Keskiviikon klassikko:Eräs Dire Straitsin tuotannon merkkiteoksista

 Telegraph Road on Mark Knopflerin kirjoittama kappale, joka avaa Dire Straitsin vuonna 1982 ilmestyneen albumin Love Over Gold. 14-minuuttisen kestonsa vuoksi kappale sai rajoitetusti soittoaikaa radioissa, mutta siitä on muodostunut eräs Dire Straitsin tuotannon rakastetuimmista kappaleista. Telegraph Road soitettiin livenä ensiksi Making Movies-kiertueen Australian-osuudella Perth Entertainment Centressä 22. maaliskuuta 1981 viimeisenä encorena. Kestostaan huolimatta kappaleesta on muodostunut standardi sekä Dire Straitsin konserteissa että Mark Knopflerin soolouralla. Kaiken kaikkiaan kappale on soitettu keikalla 694 kertaa. Vuonna 1984 ilmestyneellä livealbumilla Alchemy:Dire Straits Live kappaleesta kuullaan hienoisesti lyhyempi versio ja mainitun version remiksattu edit-versio vuonna 1988 ilmestyneellä Dire Straitsin greatest hits-tyyppisellä kokoelmalla Money for Nothing. Originaali versio pääsi avausraidaksi tuplalevyversiolle kokoelma-albumista  The Best of Dire Straits & Mark Knopfler: Private Investigations. Vuonna 1983 kappaleesta julkaistiin singleformaatissa reilun viiden minuutin mittainen edit b-puolellaan Twistin' by the Pool. Nimensä Telegraph Road on saanut Michiganista sijaitsevasta 110 kilometrin mittaisesta pääkadusta. Inspiraation lähteenä kappaleeseen Knopflerille oli lisäksi ollut norjalaiskirjailija Knut Hamsun novelli Growth of the Soil. Telegraph Roadissa Knopfler käsitteli sekä aiheen kehityksen alkua että siinä vuosikymmenten kuluessa tapahtuneita muutoksia. Kappale käynnistyy lähes kaksiminuuttisella introlla ennen teeman käynnistymistä. Ensimmäisen säkeistön jälkeen teema soitetaan uudestaan ja sitä seuraa toinen säkeistö. Kitarasoolon jälkeen lyhyt bridge laskee kappaleen hiljaiseen kosketinsoitinosuuteen, joka muistuttaa kappaleen introa. Lyhyttä kitarasooloa seuraa kaksi säkeistöä, joiden välissä kuullaan jälleen pääteema. Pääteema soitetaan viimeisen kerran ja sitä seuraa hieman nopeampi, lähes viisiminuuttinen ja lopussaan feidaantuva kitarasoolo. Dire Straitsin diskografiassa Telegraph Road on viimeinen Pick Withersin rumpaloima kappale. Terry Williams otti sittemmin hänen paikkansa. Telegraph Road on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi Dire Straitsin tuotannon parhaimmistoon ja kappaletta on pidetty jopa yhtyeen tuotannon mestariteoksena. Loudersound.com on rankannut Telegraph Roadin Dire Straitsin tuotannon kuudenneksi parhaaksi ja Return of Rock viidenneksi parhaaksi kappaleeksi.

Tiistain tukeva:Yhdysvaltalainen postpunkmenestyjä

Timbuk3 oli amerikkalainen postpunkyhtye, joka julkaisi kuusi studioalbumia vuosien 1986 ja 1995 välillä. Sen musiikkia on julkaistu kaikkiaan  yli 20:lla kokoelma- ja soundtracklevyllä. Silti  yhtye muistetaan ensisijaisesti top 20:een yltäneestä singlehitistään The Future So Bright, I Gotta Wear Shades. Timbuk 3 perustettiin vuonna 1984 Madisonissa, Wisconsinissa. Yhtyeen muodostivat aviopari Pat ja Barbara K. Macdonald. Heistä ensin mainittu soitti sähkö, akustista, basso- ja MIDIkitaraa ja huuliharppua huolehtien myös vokalisoinnista ja rumpukoneen ohjelmoinnista. Jälkimmäisen vastuulla olivat sähkö- ja akustinen kitara, viulu, mandoliini, vokalisointi ja rumpuohjelmointi. Timbuk3 solmi levytyssopimuksen I.R.S. Recordsin kanssa vuonna 1986 esiinnyttyään MTV:n Cutting Edge -ohjelmassa. Pian tämän jälkeen julkaistiin yhtyeen esikoisalbumi Greetings from Timbuk3. Se sisälsi muun muassa yhtyeen ainoan suuren singlemenestyksen The Future's So Bright, joka on julkaisunsa jälkeen ollut mukana useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa ja päässyt mukaan myös useille kokoelmalevyille. Samaiselta yhtyeen esikoisalbumilta löytyvä kappale Shame on You soi niin ikään vuonna 1986 ilmestyneen elokuvan The Texas Chainsaw Massacre avaustekstien taustalla. Vuonna 1988 valmistuneessa elokuvassa D.O.A. Timbuk3 esiintyi housebandin ominaisuudessa. Menestyksekkään debyyttialbuminsa jälkeen Timbuk3 katosi vähitellen julkisuuden valokeilasta, mutta jatkoi toimintaansa julkaisten neljä kriitikoiden arvostamaa pitkäsoittoa, eli Eden Alley vuonna 1988, Edge of Allegiance seuraavana vuonna, Big Shot in the Dark vuonna 1991 ja A Hundred Lovers vuonna 19959 sekä ep:n Looks Like Dark to Me vuonna 1993. Vuonna 1991 yhtyeen kokoonpanoa täydensivät Wally Ingram ja Courtney Audain. Yhtyeen hajottua vuonna 1995 sen jäsenet jatkoivat musiikin parissa omilla tahoillaan. Pat MacDonald muutti Barcelonaan ja levytti useita pitkäsoittoja saksalaiselle indieyhtiölle Ulftonelle. Kyseisistä albumeista ainoastaan ensimmäinen, Sleeps with his Guitar, julkaistiin myös Yhdysvalloissa. Barbara MacDonald on julkaissut kaksi pitkäsoittoa, Ready ja Undercover, joista jälkimmäinen sisältää akustisia covereita Timbuk3:n kappaleista. Lisäksi hän on työskennellyt itsenäiseen musiikkiin erikoistuneessa austinilaisessa levy-yhtiössä nimeltä Sparrow's Wheel sekä yhtyeessä Ghosts and Sparrows.

Maanantain mainio:Jethro Tullin harvinaistyylinen albumi

 Jethro Tull:Under Wraps

Seitsemäs syyskuuta 1984 ilmestynyt Under Wraps on Jethro Tullin 15. studioalbumi. Kyseisen pitkäsoiton kappaleiden keskeisenä teemana on yhtyeen johtohahmon Ian Andersonin viehtymys vakoilufiktioon. Diggareiden keskuudessa Under Wraps sai jossakin määrin ristiriitaisen vastaanoton ennen kaikkea runsaasti hyödynnettyjen syntetisaattoreidensa ja sähkörumpujensa vuoksi. Basisti Dave Peggin mielestä edelliseltä pitkäsoitolta Broadsword and the Beast ylijääneistä kappaleista olisi saatu työstetyksi Under Wrapsia laadukkaampi albumi. Sitä vastoin kitaristi Martin Barren mielestä kyseessä on eräs Jethro Tullin tuotannon laadukkaimmista albumeista. Brittilistalla Under Wraps saavutti sijan 18., mutta jäi Billboardilla sijalle 76. Singleformaatissa ilmestynyt Lap of Luxury saavutti sijan 30. Jethro Tullin tuotannossa Under Wraps on ensimmäinen pitkäsoitto sitten yhtyeen vuonna 1968 ilmestyneen esikoisalbumin This Was, jolla kappaleiden sävellystyöhön on osallistunut myös muita yhtyeen jäseniä Ian Andersonin lisäksi. Under Wrapsin tapauksessa erityisen merkittäväksi muodostui kosketinsoittaja Peter John-Vettesen osuus. Jethro Tullin tuotannosta kyseessä on ainoa albumi, jolla ei ole liverumpalia. Under Wrapsin tiimoilta tehdylle kiertueelle osallistuneesta Doanne Perrystä tuli sittemmin pysyvä jäsen yhtyeeseen. Under Wrapsin originaali vinyyliversio koostuu 11 kappaleesta. Kasettiversion bonusbiisejä ovat  Astronomy, Tundra, Automotive Engineering ja General Crossing. Niistä viimeksi mainitusta muodostui ensimmäinen Jethro Tullin kappale, jota ei koskaan julkaistu vinyyliformaatissa. Muut edellä mainitut bonuskappaleet pääsivät lisäksi mukaan Lap Of Luxuryn 12-tuumaisen singleversion bonusraidoiksi. Under Wrapsin laajennettu cd-versio sisältää kaikki edellä mainitut biisit sekä Lap of Luxuryn videoversion. Albumin tiimoilta yhtye teki ylöspanoltaan hienoisesti Thick as a Brickiä muistuttaneen kiertueen.

Sunnuntain extra:U2:n 90-luvun upea avaus

 U2:Achtung Baby

18. marraskuuta 1991 Islandin julkaisemana ilmestynyt ja Daniel Lanoisin sekä Brian Enon tuottama Achtung Baby on irlantilaisyhtye U2:n seitsemäs studioalbumi. Vuonna 1988 ilmestyneen ja osittain liveäänityksistä koostuneen tupla-albuminsa Rattle and Hum jälkeen U2 muutti tyyliään ja ryhtyi hyödyntämään musiikissaan elementtejä vaihtoehtorockista, teollisesta musiikista ja elektronisesta tanssimusiikista. Teemoiltaan Achtung Baby on tulkittavissa U2:n varhaisempaa tuotantoa tummäsävyisemmäksi albumiksi. Achtung Baby ja albumin tiimoilta toteutettu multimediaa hyödyntänyt ja intensiivinen Zoo TV Tour vaikuttivat osaltaan keskeisesti U2:n 90-lukuiseen kehitykseen ja julkiseen imagoon. Actung Babyn nauhoitukset alkoivat Berliinissä Hansa -studiossa lokakuussa 1990 ja ne saatettiin päätökseen Dublinissa vuoden 1991 aikana. Achtung Babystä muodostui eräs U2:n suosituimmista albmeista. Se nousi Billboardin albumilistan kärkeen ja ykkössijalle myös monissa muissa maissa. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin viisi kappaletta, muun muassa One, Mysterious Ways ja The Fly. 18 miljoonaa kappaletta myynyt albumi voitti vuonna 1993 parhaan rockesityksen Grammyn. Actung Baby on kohotettu kaikkien aikojen parhaiden albumien joukkoon ja vuosina 2011 ja 2021 pitkäsoitosta on julkaistu 20- ja 30-vuotisjuhlapainokset.

Lauantain pitkä:Omaleimainen saksalaisartisti

 24. tammikuuta 1944 syntynyt ja kuudes elokuuta 1983 edesmennyt Klaus Sperber, joka tunnetaan taiteilijanimellään Klaus Nomi, oli saksalainen kontratenori, joka tuli tunnetuksi laajasta äänialastaan ja tavanomaisesta erottuvasta lavapersoonastaan. 1970-luvun aikana Nomi vaikutti East Villagen taideskenessä. Hän tuli tunnetuksi teatterimaisista live-esiintymisistään, runsaasta meikistään ja tavanomaisesta poikkeavista kostyymeistaan. Nomin levytystuotanto sisälsi syntetisaattoreiden värittämiä versioita klassisesta oopperasta, mutta myös versioita 60-luvun hiteistä, kuten Chubby Checkerin The Twististä ja Lou Christien Lightning Strikesista. David Bowien esiintyessä vuonna 1979 Saturday Night Livessä Nomi oli yksi hänen taustavokalisteistaan. Bavariassa, Saksassa syntynyt Nomi muutti New Yorkiin vuonna 1972. East Villagen taideskeneen hän pääsi vuonna 1978 esiintyessään New Wave Vaudevillessa, missä Nomi tapasi yhdysvaltalaisen punkyhtye The Mupsin biisintekijän Kristian Hoffmanin. James Chance and The Contortionsin managerina toiminut Anya Phillips kehotti Hoffmania ja Nomia perustamaan yhtyeen. Hoffmanista tuli Nomille musiikillinen ohjaaja ja hän kasasi yhtyeen, johon kuuluivat Page Wood New Wave vaudevillea edustaneesta Come Onista ja Joe Katz, jonka yhtyeisiin lukeutuivat The Student Teachers, The Accidents sekä The Mups. Hoffman kirjoitti Nomin ohjelmistoon useita tunnetuksi muodostuneita popkappaleita, kuten  The Nomi Song, Total Eclipse, After The Fall sekä Simple Man, joka on Nomin toisen RCA:lle työstämän albumin nimikappale. Hoffman vaikutti osaltaan keskeisesti myös Nomin levytysten covervalintoihin. Klaus Nomi Band esiintyi säännöllisesti Manhattanin clubeissa, joihin lukeutuivat  Max's Kansas City, Danceteria, Hurrah ja The Mudd Club. Klaus Nomi Bandin lopetettua toimintansa Nomi jatkoi sooloartistina ja clubeissa esiintyessään hän kutsui usein mukaan muita solisteja, kuten  Joey Arias, Keith Haring, John Sex ja Kenny Scharf. Vuonna 1981 ilmestyneessä rockdokumentissa Urgh! The Music War Nomi esittää kappaleen Total Eclipse. Hänen esikois- ja samalla nimikkoalbuminsa ilmestyi samaisena vuonna ja toinen pitkäsoitto Simple Man marraskuussa 1982. Elämänsä viimeisinä kuukausina Nomin musiikilliseksi tyylisuunnaksi vaihtui ooppera. Hän oli eräs ensimmäisistä AIDS:iin menehtyneistä henkilöistä. Vuonna 2007 Page Woodin ja George Elliottin viimeistelemänä julkaistiin Nomin kotidemoja nimellä Za Bakdaz. Edesmenonsa jälkeen Nomi on saavuttanut kulttisuosiota etenkin New Yorkissa ja Ranskassa. Vuonna 2004 ilmestyi Andrew Hornin ohjaama dokumenttielokuva The Nomi Song. Vuonna 2001 saksalainen popduo Rosenholtz levytti Marc Almondin kanssa coverin Nomin Total Eclipse-kappaleesta.

Perjantain pohjat:McCoysin ja Winterin veljesten basisti

 22. maaliskuuta 1948 syntynyt ja viides elokuuta 1993 edesmennyt Randy Jo Hobbs oli Winchesteristä, Indianasta kotoisin ollut muusikko. Hän vaikutti The McCoys-yhtyeen basistina vuosien 1965 ja 1969 välisenä aikana ja veljesten Edgar ja Johnny Winter yhtyeissä vuosien 1970 ja 1976 välillä. Lisäksi Hobbsia kuultiin Jimi Hendrixin basistina joissakin vuonna 1968 työstetyissä nauhoituksissa. Niistä epävirallisia julkaisuja edustavat vuosina 1980 ja 1998 ilmestyneet Woke Up This Morning and Found Myself Dead ja New York Sessions sekä virallisesti julkaistulla ja vuonna 1994 ilmestyneellä albumilla Bleeding Heart. Sen kappaleista Hendrixin omaa tuotantoa edustaa ainoastaan Red House. Nimikappale on Elmore Jamesin originaali ja lisäksi albumilla versioituvat mm. Creamin Sunshine of Your Love, niin ikään samaisen supertrion levyttämä Blind Joe Reynoldsin Outside Woman Blues ja jopa Beatlesin Tomorrow Never Knows. Hobbs oli mukana Montrosen myöhemmin kasatussa kokoonpanossa ja vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Jump on It. Samana vuonna Hobbs soitti Rick Derringerin albumilla Dick Glass Derringerin kanssa. Hän menehtyi Datonissa, Ohiossa elokuun viidentenä 1993 komplikaatioihin ollessaan 45-vuotias. Hobbs on haudattu kotikaupunkiinsa Union Cityyn, Indianaan.

Torstain terävä:Iron Maidenin vuoden 1988 jälkimmäinen singlehitti

The Evil That Men Do on Adrian Smithin, Bruce Dickinsonin ja Steve Harrisin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin toisena singlenä Iron Maidenin vuonna 1988 ilmestyneeltä albumilta Seventh Son of the Seventh Son. Kaikkiaan kyseessä on yhtyeen diskografian 17. single. The Evil That Men Do debytoi Britanniassa kuudentena ja kohosi pian yhtä sijaa korkeammalle. The Evil That Men Do-singlen b-puolen kappaleita edustavat uudelleen nauhoitetut versiot biiseistä Prowler ja Charlot the Harlot, jotka kumpikin ilmestyivät alun perin Iron Maidenin vuonna 1980 julkaistulla ja nimeä kantavalla esikoisalbumilla. Nimensä The Evil That Men Do on ottanut Marcus Antoniuksen puheesta roomalaisille William Shakespearen historiallisesta näytelmästä ja tragedista Julius Caesar. The Evil That Men Dossa kitarasoolosta vastaa Adrian Smith. Prowlerin vuonna 1988 nauhoitetussa versiossa kitarasoolon soittaa Dave Murray ja Charlotte the Harlotin uusioversiossa ensimmäisestä kitarasoolosta vastaa Murray ja jälkimmäisestä Smith. The Evil That Men Dosta työstetty musiikkivideo on kuvattu Inglewoodissa The Forumilla Seventh Tour of the Seventh Tourilla vuoden 1988 aikana.

Keskiviikon klassikko:Metallican huippusuosittu nimikkoalbumi

 Metallica:The Black Album

12. elokuuta 1991 Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt Metallica, joka tunnetaan yleisesti myös nimellä The Black Album, on yhdysvaltalaisen heavy metal-yhtyeen Metallican viides studioalbumi. Mainitun pitkäsoiton nauhoitukset tapahtuivat kahdeksan kuukauden aikana One on One-studioilla Los Angelesissa uuden tuottajan Bob Rockin kanssa. Albumi tuli merkitsemään muutosta Metallican tyylissä trash metallista hitaampaan, raskaampaan ja määritellympään soundiin. Metallica promosi nimikkoalbumiaan sarjalla kiertueita. Singleformaatissa albumilta ilmestyivät kappaleet Enter Sandman, The Unforgiven, Nothing Else Matters, Wherever I May Roam sekä Sad But True, jotka kaikki lukeutuvat Metallican tuotannon parhaiten tunnettuihin. Don't Tread on Me julkaistiin radiopromona, mutta se ei saanut kaupallista julkaisua singlenä. Metallican nimikkoalbumi saavutti myönteisiä arvioita ja debytoi listakärjessä kymmenessä maassa. Billboardin listalla albumi pysytteli ykkösenä kuukauden ajan. Samalla siitä muodostui Metallican ensimmäinen listakärkeen kohonnut albumi. Yhdysvalloissa Metallica saavutti 16-kertaisesti platinaa jo vuoteen 2012 mennessä. Metallica soitti nimikkoalbuminsa kokonaisuudessaan vuoden 2012 Euroopan-kiertueellaan. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Metallica saavutti sijan 235. Joulukuussa 2019 yhtyeen nimikkoalbumista tuli neljäs albumijulkaisu, joka oli pysytellyt Billboardin listalla 550 viikon ajan. Rockgenressä enemmän listaviikkoja on saavuttanut ainoastaan Pink Floydin vuonna 1973 ilmestynyt progeklassikko The Dark Side of the Moon.

Tiistain tukeva:Eräs keskeisimmistä yhdysvaltalaisista garagerockyhtyeistä

The Kingsmen on Portlandista, Oregonista kotoisin oleva yhdysvaltalainen rockyhtye, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1963 levyttämästään Richard Berryn sävellyksestä Louie Louie. Mainitu kappale pysytteli Billboardin listalla kakkossijalla kuuden viikon ajan ja Louie Louiesta on sittemmin muodostunut kiistaton klassikko. Vuosien 1963 ja 1968 välillä 13 The Kingsmenin singleä ja vuosien 1963 ja 1966 välillä viisi yhtyeen albumia saavutti listasijoituksen. Menestynein The Kingsmenin pitkäsoitoista on sen esikoisalbumi Kingsmen in Person, joka saavutti 131 listaviikkoa tammikuun 1964 ja elokuun 1966 välisenä aikana. The Kingsmenin varhaiset albumit ilmestyivät Kanadassa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Meksikossa, Etelä-Afrikassa ja Taiwanissa. Lynn Easton ja Jack Elly aloittivat yhteisesiintymiset vuonna 1957 Elyn vaikuttaessa solistina ja kitaristina ja Eastonin rumpalina. Pian lineupin täydensivät kitaristi Mike Mitchell ja basisti Bob Nordby. Nimekseen uusi yhtye otti The Kingsmenin samannimisen ja toimintansa lopettaneen yhtyeen mukaan. Bändi soitti muotishow:issa ja Punaisen ristin järjestämissä tapahtumissa. Vuonna 1962 aikaisemmin yhtyeessä The Royal Notes soittaneesta Don Galluccista tuli The Kingsmenin kosketinsoittaja.Ensimmäinen levytys oli julkaisematta jäänyt asetaatti instrumentaalikappaleesta Peter Gunn Rock. Keskeisimmäksi klassikkokappaleekseen muodostuneesta Louie Louiesta yhtye kuuli ensiksi Rockin' Robin Robertsin levytyksen. The Kingsmenin versio nousi listakärkeen Cashboxilla ja Music Vendorissa ja oli Billboardilla parhaimmillaan kakkosena. Yhtyeen seuraava single, cover Barrett Strongin originaalista ja myös The Beatlesin levytysohjelmistoon lukeutuvasta kappaleesta Money (That's What I Want) saavutti Billboardilla sijan 16. ja oli Cashboxilla yhtä sijaa alempana. Little Latin Lupe Lu oli Bllboardilla sijalla 46. ja Cashboxissa sijalla 49. Death of an Angel saavutti Cashboxilla sijan 33. ja oli Billboardilla sijalla 42. Vuoden 1965 puolella julkaistu The Jolly Green Giant palautti yhtyeen top teniin nousten Billboardin listalla neljänneksi ja Cashboxissa kahdeksanneksi. Kanadassa kappale nousi jopa listakärkeen. Seuraava single The Climb oli Cashboxissa sijalla 45. Annie Fanny nousi Cashboxissa sijalle 43. Barry Curtis ja Norm Sundholm jättivät The Kingsmenin vuoden 1966 aikana. J. C. Rieck vaikutti yhtyeen kosketinsoittajana Curtisin paluuseen saakka. Uusina basisteina vaikuttivat Kerry Magness, Pete Borg ja Jeff Beals. Perustajajäsen Lynn Easton jätti The Kingsmenin heinäkuussa 1967. Hänen paikkansa ottanut Turley Richards lähti myöhemmin samaisen vuoden aikana. Vuonna 1973 yhtye julkaisi Capitolilla uuden singlen, joka jäi ilman listasijoitusta. Nimellä Dick St. Nicklaus Peterson julkaisi vuosina 1979 ja 1980 kaksi sooloalbumia. Vuonna 2002 Barry Curtis ja Steve Peterson liittyivät The Daily Flashin uuteen kokoonpanoon. Vuonna 1983 MTV:llä nähtiin musiikkivideo The Kingsmen- Live at Delta House. Jack Elyn edesmentyä 28. huhtikuuta 2015 kriitikko Dave Marsh mainitsi Elyn lauluäänen tehneen The Kingsmenin Louie Louiesta sen klassikon, joka se on. Lynn Easton edesmeni 24. huhtikuuta 2020 ja Mike Mithcell juuri 77-vuotispäivänään 16. huhtikuuta 2021. Hänen kitarabreikkiään ja sooloaan Louie Louiessa on kuvattu ikonisiksi. Vuonna 2025 Bob Nordby ja Don Gallucci ovat Louie Louien aikaisen The Kingsmenin viimeiset henkiin jäänet jäsenet.

Maanantain mainio:Neljä Ruusua Sirkkalan puistossa

 Neljän ruusun tunnin mittainen keikka Sirkkalan puistossa järjestetyssä tämänvuotisessa Osuuskaupparockissa käynnistyi odotustenmukaisesti Popmuseolla ja jatkui tuoreempaa, vuonna 2018 albumilla Mustia ruusuja julkaistua tuotantoa edustavalla hitillä Sähkökitara. Viimeisen valssin jälkeen kuultiin ensimmäinen ja kenties suurin setin kylmien väreiden nostattaja, joka oli uutta ja kiinnostavaa sovituksellista ulottuvuutta tavoittanut balladikaunokki Tie ajatuksiin kevättalvella 1992 ilmestyneeltä Ruusujen viidenneltä albumilta ja samalla lopulliselta läpimurtolevyltä Haloo. Seitsemän päivää selvinpäin -rallatusta seurasi kolmen laadukkaan slovaribiisin jakso. Sen muodostivat Sun täytyy mennä Haloolta, Sininen sunnuntai vuonna 2015 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Euforia sekä lokakuussa 2019 ilmestynyt ja sittemmin osaksi albumia 1000X päätynyt Surutulitus. Nuori ikäisekseen lukeutuu 2000-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneen albumin Katkera kuu hitteihin ja Ajelen edustaa Euforia-pitkäsoiton tuotantoa. Setin loppuosa koostui klassikkohiteistä Juppihippipunkkari, vuonna 2001 ilmestyneen pitkäsoiton Valuva taivas  nimikappaleesta, vuonna 1993 ilmestyneen albumin Pop-uskonto suurimmasta histä Poplaulajan vapaapäivä sekä Elän vain kerran -biisistä alkuvuodesta 2004 ilmestyneeltä Karelia Expressiltä. Neljän Ruusun Osuuskaupparock-keikka tarjosi jossakin määrin typistetyn version yhtyeen tämänhetkisestä keikkasetistä. Muutama vähemmän keskeinen biisivalinta kokonaisuuteen kenties sisältyi, mutta niiden vastapainoksi setin kolmen balladikappaleen osuus ja lopun klassikkokimara nostivat keikan vaivattomasti onnistumisen puolelle.

Neljä ruusua Osuuskaupparockissa toinen elokuuta 2025.
 

Sunnuntain extra:Eräs Grateful Deadin American Beautyn upeimmista albumiraidoista

 Ripple on Grateful Deadin vuoden 1970 jälkimmäisellä klassikkoalbumilla American Beauty julkaistu kappale, joka ilmestyi myös samaiselta pitkäsoitolta julkaistun singlen Truckin' b-puolella. Robert Hunter kirjoitti mainitun kappaleen Lontoossa vuonna 1970 samalla kertaa, kun hän sai valmiiksi lyriikat kappaleisiin Brokedown Palace ja To Lay Me Down, joista ensiksi mainittu ilmestyi niin ikään American Beauty -albumilla.Kaikista kirjoittamistaan teksteistä Hunter on maininnut pitävänsä erityisesti nimenomaan Ripplestä. Jerry Garcian säveltämän Ripplen ensiesitys keikalla oli Fillmore Westissä San Franciscossa 18. elokuuta 1970. Useita kappaleen säkeistöistä on verrattu Raamatun 23:een psalmiin. Ripplessa on sama melodia kuin vuotta myöhemmin julkaistussa gospelhymnissä Because He Lives. Lisäksi melodia muistuttaa musiikkikomediassa Joseph and the Amazing Technicolour Dreamcoat kahta vuotta aikaisemmin kuultua kappaletta Any Dream Will Do. Ripplestä on levytetty useita coverversioita, joiden esittäjistä mainittakoon Chris Hillman, Norah Jones, Jane's Addiction, New Riders of the Purple Sage ja Rick Danko. Ripple-kappaleesta on julkaistu useita sitä analysoivia esseitä. Biisi on päässyt mukaan tv-shown Freaks and Geeks päätösjaksoon ja 80-luvun puolivälissä ilmestyneeseen draamaan Mask, jonka pääosissa näyttelivät Cher ja Eric Stoltz. Lisäksi Ripple on mukana Steven Spielbergin tv-sarjan Take neljännen kauden päätösjaksossa ja kyseinen kappale mainitaan Stephen Kingin ja Peter Straubin novellissa Black House.

Lauantain pitkä:Englanninkielisenä coverinaan brittilistan kärkeen kohonnut kappale

 (If Paradise Is) Half as Nice on suosittu vuoden 1968 tuotantoa edustava kappale, joka on italialaisen laulaja/lauluntekijän Lucio Battistin käsialaa. Half as Nicen ensimmäisestä levytysversiosta vastasi italialaissolisti Ambra Borelli ja hänen levytyksensä julkaisijana oli Dischi Records. Vaikka Borellin originaalilevytys ei saavuttanut listasijoitusta, kappaleesta työstettiin useita coverversioita, joista walesilaisyhtye Amen Cornerin levytys nousi jopa listakärkeen alkuvuodesta 1969. Patty Pravo levytti kappaleen  lyhennetyllä otsikolla Il Paradiso toiselle albumilleen Concerto per Patty. Hänen versionsa julkaistiin lisäksi singleformaatissa alkuvuodesta 1969 ja se saavutti Italian listalla top tenin. Pravo esitti mainitun kappaleen lisäksi italialaisessa laulukilpailussa Festivalbar. Vuonna 2019 Pravo levytti Il Paradison uudelleen samaisena vuonna ilmestyneelle albumilleen Red muistaakseen 50 vuotta aikaisemmin ilmestynyttä originaalilevytystään samaisesta kappaleesta. Jack Fishman käänsi Il Paradison englanniksi. Kappaleen englanninkielistä versiota tarjottiin ensiksi The Tremeloes-yhtyeen levytettäväksi, mutta bändi hylkäsi biisin. Sittemmin merkittävän soolouransa luoneen solisti Andy Fairweather-Lown luotsaama walesilaisyhtye Amen Corner sai (If Paradise Is) Half as Nicen levytettäväkseen ja kappale ilmestyi bändin ensimmäisenä sen uuden levy-yhtiön Immediate Recordsin julkaisemana singlenä. Amen Cornerin levytys nousi kahdeksi viikoksi brittilistan kärkisijalle helmikuussa 1969. Vielä vuoteen 1976 ajoittunut Half as Nicen uusintajulkaisu saavutti sijan 34. Irlannissa Half as Nice nousi neljänneksi ja Norjassa seitsemänneksi. Amen Corner levytti kappaleesta itse asiassa kaksi eri versiota. Toisessa niistä ovat mukana orkesteri ja puhallinsektio. Taustaraita ja lauluosuudet ovat molemmissa versioissa identtiset. Dave Clark Five levytti Half as Nicesta coverinsa, joka ilmestyi vuoden 1969 aikana singleformaatissa ainoastaan Yhdysvalloissa. Ricchi Poverin versio ilmestyi vuonna 1992 julkaistulla albumilla Allegro Italiano.