vanhemman isoveljensä Jimmien innoittamana. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli 1960-luvun puolivälissä toimintansa aloittanut The Chantones. Helmikuussa 1970 Vaughan liittyi lineupissaan myös puhallinsektion sisältäneeseen yhdeksänhenkiseen yhtyeeseen Liberation. Maaliskuussa 1973 Vaughan liittyi Marc Bennon yhtyeeseen The Nightcrawlersiin, jonka solistina vaikutti Doyle Bramhall. Vuonna 1975 hänen yhtyeekseen vaihtui Paul Ray and the Cobras, jossa vaikuttivat lisäksi kitaristi Denny Freeman ja saksofonisti Joe Sublett. Tässä vaiheessa Vaughan oli kehittynyt jo siinä määrin taitavaksi blueskitaristiksi, että hän pääsi jammailemaan useiden keskeisten esikuviensa, kuten Buddy Guyn, Jimmy Rodgersin ja Lightnin’ Hopkinsin kanssa. Erityisen merkittäväksi muodostui jamittelu Albert Kingin kanssa. Suurin osa vuodesta 1977 Vaughanilla kului keikkailuun Cobrasin riveissä. Mainitun vuoden syyskuussa Vaughan perusti kuitenkin selkeämmin valtavirran tyyliä edustaneen yhtyeen Triple Threat Revue, johon kuuluivat lisäksi solisti Lou Ann Barton, basisti WC Clark sekä rumpali Fredde "Pharaoh" Walden. Toukokuussa 1978 Clark siirtyi perustamaan omaa yhtyettään ja Vaughan nimesi jäljelle jääneen yhtyeen Double Troubleksi Otis Rushin samannimisen klassikkokappaleen mukaan. Yhtyeestä kehittyi eräs Austinin musiikkiskenen suosituimmista ja David Bowie kiinnostui Stevie Rayn soitosta todennettuaan hänen ja Double Troublen konsertin Montreuxin festivaaleilla heinäkuussa 1982. Stevie Ray päätyi soittamaan Bowien huhtikuussa 1983 ilmestyneen suurmenestysalbumin Let’s Dance lähes kaikki kitaraosuudet. Hän halusi kuitenkin keskittyä omaan uraansa ja kieltäytyi lopulta pestistä Bowien kiertuekitaristina. Stevie Ray Vauhan ja Double Trouble solmi levytyssopimuksen Epic Recordsin kanssa ja yhtyeen esikoisalbumi, kesäkuussa 1983 ilmestynyt Texas Flood sisälsi useita sen diskografian keskeisiä kappaleita, kuten Love Struck Baby, Pride and Joy, nimikappale sekä Dirty Pool. Stevie Ray Vaughan ja Double Trouble teki yllättäen kiertueen The Moody Bluesin kanssa. Toukokuussa 1984 ilmestynyt kakkosalbumi Couldn’t Stand the Weather sisälsi melko runsaasti covertuotantoa, kuten esimerkiksi näkemyksen The Jimi Hendrix Experiencen Voodoo Chile (Slight Returnista) Vaughanin oman tuotannon klassikoihin albumilla sisältyy etenkin sen erinomainen avauskappale, instrumentaali Scuttle Buttin’. Couldn’t Stand the Weatherin jälkeen SRV ja Double Trouble soittivat Huey Lewis and the Newsin lämmittelijänä. Svengaavaa Amerikan rockia edustaneen yhtyeen kolmannesta albumista Sports oli muodostunut suuri menestys ja Huey Lewis oli Vaughanin diggari; hän oli jopa lähettänyt tälle erään ensimmäisistä kitaristin vastaanottamista ihailijakirjeistä. Vuonna 1985 ilmestynyt kolmas albumi Soul to Soul ei menestynyt edeltäjiensä veroisesti, mutta myös sille sisältyi avausraita Say What!:in ja sielukkaan päätöskappaleen Life Without You kaltaisia kultakimpaleita. Vuoden 1986 keikkoihin ehdittäessä päihteet olivat ehtineet ottaa Stevie Raystä yliotteen. Samaisena vuonna ilmestyneellä tuplakonserttitaltioinnilla Live Alive Stevie Ray ja Double Trouble eivät olleetkaan parhaimmillaan. Puhdistautuminen onnistui kuitenkin onneksi ja paluukeikkojensa aikaan maestro oli kovemmassa vedossa kuin koskaan. Kesäkuussa 1989 ilmestyi upea neljäs albumi In Step, jonka hittien Crossfire ja Tightrope lyriikoissa Stevie Ray käsitteli selätettyjä ongelmiaan. Vuoden 1989 aikana Stevie Ray ja Double Trouble keikkaili muun muassa Jeff Beckin kanssa. Seuraavana vuonna veljekset Stevie Ray ja Jimmie Vaughan levyttivät viimein yhdessä ja tuloksena oli albumi Family Style Hard to Ben, Tick Tockin ja Telephone Songin kaltaisine kiistattomine onnistumisineen. Kaupallisesta aspektista tarkasteltuna albumi menestyi Stevie Ray Vaughanin levyttämistä parhaiten sijoittuen top teniin. Stevie Ray menehtyi traagisesti helikopteriturmassa 27. elokuuta 1990 soitettuaan sitä ennen Eric Claptonin kiertävän seurueen, eli lisäksi Buddy Guyn, Robert Crayn ja veljensä Jimmien kanssa Alpine Valley Music Theatressa. Postuumi albumi, vuonna 1991 ilmestynyt The Sky is Crying on sekin varsin onnistunut sisältäen mm. onnistuneet coverit Hendrixin Little Wingistä ja Lonnie Mackin Whamista. Albumin nimikappale edustaa Elmore Jamesin tuotantoa ja tunteikas päätöskappale Life by the Drop on Doyle Bramhallin ja Barbara Loganin tuotantoa. Stevie Ray Vaughan on eräs kaikkien aikojen blueskitaristeita ja Paulin sekä Aledortin kirja ansiokas ja seikkaperäinen teos. Esimerkiksi soittoteknisten seikkojensa kuvauksessa kenties hienoisesti turhan seikkaperäinen.

 

Perjantain pohjat:John Lennonin käsialaa oleva kappale Revolverilla

 And Your Bird Can Sing on The Beatlesin levyttämä ja ensisijaisesti John Lennonin käsialaa oleva; joskin Lennonin ja McCartneyn nimiin laitettu kappale, joka ilmestyi Britanniassa Fab Fourin albumilla Revolver, mutta Yhdysvalloissa ja Kanadassa sitä vastoin pitkäsoitolla The Beatles Yesterday and Today. George Harrison ja Paul McCartney soittavat And Your Bird Can Singissä pidennetyn kahden kitaran harmonian. Mainitunlaista kahden kitaran harmoniaa tultiin myöhemmin hyödyntämään ensisijaisesti southern rockissa, mutta lisäksi hardrockin ja jopa heavy metallin genreissä. John Lennnon ei itse pitänyt And Your Bird Can Singiä erityisen laadukkaana kappaleena. Hän ei ole kertonut kappaleen lyriikoiden taustaa ja niinpä niistä onkin esitetty erilaisia tulkintoja. And Your Bird Can Singin on tulkittu olevan osoitettu Frank Sinatralle tai Mick Jaggerille. Jälkimmäisessä tapauksessa kappaleessa tehdään lisäksi viittaus Marianne Faithfulliin. Beatles levytti And Your Bird Can Singistä ensiksi The Byrdsiä muistuttavan näkemyksen. Mainittu versio pääsi mukaan Beatles Anthology 2:lle ja siinä kuullaan Lennonin ja McCartneyn naurua kaksikon tehdessä epäonnistunutta lauluosuuksiensa päällekkäisäänitystä. Vuonna 2022 Revolver-albumista julkaistiin Super Deluxe Edition, jonka toiselle levylle mainittu versio sisältyy. Matthew Sweet ja Susanna Hoffs levyttivät And Your Bird Can Singistä onnistuneen coverinsa albumilleen Under the Covers.

Tortstain terävä:The Doorsin kolmannen albumin keskeinen albumiraita

Not to Touch the Earth on The Doorsin vuoden 1968 tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin heinäkuussa 1968 ilmestyneellä yhtyeen kolmannella albumilla Waiting for the Sun. Se on osa pitkää teosta Celebration of the Lizard, jonka The Doors esitti konserteissaan useita kertoja. Kappaleen 17-minuuttinen studioversio nauhoitettiin Waiting for the Sunia varten ja albumin sisäkanteen painettiin lisäksi Celebration of the Lizardin sanat, mutta kokonaisuudesta albumille päätyi ainoastaan yksi kappale, eli juuri Not to Touch the Earth. Täyspitkä vuoden 1968 satoa edustava Celebration of the Lizardin studioversio ilmestyi vuonna 2003 julkaistulla The Doorsin tuplakokoelmalla Legacy:The Absolute Best sekä vuonna 2008 ilmestyneellä Waiting for the Sunin 40-vuotisjuhlapainoksella. Musiikilliselta tyyliltään Not to Touch the Earthiä on kuvattu esimerkiksi happorockiksi. Mainittua termiä käytti kokoelma-albumin Perception kansiteksteissä Stuart Berman. Melissa Ursula Dawn Golsmith kuvasi Not to Touch the Earthiä psykedeeliseksi ja progressiiviseksi rockiksi. Brittiläinen journalisti Mick Wall on kuvannut Not to Touch the Earthiä termillä avant garde rock.

Keskiviikon klassikko:Eräs kaikkien aikojen instrumentaalikappaleista

Heinäkuussa 1962 ilmestynyt Green Onions on Booker T and the MG’s -yhtyeen levyttämä instrumentaalikappale, josta on muodostunut eräs kaikkien aikojen suosituimmista soullevytyksistä. Kyseessä on 12-tahdin sävellys, jonka Hammond M3:lla kosketinsoitinkuvion Booker T Jones oli säveltänyt ollessaan 17-vuotias. Green Onionsin julkaisijana oli Stax Recordsin alamerkki Volt ja mainittu kappale ilmestyi ensiksi singlen Behave Yourself b-puolella, mutta julkaistiin pian uudelleen a-puolena ja lisäksi samannimisellä albumilla. Kappaleen urkusoundi tuli sittemmin osaltaan määrittelemään niin kutsuttua Memphis soul-soundia. Booker T Jonesin lisäksi Stax Recordsin housebändiin kuuluivat rumpali Al Jackson, basisti Lewie Steinberg ja hiljattain edesmennyt kitaristi Steve Cropper. Mainittu lineup alkoi jammailla studiossa eräänä sunnuntaina kun solisti Billy Lee Rileyn kanssa sovittu levytys oli peruuntunut. Booker T Jones oli soittanut kyseistä pianogroovea jo aikaisemmin clubeissa, mutta hän päätti käyttää Hammond-urkuja, joita soittamalla kyseinen jamittelu kuulosti paremmalta. Staxin omistaja Jim Stewart oli kiinnostunut nauhoittamaan syntyneen kappaleen, joka totteli nimeä Behave Yourself. Singlelle tarvittiin kuitenkin b-puoli ja Jonesilla 12-tahdin bassolinja, jonka ympärille Green Onions kehittyi. Kitaristi Steve Cropper soitti Fender Telecasteria, kuten hän teki kaikilla Booker T and the MG’s:in instrumentaalikappaleilla. Nauhoitusten jälkeen Cropper otti yhteyttä kitaristi Scotty Mooreen Sun Recordsilla ja vei valmiin levyn memphisiläisen radioaseman WLOK:in dj:lle. Tämä soitti Green Onionsin ja kuulijoilta saatu palaute oli niin myönteistä, että kappale päätettiin julkaista uudelleen singlen a-puolena. 24. kesäkuuta 2013 lähetetyssä radio-ohjelman Wait Wait… Don’t Tell Me! jaksossa Booker T Jones kertoi basistin kaavailleen kappaleen nimeksi Funky Onionsia, mutta biisin nimeksi valikoitui korkeatasoisemmalta kuulostanut Green Onions. Kappale nousi Billboardin R&B-listan kärkeen ja Hot 100-listalla sekä Cash Boxissa kolmanneksi.

Tiistain tukeva:Harry Chapinin debyyttihitti

 Taxi on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Harry Chapinin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin artistin debyyttisinglenä samaan aikaan hänen esikoisalbuminsa Heads & Tails kanssa. Taxi on omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä kappale, jossa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa vanhan ihastuksensa kyytiinsä poimivasta taksikuskista. Chapin esitti Taxin ensiksi NBC:n ohjelmassa The Tonight Show Starring Johnny Carson sillä seurauksella, että katsojat toivoivat hänen esiintyvän uudelleen seuraavana päivänä. Kyseessä oli ensi kerta ohjelman historiassa, kun Carson toi esiintyjän takaisin  seuraavana iltana encore-esitystä varten. Chapinin debyyttihitti auttoi muodostamaan artistin musiikillista tyyliä ja siitä tuli hänen varhainen tunnuskappaleensa. Chapin assosioitiin usein taksi-henkiseen kuvastoon. Bostonilaisella AM-radioasemalla WMEX:llä työskennellyttä dj:tä Jim Connorsia voi pitää Chapinin löytäjänä. Helmikuun lopussa 1972 Taxi nousi listoille sekä WMEX:llä että WRK:lla Samaisen vuoden huhtikuussa kappale saavutti ykkössijan molemmilla listoilla. Taxista muodostui vuoden 1972 neljänneksi menestyksekkäin kappale molemmilla asemilla. Varhaisen Bostonissa saavuttamansa menestyksen myötä Taxi kohosi myös Billboardin Hot 100-listalle. Sen paras sijoitus oli sijalla 24. mainitun vuoden kesäkuussa ja listaviikkoja kertyi 16. Billboardin listalla Taxi oli vuoden 1972 85:ksi suosituin single. Kanadassa kappaleen paras listasijoitus oli niinkin korkealla, kuin viidentenä. Record World ja etenkin Billboard kirjoittivat Taxista myönteiset arviot. Jälkimmäisen mukaan kyseessä oli vahva folkballadi, joka ansaitsisi sekä listamenestystä että radiosoittoa. Taxin naishenkilö Sue tunnistaa taksikuksin henkilöllisyyden vasta vilkaistuaan hänen ajolupaansa. Kumpikin on periaatteessa onnellinen; näyttelijäksi halunnut Sue avioliitossaan ja kappaleen kertojaminä ammatissaan. Sue antaa kuljettajalleen hyvät tipit, mutta kaksikko ei enää tapaa kyseisen kappaleen tekstuurissa. Harry Chapin vastaanotti lähes vuosikymmenen ajan tiedusteluja diggareiltaan siitä, mitä hänelle ja Suelle tapahtui. Vastauksena tiedusteluihin hän julkaisi vuonna 1980 kappaleen Sequel. Mainitussa kappaleessa Harry selvittää Suen uuden osoitteen ja menee tapaamaan tätä ennen San Franciscon-konserttiaan taksilla. Sue on tyytyväinen työhönsä. Harry pyytää häntä konserttiinsa, mutta Sue ilmoittaa olevansa yötöissä. Tällä kertaa Harry tarjoaa hänelle rahaa, jonka Sue kieltäytyy ottamasta. Loppupeleissä tyytyväisemmältä elämäänsä vaikuttaa Sue, jonka voi todeta lentävän jalat maassa.

Maanantain mainio:Myös Bruce Springsteenin coverina tunnettu Tom Waitsin ydintuotantoon lukeutuva kappale

Jersey Girl on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Tom Waitsin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin alun perin hänen vuonna 1980 ilmestyneellä albumillaan Heartattack and Vine. Waits oli kirjoittanut Jersey Girlin tuossa vaiheessa tulevalle vaimolleen Kathleen Brennanille, joka oli asunut New Jerseyssä. Kappaleen ilmestymisvuonna antamassaan haastattelussa Waits on maininnut Jersey Girlin olleen ensimmäinen biisi, jonka lyriikassa hän käytti sha la lata. Kappaleen sovitus tuo mieleen Under the Boardwalkin tai Spanish Harlemin. Jersey Girl on päässyt lisäksi mukaan Waitsin tuotannosta kasatuille kokoelma-albumeille Bounced Chicks (1981), Anthology of Tom Waits (1985) ja Used Songs 1973-1980 2001). Bruce Springsteen on levyttänyt Jersey Girlistä coverinsa, joka julkaistiin Cover Me- singlen b-puolella. Versiossaan Springsteen muutti lyriikoita hienoisesti. 24. elokuuta 1981 Waits ja Springsteen esittivät Jersey Girlin duettona Los Angelesissa Sports Arenassa. Springsteenin yhdeksäs heinäkuuta samaisena vuonna Jersey Girlistä esittämä versio päättää hänen boxinsa Live 1975-1985. New Jerseyn lisäksi Springsteen esitti Jersey Girliä usein konserteissaan Philadelphiassa 1980-luvulla ja vielä seuraavan vuosikymmenen alussa. Vuoden 2003 The Rising-kiertueen jäähyväiskonsertissa Giants-stadiumilla New Jerseyssä Jersey Girl kuultiin viimeisenä biisinä ja vuonna 2008 toiseksi viimeisenä kappaleena kolmessa viimeisessä konsertissa The Magic Tourilla. Springsteenin versio Jersey Girlistä on saavuttanut runsammin radiosoittoa ja koska hän on kotoisin New Jerseystä, on erehdytty luulemaan, että kyseessä olisi Springsteenin originaalituotantoa edustava kappale.

Sunnuntain extra:Erään rockin keskeisen pioneeriartistin kakkosalbumi

 Little Richard:Little Richard

Heinäkuussa 1958 Specialtyn julkaisemana ilmestynyt Little Richard on samannimisen yhdysvaltalaisen rockartistin toinen studioalbumi. Britanniassa mainittu pitkäsoitto ilmestyikin nimellä Volume 2. Little Richardin esikoisalbumin Here's Little Richard tavoin myös Little Richard sisältää useita aikaisemmin singleformaatissa ilmestyneitä kappaleita, jotka olivat saavuttaneet listasijoituksia Billboardin R&B- ja Hot 100-listoilla. Little Richardin kakkosalbumilla julkaistuista 12 kappaleesta yhdeksän nousi listoille Yhdysvalloissa. Niiden joukossa olivat miljoonamenestys Lucille, rock and roll-standardi Good Golly Miss Molly sekä The Girl Can't Help It, joka on samannimisen rockelokuvan tunnussävelmä. Aikaisemmin julkaisemattomiin kappaleisiin sisältyy kaksi Tin Pan Alley-kappaletta, jotka Little Richard esittää tuttuun tyyliinsä. Billboardilla Little Richardin kakkosalbumi arvioitiin tuoreeltaan varsin myönteisesti. Cash Box kuvasi sitä tyypillisen räjähtäväksi Richard-tyyliksi. Mark Demingin mainitusta albumista AllMusiciin laatimassa retrospektiivisessä arviossa Little Richardin kakkospitkäsoittoa kuvattiin vähintään yhtä rokkaaviksi kuin hänen debyyttiään, eikä albumin 12 kappaleen joukossa ollut ainuttakaan täytebiisiä. Billboardin popalbumilistalla Little Richarddin kakkosalbumi saavutti sijan 76.

Lauantain pitkä:Etenkin yhdestä suurhitistään muistettu artisti, näyttelijä ja tuottaja

30. marraskuuta 1958 syntynyt Stacey Lynn Swayn, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Stacey Q, on yhdysvaltalainen popsolisti, biisintekijä, tanssija ja näyttelijätär. Hänen suurin hittinsä on vuonna 1986 ilmestynyt Two Hearts, joka nousi Kanadassa listakärkeen, Billboardin listalla kolmanneksi ja top teniin viidessä muussa maassa. Vuonna 1981 Swain esiteltiin Casbah-äänitysstudion Jon St. Jamesille. Esimerkiksi David Bowieta ja The B 52’:ia diganneen Swaynin oli ensiksi tarkoitus toimia ainoastaan apulaistuottajana St. Jamesin yhtyeen Q:n ep:llä, mutta hän päätyi leadvokalistiksi yhdelle ep:n kappaleista, sen avausraidalle Sushi. Yhtyeen kokoonpano laajeni ja sen nimeksi vaihtui SSQ. Vuonna 1983 Enigma Records julkaisi yhtyeen esikoisalbumin Playback. Sen singlekappaleesta Synthcicide työstettiin lisäksi musiikkivideo. Vuonna 1985 Swain solmi soolosopimuksen Columbia Recordsin kanssa. Esikoissingle oli Shy Girl ja Swainin esikois- ja samalla nimikkoalbumi ilmestyi kasettiformaatissa rajoitettuna painoksena. Albumille sisältyi varhainen versio Sue Gatlinin originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Two of Hearts. Kun Swaynin singlet olivat yhteensä myyneet tuhansia kappaleita, hän solmi sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa. St. Jamesista tuli hänen managerinsa ja muista SSQ:n jäsenistä taustamuusikoita. Esikoisalbumi Better than Heaven nauhoitettiin kolmessa viikossa. Sen kappaleista He Doesn’t Understand oli Rusty Andersonin ja We Connect Utopia-yhtyeen Willie Wilcoxin käsialaa. Two of Hearts saavutti suurimman menestyksensä vasta loppuvuodesta 1986. Esikoisalbuminsa tiimoilta Stacey Q konsertoi clubeissa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Vuonna 1988 ilmestyneellä toisella albumillaan Hard Machine Stacey Q muutti tyyliään punkorientoituneemmaksi. Single Don’t Make a Fool of Yourself saavutti Billboardilla sijan 66. ja Shep Bettibonen mainitusta kappaleesta työstämä remix nousi tanssilistalla viidenneksi. Vuonna 1989 ilmestynyt kolmas albumi Nights Like This oli Stacey Q:n viimeinen Atlanticille työstämä ja viimeinen, jolla hän teki yhteistyötä SSQ:n kanssa. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet Give You All My Love ja Heartbeat, joista viimeksi mainitussa taustavokalistina kuultiin The Eaglesin Timothy B Scmitiä ja nimikappaleessa The Weather Girlsiä. Vuonna 1993 itsenäinen Thump Records julkaisi Stacey Q:lta singlen Too Hot for Love. Vuonna 1995 Thump julkaisi kokoelma-albumin Stacey Q’s Greatest Hits, joka koostui tosi asiassa artistin varhaistuotannosta sisältäen myös aikaisemmin cd-formaatissa julkaisematonta tuotantoa Q:lta sekä SSQ:lta. 1990-luvun puolivälissä Q muutti Tiibetiin ja vuonna 1997 häneltä ilmestyi mainitussa kaupungissa asumisen teemoja heijastellut albumi Boomerang. Stacey Q:n cover Janis Ianin kappaleesta Tenderness nousi Jamaikalla viidenneksi. Q oli mukana useissa musiikkiin ja näyttelemiseen liittyneissä projekteissa. St. Jamesin ja Skip Hahnin uuden yhtyeen The Echo Junkiesin esikoisalbumilla häntä kuultiin vokalistina. Vuonna 2007 Thump Records julkaisi Stacey Q:lta vielä toisen kokoelma-albumin Queen of the ’80’s. Vuonna 2008 Q vieraili Shawn Winstianin ja Shane Condon muodostaman duon Hydra Productionsin esikoisalbumilla. Samaisella levyllä vieraili myös muita 80-luvulla suosituimmillaan olleita artisteja, kuten Tiffany. Syyskuussa 2022 Stacey Q:n esikoisalbumista Better than Heaven julkaistiin myös bonusbiisejä ja remiksejä sisältävä uusintapainos.

Perjantain pohjat:Lynyrd Skynyrdin varhainen harvinainen singlebiisi

 Mr Banker on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Lynyrd Skynyrdin tuotantoa edustava kappale, joka nauhoitettiin alkuvuodesta 1973 Studio Onessa, Doravillessa, Georgiassa. Alun perin Mr Banker julkaistiin ainoastaan singleformaatissa Skynyrdin esikoisalbumilta Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd poimitun nelivitosen Gimme Three Steps b-puolella marraskuussa 1973. Albumiformaatissa Mr Banker pääsi mukaan vasta vuonna 1987 ilmestyneelle ja Skynyrdin harvinaisuuksista koostuvalle pitkäsoitolle Legend. Lisäksi se on yhtyeen esikoisalbumista vuonna 2001 ilmestyneen cd-version bonuskappale. Mr Banker on solisti Ronnie Van Zantin ja kitaristien Gary Rossingtonin sekä Ed Kingin käsialaa. Tyylillisesti kyseessä on tyylitajuisen pelkistetty blueskappale, jonka lyriikassa Ronnie Van Zant pyytää pankista rahaa kattaakseen isänsä hautauskulut. Toisin kuin on joskus oletettu, kyseessä ei kuitenkaan ole Ronnie Van Zantin isä Lacy Van Zant.

Torstain terävä:Def Leppardin valtavirtaan palauttanut singlehitti

Animal on brittiläisen hardrockyhtyeen Def Leppardin kappale, jonka yhtye nauhoitti vuonna 1987 ilmestyneelle albumilleen Hysteria. Animal julkaistiin pitkäsoiton toisena singlenä ja siitä muodostui yhtyeen ensimmäinen sen kotimaassa Britanniassa top teniin kohonnut single. Animal saavutti kuudennen sijan. Def Leppard on itse pitänyt Animalia vaikeimpana Hysterialle nauhoitetuista kappaleista. Vaikka kyseessä oli yksi ensimmäisistä albumia varten jo alkuvuodesta 1984 kirjoitetuista biiseistä, yhtye ja tuottajat, joihin lukeutuivat esimerkiksi John Mutt Lange, eivät saavuttaneet kaivattua soundia ennen kuin vasta kaksi ja puoli tuskaisaa vuotta myöhemmin. Animal oli Hysterian kappaleista ainoa, jonka rumpali Rick Allen ehti demottaa ennen auto-onnettomuuttaan. Myöhäisempi demo, jolla hyödynnettiin rumpukonetta, säilyi varsin samantyyppisenä edeltäjäänsä. Joe Elliottin laulettua kappaleeseen leadvocalsit Pariisissa heinäkuussa 1985 demo alkoi kuulostaa vanhalta. Sekä tuottaja Lange että yhtye itse olivat siinä määrin vakuuttuneita Elliottin laulusuorituksesta, että he kirjoittivat ja nauhoittivat laulusuorituksen ympärille uuden taustaraidan. Def Leppardin diggarit eivät olleet unohtaneet yhtyettä Pyromania-albumin jälkeen ja Animal-singlen ilmestyttyä heinäkuussa 1987 Def Leppard teki paluun valtavirran suosioon. Yhdysvalloissa Animal julkaistiin vasta albumin toisena singlenä Womenin jälkeen lokakuussa 1987. Se saavutti sijan 19. ollen samalla ensimmäinen yhtyeen kymmenestä peräkkäisestä Billboardin listalla top 40:ään kohonneesta singlestä. Animal on säilyttänyt asemansa eräänä Def Leppardin konserttien suosituimmista numeroista. Kappaleen tekstissä tehdään viittaus Neil Youngin albumiin Rust Never Sleeps. Animal-singlen b-puolella julkaistu kappale Tear It Down kirjoitettiin nauhoitussessiossa Hysteria-albumin viimeistelyn jälkeen. Tuolloin syntyi useita kappaleita, jotka oli tarkoitus julkaista Hysterialta poimittujen singlejen b-puolilla. Tear It Downin originaaliversio saavutti radiosoittoa ja myöhemmin Def Leppard nauhoitti kappaleesta uuden version albumilleen Adrenalize.

Keskiviikon klassikko:Yhdysvaltalaisen hardrockin oman tiensä kulkijan vuoden 1974 arvostettu albumi

 Blue Öyster Cult:Secret Treaties

Viides huhtikuuta 1974 Columbian julkaisemana ilmestynyt Secret Treaties on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Blue Öyster Cultin kolmas studioalbumi. Mainitu pitkäsoitto on työstetty samalla lineupilla ja saman tuotantotiimin kanssa kuin yhtyeen edellinen albumi Tyranny and Mutation. Yhdysvaltojen albumilistalla Secret Treatesille kertyi 14 listaviikkoa parhaan listasijoituksen ollessa 53. Vuonna 1992 albumi saavutti kultalevyn. Secret Treatiesin ilmestymisvuonna albumi äänestettiin Melody Makerissa kaikkien aikojen rockalbumiksi. Blue Öyster Cultin tuotannosta ainoana Secret Treaties ei sisällä ainuttakaan kitaristi  Donald "Buck Dharma" Roeserin vokalisoimaa raitaa. Albumin lyriikoista vastasivat yhtyeen itsensä asemesta tuottaja Sandy Pearlman, musiikkijournalisti Richard Meltzer sekä rocksolisti Patti Smith. Heistä viimeksi mainittu vastasi pitkäsoiton avaavan Career of Evilin lyriikasta ja teki sittemmin pitkään yhteistyötä Blue Öyster Cultin kanssa. Kappaleen singleversio eroaa albumilla julkaistusta. Sinkkuversiossa solistina on äänessä lähes pelkästään Eric Bloom. Yksi säkeistöstä oli poistettu ja osa kappaleen bridgesta muutettu tarttuvuuden lisäämiseksi. Career of Evil oli lisäksi inspiraation lähteenä J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamalle ja vuonna 2015 valmistuneelle samannimiselle novellille. Kappaleiden Harvester of Eyes ja Flaming Telepaths välillä kuullaan pätkä klassista musiikkia, joka on kreditoitu otetuksi Ion Ivanovicin valssista Waves of the Danube. Blue Öyter Cultin kokoelma-albumilla Don't Fear the Reaper- The Best of Blue Öyster Cult Flaming Telepathsista kuullaan versio, joka ei sisällä alkunsa ääniefektejä. Kappaleen täyspitkä versio sisältyy Secret Treatiesin lisäksi Blue Öyter Cultin tuplakokoelma-albumille Workshop of the Telescopes. Psykedeelinen folkyhtye Espers levytti Flaming Telepathsista coverin vuonna 2005 ilmestyneelle albumilleen Weed Tree. Kaksikanavaisen stereoversionsa lisäksi Secret Treaties ilmestyi vuoden 1974 aikana nelikanavaisena versiona lp:nä ja kasiraiturina. Vuonna 2016 Audio Fidelity julkaisi mainitun albumin Super Audio Cd-formaatissa.

Tiistain tukeva:Haastattelussa Janne Suhonen

Vuosikymmenten uran joensuulaisen rockin parissa  tehnyt Janne Suhonen saapui haastateltavaksi Johnnyn kadulle ensimmäisen sooloalbuminsa Pahan tytön CV ja tuoreimman yhtyeensä Janne Suhonen ja Surmanajajat tiimoilta.

Kuinka Janne Suhonen & Surmanajajien lineup muotoutui?

"Lineup muotoutui monen pähkäilyn jälkeen, piti miettiä mitä ja mihin suuntaan halusin jatkaa ja keiden kanssa, sen tiesin että uudistusta halusin jollain tavalla tai ehkä kääntää koko paletin ihan uusiksi. Se oli selvää, että Pahan tytön CV - levy kuitenkin määräisi alkusuunnan mistä lähdetään liikkeelle ja koska Pahan tytön CV tehtiin vierailevilla muusikoilla, niin se antoi minulle tilaisuuden aloittaa tyhjältä pöydältä ja miettiä, millaisella kokoonpanolla haluaisin jatkaa. Yksi tärkeä seikka kokoonpanoa ajatellen oli, että uudet ihmiset ympärillä antaisivat uutta virtaa ja uutta luomisvoimaa tuleviin biiseihin ja yritän, sekä tykkään tehdä erilaisia kappaleita ja näin myös uusiutua ja kehittyä biisintekijänä. Toinen tärkeä seikka oli, että bändin pitää tulla keskenään hyvin toimeen ja rakentavasti, ja jäsenet ovat valmiita lähtemään keikoille, jos sellaisia tarjouksia joskus tulee. Kolmas tärkeä asia oli, että halusin palata takaisin kahden kitaran vuoropuhelua harjoittavaan säröiseen maailmaan, jota aiemmin vaalimme esim. Silmienvaihtajien ja Kosmonautsin aikana kauan sitten, huomasin, että olin kaivannut sitä, "kitarasankareille" ei ollut tilaa tässä bändissä. 

Jukka oli oiva valinta toiseksi kitaristiksi, olemme soittaneet ennenkin yhdessä ja hän ymmärtää mitä ajan biiseissä takaa ja on myös valmis kokeilemaan erilaisia hullutuksia, sekä antaa hienoja sovitusehdotuksia ja kaiken lisäksi on myös äärettömän taitava ja omaperäinen kitaristi.

Markku oli bassoon selkeä valinta, olimme soittaneet yhdessä minun aiemmassa projektissa, jossa hän osoittautui erittäin taitavaksi soittajaksi ja mukavaksi mieheksi, joka osaa kuunnella hyvin bändin kokonaisuutta ja toimia sen mukaisesti, hän myös kertoi aiemmin, että olisi kiinnostunut tekemään kanssani enemmänkin yhteistyötä.

Maken kyljessä tuli Miika, he olivat soittaneet yhdessä jo pitempään monissa eri projekteissa, minusta se kuulosti ajatuksena erittäin hyvältä, että olisi jo valmiiksi harjoiteltu rytmiryhmä bändissä, jonka jäsenet tuntevat toistensa soittotyylin jo ennestään, se on myös eräänlainen lottovoitto uudelle kokoonpanolle ja myös nopeuttaa uuden bändin prosessia. Henkilökohtaisesti en tuntenut silloin Miikaa, mutta tiesimme toisemme, mietin että ihan uuden tuntemattoman tyypin ottaminen kokoonpanoon voi tehdä bändille todella hyvää ja antaa uusia kulmia kokonaisuuteen ja ajatus osoittautui ihan oikeaksi.

Bändi perustettiin keväällä 2025, alkuun vaan treenattiin kappaleita ihan hissukseen treenikämpillä, eikä kerrottu bändin olemassaolosta mitään, tämä oli minun henkilökohtainen toiveeni, halusin rauhassa tehdä asioita. Bändin nimi keksittiin loppukesästä kun olin tehnyt Surmanajaja- nimisen kappaleen ja näin bändin nimeksi valikoitui Janne Suhonen & Surmanajajat."

Miten keskeisessä osassa uuden yhtyeen keikkasetissä ovat esikoissooloalbumisi Pahan tytön CV kappaleet, entä varta vasten Surmanajajille työstämäsi biisit?

"Pahan tytön CV on bändin ohjelmiston selkäranka, juuret ja lähtökohta, sen ympärille sitten rakentuu uutta ohjelmistoa mitä tulee. Biisilistassa voi myös esiintyä joskus Haamurakastajien joitain kappaleita ja etenkin Mana manan Ketä sä rakastat -biisi on ollut minulla ohjelmistossa jo 90-luvulta saakka kun olen tehnyt sooloprojektejani. Katsotaan mitä keksitään ja ideoidaan ja mennään sen mukaan."

Yleiskatsaus koko esikoissooloalbumiisi, sen kappaleisiin, levytysprosessiin ja levyllä soittaviin muusikoihin itsesi lisäksi?

"Pahan tytön CV- levyn projekti lähti koronan myötä, yhtäkkiä kaikki loppui kuin seinään, myös edellinen bändimme oli juuri hajonnut ja hain ja sain sitten hiukan apurahaa levyn säveltämistä ja tekemistä varten. Päätin, että teen soololevyn vierailevilla muusikoilla eli hyvien ystävieni kanssa, joiden kanssa minulla on ollut yhteistä menneisyyttä aikaisemmissa bändeissä ja onneksi he lähtivät ja sain heidät soittamaan tähän mukaan. Marttilan Heikkiä pyysin äänittämään ja miksaamaan levyn, sekä soittamaan kitaroita siihen ja hän oli myös ns. oikea käteni projektissa. Kolmantena projektissa ja studiossa pääasiallisesti pyöri Pertti Feller, joka soitti biiseihin kitaroita ja myös yhden kappaleen rummut sisään, tämän pää kolmikon lisäksi levyllä soittivat rumpuja Ema Hurskainen, Ronski Rosenius ja Kämy Kämäräinen, bassoa Lade Laakkonen ja koskettimia Martti Orre. Projekti kesti yli kaksi vuotta ja sitä tehtiin 3-4 biisin sykleissä, joista ilmestyi myös muutama single, ennen levyä.

Heikin kädenjälki näkyy hyvin lopputuloksessa ja levystä tuli hiukan rujompi ja kitaravoittoinen ja tummasävyisempi, kuin alunperin oli tarkoitus tehdä, mutta se oli vaan ihan hyvä ja olen ja olimme lopputulokseen todella tyytyväisiä, siitä tuli ihan meidän näköinen levy. Tämä oli paluuta siihen mistä on joskus itse aloittanut, mutta nykypäivän soundeilla ja tiedolla ja tämä oli myös se sykäys, josta ja minkä takia syntyi Janne Suhonen & Surmanajajat. Levyn tekstit ovat osakseen synkkiä ja vihaisia, piikikkäitä, sekä kantaaottavia, riippuen sen hetkisestä ajasta ja epätietoisesta tilanteesta, mutta on siellä myös paljon huumoria ja piilohuumoria. Mukana on muutama vanhempi kappale, joiden piti tulla alunperin Haamurakastajan toiselle koko pitkälle levylle, mutta ne tulikin sitten tälle levylle, osa hiukan uusina sovituksina esim. nimikkokappale Pahan tytön CV ja Luurankoja kaapissa. Levyn hienot kannet teki Laiska Lajunen ja se ilmestyi syyskuun lopussa 2024."

Minkälaisen vastaanoton Pahan tytön CV on saanut?

"Pahan tytön CV sai jonkin verran huomiota, Desibeli.net arvosteli sen ihan hyvin arvosanoin ja paikallislehti Karjalainen antoi sille myös ihan hyvät arviot ja pääsihän levy myös Pohjois-Karjalan 2024 vuoden kulttuuriteko -ehdokkaaksi. Muutaman kerran levyn joku kappaleista soi myös yleisradiossa eri ohjelmissa ja paikallisradio soitti hiukan enemmän ja tietysti paljon hyvää palautetta, ystäviltä, kollegoilta ja faneilta, itse pidän sitä hyvin onnistuneena tekeleenä ja olen onnellinen siitä kaikesta huomiosta, mitä se sai."

Kuinka Janne Suhonen & Surmanajajat eroaa tyylillisesti kaikista varhaisemmista yhtyeistäsi laadukkuutensa lisäksi? Mitkä olisivat yhtyeen lyriikoiden ydinteemoja?

"Janne Suhonen & Surmanajajat ei tällä hetkellä erotu minusta kauheasti edellisistä "rokkibändeistä", joissa olen ollut mukana ja tehnyt kappaleet tai ollut osallisena tekemässä kappaleita, ainakaan sävellyksien myötä, ehkä sitä on tekstittäjänä kehittynyt hiukan enemmän.  No tietysti Haamurakastajan nimikkolevystä tämä erottuu aika paljon, mutta se olikin tarkoituksellinen teemalevy ja tarkkaan harkittu musiikillinen tyyli ja kokonaisuus, mutta esim. sen jälkeiset Haamurakastajan muutamat uusimmat singlet  kuulostaa jo Pahan tytön CV- levyn tyyppisiltä biiseiltä ja siirtyihän niistä muutama biisi tuolle levyllekin, Haamu- yhtyeen hajottua, ehkä suurin ero itsellä on, että olen siirtynyt soittamaan akustisesta kitarasta jälleen sähkökitaraa. Tietysti Pavians oli ihan omanlaisensa projekti ja kuulosti erilaiselta, koska siinä säveltäjänä biiseissä oli Ema ja coverprojektit on taas ihan oma maailmansa, niin kuin esim. Tanssiorkesteri Lossimies. Tekstillisesti Surmiksilla ei ole ydinlinjaa, teen tekstejä jotka tuntuvat hyviltä ja ansaitsevat tarinan kerrottavaksi ja osaan myös tehdä sen laulumuotoon, ainakin yritän, toivoisin että saisin tehtyä vähemmän vihaisia ja kiukkuisia tekstejä ja maailman ja kotimaan tilanne ei ahdistaisi niin paljoa, että voisin välillä keskittyä toisenlaisiin teksteihin."

Bändinne tulevaisuuden suunnitelmat? Olisiko lähitulevaisuudessa luvassa levytyksiä, entä keikkoja esimerkiksi Etelä- Suomeen? 

"Surmiksilta ilmestyi uusi neljän biisin digi-Ep 20.11.2025 ja teimme muutaman keikan Joensuussa, Tampereella ja Helsingissä nyt syksyllä, yhdessä helsinkiläisen Bad Valentinesin ja ylöjärveläisen The Pull My Fingersin kanssa, yhteiskiertueella nimeltään Jack Badfinger Club. Seuraava keikka on heti vuoden alussa La Barressa yhdessä Kumikamelin kanssa eli 9.1.2026. Emme ole suunnitelleet vielä kauhean pitkälle tulevaisuutta, muuten kuin, että jos mahdollista teemme muutamia keikkoja ja vielä parempia levyjä."